Harry Potter nousi uutisotsikoihin jälleen viime viikolla.
Miksikö?
Ihan vain siksi, että kirjasarjaan keskittyneellä Pottermore-sivustolla julkaistiin tiistaina J. K. Rowlingin teksti, jossa jatkettiin Potterin tarinaa. Lyhyehkössä tekstissä Potter-kirjojen juorutoimittaja raportoi siitä, kun 34-vuotiaas Potter oli käymässä huispaus-kisoissa.
Tuntuu vähän jännältä, että kaunokirjallinen teksti mielikuvituksellisen urheilulajin maailmancupin kisasta on uutinen myös Suomessa.
Samalla uutinen kuitenkin kiteyttää sen, että Harry Potter on jo jättänyt jättiläisen jälkensä nykykirjallisuuteen.
Olen yksiniistä, joka oli kymmenen vuotta sitten täydellisen väsynyt joka puolella vellovaan Harry Potter -huumaan.
Sarjan viides osa Harry Potter ja Feeniksin kilta julkaistiin suomeksi vuonna 2004, ja Potter-fanit olivat tohkeissaan. Edellisen suomenkielisen osan julkaisemisesta oli kulunut tuolloin kolme vuotta. Innokkaimmat olivat toki lukeneet Feeniksin killan englanninkielisen version, joka oli julkaistu vuosi ennen suomennosta. Siitä huolimatta suomennettu versio katosi hetkessä kirjakaupoista.
Kun Potter-huuma jatkui vuodesta toiseen, aloin pikkuhiljaa myöntää, että silmiemme edessä syntyy yksi historian merkittävimmistä kirjasarjoista.
En ole löytänyt luotettavaa lukua siitä, kuinka paljon kirjoja on tähän mennessä myyty eri puolilla maailmaan. Joka tapauksessa kyse on sadoista miljoonista kappaleista.
Se on ilmiö, joka on kirjallisuuden historiassa vailla vertaa.
Jos joku kaunokirjallinen teos saavuttaa tällaisen menestyksen, sitä ei voi ohittaa olankohautuksella. Näin siitäkin huolimatta, että Potter on kevyttä kamaa verrattuna esimerkiksi Leo Tolstoin Anna Kareninaan tai John Steinbeckin Vihan hedelmiin.
Huomionarvoista on myös se, että Potterin suosio ei ole jäänyt muutamaan vuoteen. Esimerkiksi Oulun kaupunginkirjastosta kerrotaan, että kirjoja lainataan edelleen paljon. Sekä englannin- että suomenkieliset kirjat ovat erittäin kysyttyjä.
Harry Potterin suosio perustuu pitkälti tarinaan.
Perusasetelmana on hyvän ja pahan taistelu. Se on perinteisistä perinteisin lähtökohta kirjallisuudessa. Sen ympärille on rakennettu tuhannet tarinat jo ennen Harry Potteria.
J. K. Rowling on kuitenkin osannut rakentaa kokonaisuuden, joka uppoaa suureen yleisöön. Tarinasta löytyy voittamaton sankari, jännittäviä taisteluja, yllättäviä käänteitä, uskollista ystävyyttä ja romantiikkaa.
Sankari-Harrykaan ei ole ihan pelkkä kiiltokuva. Hän rikkoo toisinaan sääntöjä eikä jaksa aina säilyttää mielenmalttiaan. Lukijan on kuitenkin helppo pitää Harrystä, koska hän toimii aina yhteisen hyvän puolesta eli moraalisesti oikein.
Siinä vaiheessa, kun dumbledoret, jästit ja huispaukset olivat monelle jo arkisanasto, aloin myös itse lukea sarjaa.
Urakka eteni kunnialla Feeniksin kiltaan saakka. Kun olin kahlannut tuhatsivuista järkälettä sadan sivun verran, olin kuitenkin valmis lähettämään kiukkuista postia kustannustoimittajalle.
Anteeksi nyt vaan Potter-fanit, mutta minun mielestäni Feeniksin killan alku etenee matelemalla ja siitä voisi rapsaista puolet pois eikä tarina kärsisi yhtään.
Toisaalta tulee mieleen, että kirjailijan ei ole enää tarvinnut tsempata tekstin kanssa. Potterilla oli jo tuolloin sellainen maine, että mikä tahansa teksti olisi myynyt hyvin.
Koska Potter on kuitenkin Potter, päätin viedä luku-urakan loppuun ja lainasin jälleen tänä kesänä Feeniksin killan. Nyt olen jo edennyt sivulle 188, ja tarina alkaa pikkuhiljaa voittaa unikuvat.
Ehkä se tästä, vaikka todellista Potter-fania minusta tuskin koskaan tulee.
Kolumni