Kun vannoutunut Harjunpää-fani pääsee haastattelemaan Matti Yrjänä Joensuuta, haluaa hän ensimmäiseksi varmistaa, että kymmenosaiseksi kasvanut romaanisarja saa edelleen jatkoa ja että Harjunpää ei ole luojansa tavoin siirtynyt eläkkeelle.
60 vuotta täyttävän kirjailijan vastaus kysymykseen on huojentava. Helsinkiläisen rikosylikonstaapelin elämästä ja tutkimuksista kertova sarja on saamassa jatkoa, mutta romaanin ilmestymisajankohdasta tai sen sisällöstä kirjailija ei halua sanoa sanaakaan.
-- Tekeillä olevasta romaanista ei halua puhua. Siitä tulee melkein sellainen taikauskoinen pelko, että se menee pilalle tai sen menettää, Joensuu sanoo.
Pyssyt romuttamoon
Suomalaiset ovat viime aikojen ampumatragedioiden myötä joutuneet valitettavan perusteellisesti tutustumaan kriminaalipsykologian saloihin.
Yli 30 vuotta rikospoliisissa toiminut ja syksyllä 2006 eläkkeelle jäänyt Joensuu ei tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi halua juuri kommentoida Kauhajoen tapahtumia, mutta pitää poliisin toiminnan saamaa kritiikkiä osin kohtuuttomana.
-- Omasta kokemuksesta tiedän, että poliisi kyllä harkitsee jokaisen toimenpiteensä erittäin huolella. Umpimähkään sohaisten ei tehdä mitään. Jokaista toimenpidettä säätelee jokin lakipykälä, joten aina on oltava tarkkana.
Vaatimukset aselainsäädännön tiukentamisesta saavat kannatusta Helsingin Lauttasaaressa asuvalta poliisikirjailijalta. -- Yhdellä eläkkeelle siirtyneellä kollegalla oli aina tapana sanoa, että jos ei ole pyssyjä niin ei ketään ammutakaan.
Puolivahingossa poliisiksi
Joensuu päätyi aikoinaan poliisiksi puolivahingossa, sillä konekirjoitustaitoinen nuorimies valittiin armeijan jälkeen poliisin alaiseen väestörekisterikeskukseen töihin. Väestörekisterikeskuksesta Joensuu päätyi poliisikoulutuksen jälkeen lopulta rikospoliisin väkivaltaosastolle.
Vuonna 1976 ilmestynyt esikoisteos Väkivallan virkamies herätti poliisipiireissä kummastusta, kun pohdittiin, voiko julkisuudessa esiintyvä kirjailija toimia samalla rikospoliisissa. Joensuun mukaan kirjailijanurasta oli poliisin työssä kuitenkin vain hyötyä, sillä se helpotti kontaktin saamista kuulusteltaviin.
-- He eivät enää pitäneet minua niin pahana poliisina, kun he tiesivät että minä myös kirjoitan, kirjailija naurahtaa. Joensuu myöntää, että kuulusteltavien kertomuksista tuli ammennettua runsaasti aineksia romaanihahmojen rakenteluun, sillä kuulusteluissa puhuttiin paljon muustakin kuin vain kulloisestakin rikoksesta.
-- Heillä on usein hyvinkin voimakas tarve kertoa elämänvaiheistaan ja siitä mitä he ovat joutuneet kokemaan.
Ase pysyi kotelossa
Vaikka kirjoittaminen oli kiehtonut Joensuuta jo teinivuosista lähtien, lopullisen sysäyksen hänen kirjailijanuralle antoi se ammottava ristiriita, joka vallitsee populaarikulttuurin rikoskertomusten ja tosielämän välillä.
Joensuu kertoo esimerkiksi, ettei hän yli 30-vuotisen poliisinuransa aikana joutunut kertaakaan ottamaan virantoimituksessa asetta esille kotelosta puhumattakaan sillä ampumisesta. Rikosylikonstaapeli ei muutenkaan joutunut turvautumaan väkivaltaan poliisiurallaan.
-- Järjestyspoliisilla on paljon suurempi riski, sillä he menevät paikalle ensimmäisenä. He saattavat joutua ammunnan kohteeksi tai saattavat joutua itse ampumaan. Rikospoliisi tulee sitten vasta paikalle kun tilanne on jo hallinnassa.
Joensuu ei juuri televisiota katso, mutta on joskus nähnyt vilauksen CSI-sarjasta, jossa pääroolissa on poliisin teknisen tutkinnan yksikkö. Kirjailijaa sarjan antama kuva poliisityöstä lähinnä huvittaa.
-- Ihmeellisen helppoa se tutkinta heillä on. Vähän vain kun tietokonetta painelee, niin sieltä tulee kaikki tarvittava, Joensuu hymähtää. Joensuun mielestä rikoskirjallisuuden ja muun kaunokirjallisuuden välinen erottelu on keinotekoista. -- Ihmisillä on kova tarve luokitella kaikki, että mihin lajiin tämä ja tämä kuuluu, Joensuu pohtii.
Matti Yrjänä Joensuun nuoruuden suuri lukukokemus oli John Steinbeckin Oikutteleva bussi. -- Kun luin sen, niin minulla heräsi voimakas halu osata tehdä jotain samanlaista, Joensuu muistelee.
Matti Yrjänä Joensuun mukaan Timo Harjunpää ei ole hänen omakuvansa, vaikka yhtymäkohtia piisaakin. -- Minulle on ollut helpompaa kirjoittaa perheellisen poliisin elämästä kuin rilluttelevan poikamiespoliisin elämästä. Minulla ei sellaista rillutteluvaihetta ole ollut, Joensuu sanoo.