Viinayhtiö Altian pääjohtaja Leena Saarinen jätti tehtävänsä, koska suurilla odotuksilla ladattu etanolitehdas kariutui. Eropäätös oli ryhdikäs. Harva yritysjohtaja kantaa vastuuta tunnustamalla omat virheensä.
Valtiollisella viinayhtiöllä Altialla oli suuri tavoite. Alkoholijuomien valmistuksen, maahantuonnin ja markkinoinnin tueksi se aikoi laajentaa liiketoimintansa uudelle lupaavalle toimialalle, biopolttoaineisiin. Jos kaikki olisi mennyt niin kuin viime syksynä uskottiin, 50 miljoonan euron etanolitehtaan rakennustyö Koskenkorvalla olisi jo käynnissä.
Viime kuussa Altia kuitenkin ilmoitti keskeyttävänsä hankkeen. Päätöstä perusteltiin sillä, että rakennuskustannukset olivat kuumassa suhdanteessa nousseet liian korkeiksi. Investoinnin jatkaminen ei siksi ollut taloudellisesti järkevää. Altian päätös oli perusteltu. Edes valtionyhtiön ei pidä lähteä liiketoimintaan, jota ei todennäköisesti saataisi kannattamaan.
Ilman jälkipyykkiä ei jupakassa kuitenkaan päästy, ja osana sitä Altian pääjohtaja Leena Saarinen katsoi parhaaksi irtisanoutua. Myös varatoimitusjohtaja ja yksi hallituksen jäsen erosivat. Saarinen ilmoitti ottavansa täyden vastuun suurhankkeen keskeytyksestä. Mikään ei viittaa siihen, että Saarinen olisi savustettu ulos, vaikka pettymys tehtaan kaatumiseen on ollut suuri Etelä-Pohjanmaalla ja perusteetonta biopolttoainehuumaa levittäneiden poliitikkojen joukossa.
Jos Saarinen todella lähti oma-aloitteisesti ilman painostusta, päätöstä voi pitää ryhdikkäänä, jopa ankarana. Harppaus uudelle toimialalle on riskialtis hanke kenelle tahansa yritysjohtajalle. Nyt riskit toteutuivat. Pääjohtajana suurin vastuu toki olikin Saarisella, vaikka käytännössä tehdashankkeen valmistelu oli Altian varatoimitusjohtajan vastuulla.
Pää- tai toimitusjohtajien oma-aloitteiset erot eivät Suomessa ole yleisiä. Sen voi ymmärtääkin. Yleensä ero merkitsee hyppyä epävarmuuteen. Yritysjohtaja, joka itse ilmoittaa epäonnistuneensa, ei rehellisyydestään huolimatta ole erityisen kovaa valuuttaa rekrytointimarkkinoilla.
Joskus syyt oma-aloitteiseen eroon ovat henkilökohtaisia. Perhesyillä ja vaihtelun halulla perusteli esimerkiksi toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen lähtöään Telia-Sonera Finlandista pari vuotta sitten. On myös tapauksia, joissa erojen takana on jotain aivan muuta kuin viralliset selitykset. "Perhesyillä" perusteli aikanaan lähtöään Sonerasta valtavia liiketoimintavirheitä tehnyt Kaj-Erik Relander. Kun toimitusjohtaja Juha Niemelä erosi yllättäen UPM-Kymmenen johdosta 2004, hän ilmoitti yksinkertaisesti "työtuntien tulleen täyteen". Myöhemmin selvisi, että yhtiön hallitus oli pakottanut hänet eroamaan, koska yritykseen kohdistui vakava, tosin myöhemmin aiheettomaksi osoittautunut kartelliepäily.
Erojen muunkinlainen kaunistelu on yleistä. Kun elintarvikeyhtiö Raision toimitusjohtaja Rabbe Klemets viime vuoden syksynä lähti yhtiöstä, sen hallitus kiitteli häntä vuolaasti. Yritysjohtaja itse selitti lähtöhetkensä olevan oivallinen, kun "yhtiö on saatu kuiville". Vähintäänkin osasyy lähdön taustalla kuitenkin oli, että tavoitteet uusien liiketoimintojen kasvattamisesta olivat jääneet saavuttamatta.
Paljon yleisempää kuin omien arviointivirheiden myöntäminen erotilanteissa on ulkopuolisten syyttely. Tämä koskee niin yritysjohtajia kuin poliitikkojakin. Helppoihin selityksiin kuuluu viestinten ajojahti. Leena Saarisen esimerkki osoittaa, että yritysjohtaja voi lähteä tyylikkäästi niissäkin tapauksissa, joissa liikkeenjohto ei ole sujunut odotusten mukaisesti. Päätös osoittaa hyvää harkintaa ja vastuullisuutta.