Keskiviikkona käynnistyneillä Jutajaisilla voi kuulla harmonikan säveliä polkasta ja jenkasta klassiseen musiikkiin ja edelleen avantgardeen.
Vaikka folklorefestivaali on teemoitettu kalevalaisen perinteen uusille tulkinnoille, pesee harmonikka kanteleen selvin luvuin.
Haitari soi kaikkialla ja kutsuu yleisöä festivaalitelttaan jo ennen konserttien alkua.
Torstaina uuden musiikin ystäviä hemmotteli Kimmo Pohjonen, joka on ulkomailla ehditty ristiä "haitarin hendrixiksi". Perjantaina vuorossa on euroviisutappion taakseen jättänyt Kuunkuiskaajat.
Harmonikkamusiikki on ollut tiivis osa Jutajaisia Sodankylän alkuvuosista lähtien ja myös sen ohessa pidetyillä kursseilla.
Harmonikan mestarikurssin oppilaiden soittoa kuulee perjantain Jo on kummat kurtun luulot -konsertissa. Kevyen ohjelman on suunnitellut festivaalin vakiovieras Matti Rantanen, joka tunnetaan klassisen harmonikkamusiikin esitaistelijana.
Rantanen alkoi 70-luvulla johtaa Sibelius-Akatemian harmonikkaluokkaa vain 25-vuotiaana, ja hänen aloitteestaan suomalaiset säveltäjät Magnus Lindbergistä Aulis Salliseen innostuivat rustaamaan harmonikalle omia sävellyksiä.
"Käytännössä jokainen suomalainen säveltäjä on tehnyt jotain harmonikalle. Jos soitin olisi ihan kehno, eihän tällaiset nimet sille säveltäisi", Rantanen sanoo.
Vielä 70-luvulla harmonikalle riitti epäilijöitä, vaikka huippumuusikot ymmärsivät soittimen potentiaalin nopeasti.
Eniten vastustusta tuli amatööreiltä, musiikinopettajilta ja kanttoreilta.
Myös useat vanhan linjan harmonikot epäilivät juuri klassisen musiikin hanketta, eikä kirkkoon puolestaan päästetty "pirun keuhkoja" renkuttamaan.
"Sitten vasta pääsi, kun siellä valkeni, että ei me oltu sinne tulossa polkkaa soittamaan vaan Bachin konserttoja", keskiviikkoiltana Rovaniemen kirkossa esiintynyt Rantanen muistelee.
Tällä hetkellä harmonikan soittajia 3-vuotiaista eläkeläisiin on enemmän kuin koskaan, ja Suomi kilpailee myös kansainvälisellä tasolla vahvojen maiden kuten Venäjän, Ranskan ja Serbian rinnalla. Uusin nousukas on tälläkin saralla Kiina.
60-luvulla rautalankamusiikin nousu oli harmonikan suosiolle kova isku Euroopassa. Siltä Suomi kuitenkin säästyi osin siksi, että haitarilla oli sotavuosina ja sen jälkeen roolinsa toivon herättäjänä.
"Sitä soitettiin rintamillakin viihdytysjoukoissa, ja sävelet jäivät syvälle suomalaisten mieliin. Sitten tämä sukupolvi laittoi myös lapsensa soittamaan harmonikkaa", Rantanen pohtii.
Torstaina Ikaalisissa pidettiin jälleen Kultainen ja Hopeinen harmonikka -kilpailut.
"Kollegat Sibelius-Akatemiassa ovat kateellisia siitä, miten voi yhden soittimen ympärille laittaa televisioaikaa kahdesta kolmeen tuntiin", Rantanen hymähtää.
Itse kilpailun taso on kuitenkin vaihdellut, eikä kultaisen harmonikan voitto ole tae pitkään uraan, kuten ei ole tangokuninkuuskaan.
Rantanen tunnustaa kuuluvansa siihen ikäpolveen, jolla on tapana nähdä klassinen ja populaarimusiikki erillään.
"Kun menen kirkkoon soittamaan, se on sitten harmonikka- eikä haitarikonsertti. Haitari tuo mieleen latotanssit, ja hanuri on saanut kielessä muita sivu-
merkityksiä."
Soittimen menestyksen jatkolle olisi Rantasen mielestä silti tärkeää juuri se, että annettaisiin kaikkien kukkien kukkia.
Hän nostaa hattua Kimmo Pohjoselle, joka on viime aikoina muun muassa painia ja kokeellista musiikkia yhdistelemällä tavoittanut sellaisia yleisöjä, joita harmonikka ei ole vähääkään kiinnostanut.
Rovaniemelle torstaina saapuneen Pohjosen mukaan perinne on harmonikkapiireissä velvoittanut liikaakin. Haitari on profiloitunut kilttien lasten soittimena, jolla on miellytetty opettajia ja vanhempia.
"Minulle olisi palkinto, jos konserttini kuultuaan äiti sanoisi lapselle, että tuota et ainakaan ala soittaa."
Pohjonen muistuttaa, että sota-aikana sekä painijat että hanuristit olivat vielä "kurkojätkiä". Saundillisia kokeiluja kitaristit ovat tehneet vuosikymmeniä, joten harmonikan kohdalla nyt on jo korkea aika.