Oulun kaupunki ja Kärpät suunnittelevat Raksilaan isoa remonttia. Jäähallin itäpäätyyn tekojääkaukalon paikalle rakennettaisiin harjoitusjäähalli lasten ja nuorten tarpeisiin. Raksilan tekojää puolestaan saisi uuden katsomon, pukuhuoneet, kahvion ja parkkitilaa.
Yhteistyöllä haetaan nopeaa helpotusta huutavaan jääpulaan, sanoo kaupungin liikuntajohtaja Jari Parkkonen. Kärppärahalla jäätilaa saataisiin Raksilaan rivakastikin, kun taas kaupungin mahdollisia investointeja jouduttaisiin odottamaan vuosia.
Kärpät maksaisi 1 450 000 euron hintaisen hallin, perustaisi voittoa tavoittelemattoman halliyhtiön ja kattaisi kulunsa vuokraamalla jääaikaa 15 vuoden ajan. Sen jälkeen hallista tulisi kaupungin oma.
"Tällainen ajattelu on uutta Oulussa, ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että uusi rahoitusmalli kannattaisi ainakin kartoittaa perinpohjin. Se saattaisi rohkaista muitakin yksityisiä toimijoita, ja kaupungin paineet vähenisivät", Parkkonen sanoo.
"Luottamushenkilöiden punnittavaksi jää, onko ajatus toteuttamiskelpoinen."
Junioreille
ei-oota
Oululaisten liikuntapaikkoja on rahoitettu yksityisesti vain vähän verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin, ja lajivalíkoimaan mahtuu muutakin kuin jääkiekkoa. Parkkonen listaa esimerkeiksi uima- ja salibandyhalleja Helsingistä ja Tampereelta.
Oulun Kärpät Oy:n toimitusjohtajan Juha Junnon mukaan seuran juniorien jääpula on huutava: uusille tulijoille esimerkiksi luistelukouluihin on jo tarjottava ei-oota.
"Ennen kaikkea jäätä tarvitaan keskustaan, jotta lapsia ei tarvitse kuljettaa kauas harjoituksiin", hän huomauttaa.
Silti sekä Parkkonen että Junno lupaavat jääaikaa myös muille seuroille. Siitä sovitaan, jos suunnitelma etenee.
"Jääaikaa riittää vuokrattavaksi muillekin, esimerkiksi taitoluistelijoille ja koululaisryhmille", Junno sanoo.
"Pitäisimme edelleen juniorivuoromme seudun muissa halleissa."