Puolueilta luonnistuu kierrätys tuosta vain. Ne osaavat tuunata vanhasta uutta.
Vihreät otti viikko sitten käyttöönsä Suomen vaakunasta tutun eläimen, päänsä läpi miekan lyöneen leijonan.
Vaalilauseeksi puolue kelpuutti kokoomuksen entisen pää-äänenkannattajan nimen.
Niin modistuvat upouuteen kuosiin äärioikeiston ammoin puhkikuluttamat tavaramerkit.
Vihreät ei ole ensimmäinen. Vanhan hylkytavaran hyväksikäytön aloitti kokoomus presidentinvaaleissa vuonna 2006. Puolue nappasi kampanjan tunnukseksi työväen presidentin.
Mainoslause hölmistytti. Oliko kyseessä kirjapainossa tehty paha painovihre?
SDP ja vasemmistoliitto tunnettiin työväenpuolueina. Nytkö siis kunnon porvaritkin piti sijoittaa kentän vasempaan päätyyn.
Kokoomuksen markkinointiviestintää hoitanut toimisto, Korkeasaaren paviaanitkin pelastanut Bob Helsinki oli tehnyt oivaltavan avauksen.
Kummastuksesta toivuttuaan muut puolueet tajusivat mistä oli kyse: politiikan häränpyllyistämisestä. Siitä tuli muoti.
SDP:n tiedetään hiljan vierailleen perussuomalaisten verbivarastolla. Urpilaisen ryhmä kahmoi sieltä mukaansa tutun maahanmuuttolinjauksen: maassa maan tavalla.
Eikä mennyt kauan, kun vihreät muokkasi saman nootin omaan paperiinsa muotoon "Suomessa jokaisen pitää noudattaa suomalaista lainsäädäntöä".
Se on alkuperäistä soinilais-sosialidemokraattista sutkausta puolet pitempi, mutta muuta eroa ei ole.
Puolueet ovat käymässä vaaleihin. Kierrätysvauhti kiihtyy. Aatteet, ilmaisut ja vastustajien vanhat vaalijulisteet tongitaan reippaasti uusiokäyttöön.
Perussuomalaiset ryhtyi markkinoimaan itseään työväenpuolueena ilman sosialismia. Vasemmistoliitto sovitti lausahduksen omiin tarpeisiinsa. He ovat työväenpuolue ilman rasismia.
Jos me kansalaiset toimisimme samoin, niin noutaisimme herkut naapuritalon jäteastiasta ja esittelisimme löytöjämme seuraavan pihan asukkaille.
Asian voi nähdä niin, etteivät puolueet enää kykene politisoimaan yhteiskunnan todellisuutta, esittämään vaihtoehtoja.
Enää puuttuu, että keskusta tuo markkinoille SDP:n vuoden 1939 vaalilauseen "Anna maan kukoistaa" - tai vastaavan puujalan.
Sillä 30-luvun romukopasta löytyy ammennettavaa. Päivi Räsäsen kristillisdemokraatit lähtee vaaleihin omasta mielestään pyyntituoreella iskulauseella koti, uskonto, isänmaa.
Siinä on paljon tuttua. Kauan sitten hokema oli kovassa käytössä Saksassa. Jo 1800-luvulla saksalaiset tunsivat polotuksen kirche, kinder und küche eli kirkko, lapset ja keittiö.
Lause kolahti 1930-luvulla Saksan työväenpuolueen - sen ehdan kansallissosialistisen ja rasistisen työväenpuolueen - johtajalle Adolf Hitlerille. Hän huomasi, kuinka mukavasti kolme kovaa koota sopivat hampaiden väliin. Myös ärrät sorahtivat painokkaasti.
Kerrotaan, että iskusanoissa oli sen saatananmoista ytyä, kun Hitler heilutti puhujakorokkeella etusormeaan ja painotti etutukka heiluen kotia ja keittiötä.
Siinä saksalainen tiesi, mistä rakentuu ehyt maailmankuva.
Entä menemmekö me äänestäjät sekaisin puolueiden välisessä vaihtokaupassa?
Emme sentään. Puolueiden aatevekslaus ei vaadi kuin pientä käsitteiden erittelyä ja määritteiden päivitystä. Pohtikaamme perhekunnittain työväki-käsitteen muutosta ja merkityssisällön laajenemista, rasismin ja sosialismin eroja sekä taivaan suhdetta sähköhellaan.
Vaan kyllähän joskus politiikan käsitteiden erittely alkaa tuntua eritteiden käsittelyltä.