haukipudAs "Täällä on yksi", toteaa Panu Keihäs ja nostaa vedestä sormenmittaisen otuksen. Haukiputaan takametsässä sijaitsevan sorakuoppa-alueen vesilammikossa kahlaavat muut kolme miestä kerääntyvät heti katsomaan saalista. Keihään kädellä köllöttää vesilisko.
Alan tutkijat ja harrastajat selvittävät kuluvan kesän aikana Oulun seudun vesiliskokantaa. Työ on aloitettu Haukiputaalta, koska se on toinen kunta, missä otuksia varmuudella tiedetään asustavan. Se toinen on Ii, josta vuonna 2000 löytynyt yksilö on talletettu Oulun yliopiston eläinmuseolle.
Enemmän tai vähemmän varmoja havaintoja - mutta ilman näytteitä - on Oulusta, Muhokselta, Limingasta ja Kiimingistä. Suomen pohjoisin havainto on tehty kymmenen vuotta sitten Pudasjärven Ruunansuolla, mutta havainto tuli tietoon vasta tänä keväänä.
Nyt Keihään, Sami Heikkisen, Mika Kaakisen ja Teppo Mutasen löytämä naaras pääsee mittausten jälkeen takaisin kotilätäkköönsä. Yksilö painaa 1,8 grammaa ja pituutta on 62,5 millimetriä. Kookkaimmatkin vesiliskot jäävät pituudeltaan alle kymmenen settimetrin.
Vesilisko on rauhoitettu, joten moisen otuksen tavatessaan oikea menettelytapa on ottaa yhteyttä eläinmuseoon. Kuvankin voi eläimestä vakuudeksi napata, jos kamera on käsillä. Tutkijat kyllä saapuvat varmistamaan määrityksen, sillä toistaiseksi lupaavia vesiliskohavaintoja ei ole liikaa tiedossa.
Huomaamaton ja arvoituksellinen otus
Pienen otuksen löytäminen voi toki olla vaikeaa. Samasta lammesta mistä nyt löytyi naaras, Keihäs ja Heikkinen löysivät aiemmin toukokuussa koiraan. Pohjassa hiljaa paikallaan lepäävä, selkäpuolelta harmaanvihertävä lisko voi jäädä huomaamatta, vaikka tietäisikin mistä etsiä.
Vesilisko on Haukiputaalla levinneisyytensä pohjoisrajalla. Vuosikymmenten mittaan lajista on kertynyt havaintoja, muun muassa Alakylästä, Kellosta ja Martinniemestä, mutta yleisyys ja tarkka levinneisyyskuva ovat olleet hämärän peitossa. Vanhimmat tiedot ovat 1950-luvulta.
Etelä-Suomessa vesilisko on yleinen, samoin suurimmassa osassa Keski- ja Etelä-Eurooppaa. Ruotsissa ja Norjassa lajia tavataan lähes Oulun leveysasteille.
Salaperäistä elämää viettävän eläimen elintavatkin ovat osin arvoitus. Metsälammet, pienet ojat ja nyttemmin sorakuoppiin muodostuneet lammikot tuntuvat olevan vesiliskon suosiossa.
Mutanen arvelee, että alle kymmenen sentin mittainen vesilisko on sopivaa saalista petokaloille ja pärjääminen isoissa vesistöissä on saalistuksen vuoksi vaikeaa. Mutasen mukaan Kuopion seudulla 1990-luvulla tehdyssä vesiliskokartoituksessa etsittiinkin juuri kalattomia lampia vesiliskojen toivossa ja kartoilta haettiin myös Matolammiksi nimetty vesistöjä mahdollisina vesiliskon asuinsijoina.
Jos koe-eläintoimikunnalta heltiää lupa, on Oulun seudun liskoista myös tarkoitus ottaa dna-näytteitä, jotta saataisiin selville mistä vesiliskomme ovat jääkauden jälkeen saapuneet.
"Hankkeeseen on saatu pyyntiluvat vuoteen 2007 saakka, joten työsarkaa riittää myös seuraaville vuosille", Keihäs sanoo.
Oulun Luonnonystäväin Yhdistys on myöntänyt tutkimusryhmälle apurahan, jolla voidaan kattaa matkakuluja. Muuten ei palkka työstä juokse, mutta miehiä innostaa kahlailemaan aito kiinnostus tähän salaperäiseen uiskentelijaan.