Rovaniemi En olisi osannut etukäteen kuvitella, että hurahdan tällaiseen näin vakavasti, metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Timo Helle tunnustaa.
Timo Helteestä tuli vannoutunut picalogi vaivihkaa, mutta tietoisen valinnan seurauksena. Pica pica on harakan tieteellinen nimi, joten harakkakeskeistä maailmankuvaa hellivä henkilö on tietysti picalogi.
Harakkaprojekti muhi Helteen mielessä jo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajakauden lopulla pari kolme vuotta sitten. Kuuden vuoden jatkuvan reissaamisen jälkeen pysähtyminen tuntui houkuttelevalta.
Tuiki tavallisten, arkisten harakoiden valokuvaus antoi samalla mahdollisuuden timppamaiseen, huumorilla höystettyyn protestiin. Hän halusi liputtaa lähiluonnon harrastamisen puolesta turhaa ökyilyä vastaan. Luontoharrastuskin kun kääntyy itseään vastaan, jos siitä tulee kyltymätöntä huippuelämysten metsästystä, lentelyä ympäri maailmaa yhä uusien lajien, kokemusten tai valokuvien toivossa.
Picalogi itse asui järjestöjohtajana vuosikausia junassa, koska ei halunnut pönkittää ilmakehää tuhoavaa lentoliikennettä.
Onhan tämä myös poliittinen kannanotto turbokapitalismia vastaan. Elämästä pitäisi voida tehdä sen näköinen ja kokoinen, että se ihmiselle sopii, Helle huomauttaa.
Hienosti sanottuna kyse on bioregionalismista.
Kun kaikki ravintoa myöten hankitaan läheltä, vähemmällä liikkumisella ja kuluttamisella, säästetään myös luonnonvaroja, Helle pelkistää.
Tuhannen neliön
harakkatarha
Timo Helteen lähiluonnoksi kelpaa oma pihapiiri, tuhannen neliön tontti Erätiellä Rovaniemen Viirinkankaalla. Harakat ovat levottomia ja kurittomia, joten vähän piti antaa säännöissä periksi: linnut voivat olla tontin ulkopuolella, mutta kameran pitää olla sisällä.
Helle tarttui ensimmäistä kertaa elämässään tosimielellä kameraan puolitoista vuotta sitten. Nyt, 10 000 valokuvaa ja satoja - tai tuhansia, kuka niitä laskee - kyttäystunteja myöhemmin vakaumus on vain vahvistunut.
Kun olen päässyt vähän sisälle tähän touhuun, tuntuu kuvausalueen laajentaminen edes kaupunginosan kokoiseksi Viirinkankaalle jo naurettavalta. Omassa pihassa on tarpeeksi haasteita, ja kuvakulmia löytyy loputtomasti, picalogi vakuuttaa.
Timo Helle arvelee asuvansa Suomen suurimmassa piilokojussa. Omakotitalon kuistin ikkunat on peitetty kankailla, ulkona on maastoverkolla naamioitu harjateltta ja piharakennuskin on rei´itetty kameran objektiivia varten. Jos vaihtelun halu yllättää, aina voi kiivetä kuvauskeikalle vintille kattoluukun kautta.
Tänään nousin kuvaamaan aamulla ennen neljää, ja lähdin muutaman tunnin kuluttua töihin, Helle selostaa normaalia päiväohjelmaansa.
Outo ja arka
riukupyrstö
Harakasta puuttuu tyystin karisma, voima ja rohkeus, joka houkuttelee luontokuvaajia esimerkiksi suurten petolintujen perään erämaihin. Se on outo lintu, mutta yhdessä asiassa omaa luokkaansa. Harakka on provokativiinen laji. Se on sitä koko olemukseltaan: ulkonäöltään, käyttäytymiseltään ja ääneltään, Timo Helle luonnehtii.
Picalogi on tonkinut Helsingissä kansanrunousarkistoa, ja löytänyt riukupyrstöstä satoja sananlaskuja. Perinnekin tunnistaa linnun erilaisuuden, jopa pelottavuuden, sillä arviot ovat voittopuolisesti vastenmielisiä.
Se on pirun lintu, mutta edes onnen mahdollisuus siihen sentään liittyy. Eli jos harakka kotoa lähtiessäsi istuu oikealla puolella, niin matkasi onnistuu. Jos se on vasemmalla, on parempi kääntyä saman tien takaisin, Helle tietää.
Harakka on loputtoman tarkkailun jälkeen tullut picalogille tutuksi ja läheiseksi, mutta tiedemiehen silmin Helle ei ole edes yrittänyt sitä lähestyä. Kyse on isommista asioista: matkasta omaan itseensä. Se on iso urakka, joka purkautuu Helteellä myös teksteiksi, jopa aforismin helmiksi: Yksinolo on yhteys, jota läheisempään pääsee harvoin. Itse kysyn, vastaan itse, ja olen eri mieltä kummankin kanssa.
Ja kuvauskohteena harakka on haastava, arka ja varovainen lintu. On onnistuttava kerralla, sillä se pakenee sulkimen räpsähdystäkin. Asento ja kuvakulma on katsottava tarkkaan etukäteen. Edes objektiivi ei saa heilahtaa yhtään, Helle sanoo.
Totuus löytyy
aina läheltä
Harakkaprojekti on tekijänsä näköinen hanke. Timo Helle ei ole äärimmäisyysihminen, vaikka kepeän sanankäytön takana on vakava huoli ympäristöstä.
Helle oli ensimmäinen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja, joka tunnusti metsästävänsä hirviä, pillittävänsä pyitä ja ajavansa moottoripyörällä. Kaksipyöräinen piti tosin jättää tyttären vaatimuksesta. Olen kuulemma liian vanha sellaiseen.
Näköalapaikka järjestötyössä vahvisti uskoa siihen, että johonkin voi vielä vaikuttaakin. Toisaalta se toi myös näkyviin raadolliset globaalit ongelmat, joille ei paljon ole enää tehtävissä. Synkkyyteen picalogi ei silti suostu vaipumaan. On säilytettävä tyhmä ja iloinen elämänasenne, nautittava siitä, mistä vielä voi.
Sen Timo Helle sanoo oppineensa, että luonnosuojelussakin totuus löytyy yleensä läheltä. Esimerkiksi valkoselkätikan häviäminen olisi suuri menetys, mutta se ei ole kovin vaarallista, koska syy on selvillä: vanhoja koivikoita ei enää ole. Tuiki tavallisen hömötiaisen tilanne on toinen. Kun metsiemme tyyppilaji alkaa yhtäkkiä huveta sadoin tuhansin, luonnossa on tapahtumassa jotakin peruuttamatonta. Kukaan ei tiedä mitä, sillä hömötinttiä ei ole pidetty kovin ronkelina lintuna.
Se mikä on luonnossa yleistä ja arkipäiväistä, on myös tärkeää. Siinä tapahtuvat muutokset ovat vakavimmin otettavia varoitusmerkkejä, Helle korostaa.
Timo Helteen harakkaprojektin vaiheita voi seurata internetissä osoitteessa http://personal.
inet.fi/yhdistys/lapin.luonnonsuojelupiiri/picalogin_paivakirja.htm.
