Harrastustoiminta on parissa vuosikymmenessä muuttunut ammattimaisemmaksi ja sen myötä kalliimmaksi. Varsinkin eräistä liikuntaharrastuksista on tullut jo niin tyyriitä, että vain varakkaiden jälkikasvulla on niihin mahdollisuus.
Muutos on ollut raju ja tukee osaltaan yhteiskunnan jakautumista hyväosaisiin, joilla on kaikkea ja vähemmän hyväosaisiin, jotka joutuvat taiteilemaan ympäristön paineen ja omien taloudellisten voimavarojensa ristiaallokossa.
Harmillisinta kehityksessä on se, että kallis hinta sulkee monen lapsen ja nuoren harrastusten ulkopuolelle. On korkea aika keskustella siitä, mihin harrastustoiminnalla pyritään. Kehitys on kulkenut kovaa vauhtia siihen suuntaan kuin kaikista oltaisiin kouluttamassa maailmanmestareita.
Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa tekeillä oleva tutkimus (Kaleva 25.3.) vahvistaa sen, että lasten ja nuorten liikuntaharrastukset ovat kallistuneet Suomessa rajusti.
Aina on toki ollut yksittäisiä lajeja, joiden harrastaminen maksaa paljon. Elintason nousun myötä monen entisen eliittilajin harrastusmahdollisuudet ovat laajentuneet käsittämään useampia väestöryhmiä.
Samaan aikaan on tapahtunut toisensuuntaista kehitystä. Aikaisemmin laajojen kansanjoukkojen harrastusmahdollisuuksien rajoihin kuuluneet lajit ovat karanneet ulottumattomiin useimmilta.
Hyvä esimerkki tästä on jääkiekko, jossa jo varsin varhaisessa vaiheessa kuukausikustannukset saattavat nousta satoihin euroihin. Niin ikään perinteisestä kansanurheilusta hiihdosta on tullut sikamaisen kallista.
Nämä eivät suinkaan ole ainoita lajeja, joiden hinnat ovat karanneet pilviin. Syynä kustannusten nousuun on sekä välineissä että valmennuksen ammattimaistumisessa, joka on johtanut tavoitteiden asettamiseen koko ajan korkeammalle.
Jos yhteen harrastukseen nuori käytti ennen illan tai pari viikossa, nyt edellytetään, että harjoituksia on miltei joka ilta. Kilpailutapahtumat täyttävät viikonloput.
Tällä tavoin yritetään saavuttaa seurajohdon ja valmentajien asettamia tulostavoitteita, mutta samalla viedään nuorelta mahdollisuuksia harrastaa mitään muuta kuin yhtä lajia. Jos miltei joka ilta on oltava liikkeellä yhden harrastusmuodon ympärillä, aika ei riitä enää muuhun.
Huippu-urheilun tulostavoitteiden kannalta tätä voi perustella, mutta onko mieltä rakentaa kaikkea vain huippuja varten. Mitä jää niille lapsille ja nuorille, jotka eivät kilpailussa pärjää, mutta haluaisivat muuten harrastaa jotakin lajia? Nyt on käymässä niin, ettei heille jää mitään; heille ei ole paikkaa.
Harrastuksia pidetään lasten ja nuorten itsensä toteuttamisen kannalta tärkeinä. Ohjaamalla harrastusten pariin jälkikasvua halutaan kasvattaa toimimaan toisten ihmisten kanssa ja täyttämään tyhjäksi jäävää aikaa mielekkäällä tekemisellä.
Nykymenolla ollaan ajautumassa siihen, että harrastamisesta on tulossa vain hyväosaisten etuoikeus. Tähän on saatava piste, sillä oikeus harrastaa kuuluu kaikille.