Tukholman käräjäoikeuden tiistainen päätös merkitsee oikeuden katsovan, että ulkoministeri Anna Lindhin murhannut Mijailo Mijailovic ei toiminut hetken mielijohteesta tai mielenhäiriössä.
Mijailovicia eivät ohjanneet mitkään sisäiset äänet, vaan hänellä oli aikaa suunnitella ja harkita tekoaan. Tämän perusteella hänet määrättiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen eikä psykiatriseen hoitoon.
On todennäköistä, että päätöksestä vielä valitetaan, jolloin hovioikeus joutuu ottamaan aikanaan asiaan kantaa.
Elinkautista ankarampaa tuomiota ei Ruotsissa ole. Syyttäjä sai tahtonsa täysin läpi, eikä mitään lieventäviä asianhaaroja otettu huomioon. Tässä tapauksessa ne olisivat liittyneet juuri mielenterveyteen.
Ulkoministeri Anna Lindh murhattiin siis harkitusti. Tekijä on tiedossa, ja näyttö on aukoton. Tältä osin tapaus on selvä. Se on suuri helpotus. Pääministeri Olof Palmen murhan kaltaista yhä selvittämätöntä mysteeriä ei nyt jäänyt.
Sen sijaan on yhä epäselvää, miksi Mijailovic teki tekonsa. Koska oikeus sulki mielenhäiriön pois, selityksen on oltava jossain muualla, mutta kukaan paitsi murhaaja itse ei tunnu tietävän, missä. Ellei asiaan tule hovioikeudessa mitään lisäselvyyttä, tämä arvoitus jää elämään. Sekin korostaa raskasta tunnetta siitä, kuinka turhaan Lindh menetti henkensä.
Lindhin omaiset ovat menettäneet jo kaiken. Myös Mijailovic on menettänyt tulevaisuutensa; elinkautistuomio voi Ruotsissa todella tarkoittaa kymmeniä vuosia. Mutta jotta tapaus todella voitaisiin käsitellä loppuun, jotta siitä voitaisiin käydä Ruotsin kaipaama puhdistava keskustelu ja jotta vastaisuudessa osattaisiin varautua paremmin, tarvittaisiin vielä todellinen vastaus kysymykseen: miksi?