Helsinki-Vantaan lentoasemalla on lauantaina iltapäivällä tarjolla vain yksi vapaa taksi, kun tavallisesti autoja riittää jonoksi asti. Tikkurilan juna-aseman viereisellä tolpalla sen sijaan samoihin aikoihin kyytiä odottaa 13 taksia.
Taksikuski Seppo Mattila on odottanut letkassa kyytiä jo puolisen tuntia, ja ainakin toinen mokoma vierähtää ennen kuin asiakas istahtaa takapenkille.
--?Kaikki kuskit ovat siirtyneet muille kylätolpille, kun lentoasemalla ei ole juuri mitään liikennettä. Monet kuskit poimivat normaalisti kyytejä pelkästään lentokentältä, eivätkä edes käy muilla tolpilla, selittää 65-vuotias Mattila, joka on toiminut taksinkuljettajana jo 36 vuoden ajan.
Kun lentoliikenne pysähtyi Suomessa kokonaan kuluvalla viikolla, putosivat taksien asiakasmäärät rajusti Vantaalla. Mattilan mukaan perjantai-iltana Tikkurilan juna-aseman tolpalla oli jopa 35 taksia jonossa.
--?Kyllähän sitä tänään harkitsi, että pitäisikö jäädä kotiin. Se on kuitenkin niin, että tässä ollaan palveluammatissa, ja ihmisiä pitää palvella, vaikka kyytejä ei olisi aina niin paljon, Mattila sanoo.
--?Entinen isäntä sanoi aikoinaan minulle, että ei se palkka kotona tule, vaan se on ajamalla ansaittava.