Leipäjonot ovat kansallinen häpeä. Poliitikkojen on pakko nöyrtyä köyhyyden edessä ja keksiä keinot jonojen purkamiseksi. Leipäjonot ovat yhä todellisuutta Suomessa ja Oulussa. Ruoka-avun kysyntä ei osoita minkäänlaista laantumista, vaan avun tarve näyttää päinvastoin kasvavan. Suomi selvisi ennätysvauhdilla 90-luvun lamasta. Tuo aika jätti kuitenkin jälkeensä leipäjonoihin pakotetut ihmiset.
Huono-osaisuus on jäänyt pysyväksi olotilaksi eräille ihmisille. Avustusjärjestöjen mielestä Suomeen on jo syntynyt uusi yhteiskuntaluokka, joka elää toimeentulorajalla tai sen alapuolella.
Suomen julkisivu on kunnossa ja maine maailmalla hyvä. Kulissien takana on kuitenkin toinen maailma, joka ei ole meille kunniaksi. Leivän jonotus ja siihen läheisesti liittyvä korkea työttömyys kuuluvat yhä suomalaiseen arkeen.
Suomalaiset kavahtivat maailmalle muutama vuosi sitten lähettyjä kuvia leipäjonoistamme. Syytä häpeään olikin. Ruokaa jonottavat kansalaiset ovat kiusallinen ilmiö poliitikoille. Vaikeneminen ei kuitenkaan poista ongelmaa. Sille on tehtävä jotain.
Pitkäaikaistyöttömyyden kitkeminen poistaisi myös leipäjonot, Näin saataisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta jo kolme hallitusta on epäonnistunut tehtävässä. Nyt on vuorossa neljäs.
Todellinen köyhyys on pienen kansanosan vakituinen ongelma. Siksi sen kitkemisen ei pitäisi olla ylivoimainen tehtävä.
Suomessa hyvinvointivaltion turvaverkot kantoivat laman yli kohtuudella. Sosiaaliturvaa ja palveluja on sen jälkeen nipistetty, ja yhä useampi joutuu menemään toimeentuloluukun kautta leipäjonoon tai toisinpäin. Riski syrjäytyä pysyvästi normaalielämästä on kasvanut. Samalla on toimeentulotuesta tullut peruspäivärahan ja työmarkkinatuen pysyvä jatke.
Valtaväestön elintaso ei laman jälkeisistä leikkauksista huolimatta ole laskenut. Palvelutkin ovat yhä saatavilla joskin vasta jonotuksen jälkeen. Valtiovaltaa on aiheellisesti arvosteltu siitä, että se on jättänyt heikompiosaisia niin sanotun kolmannen sektorin hoidettaviksi.
Köyhyyden tutkiminen on mutkikasta, eikä ensinkään trendikästä. Siksi tarkkoja lukuja ja määritelmiä ei juuri ole. Jotain kertoo se, että Suomessa on toimeentulotukiasiakkaina 250 000 taloutta eli puoli miljoona ihmistä. Eurooppalaisen elinolotutkimuksen mukaan 340 00 ihmistä luokitellaan meillä pitkäaikaistyöttömiksi.
Oulussa leipäjonot ovat kasvaneet tänä kesänä entistä pidemmiksi. Suurin osa leipää jakavista yhdistyksistä ja yhteisöistä on muuttanut avun tarveharkintaiseksi. Seurakunnat lopettivat yleisen leivän jaon pari vuotta sitten, koska niiden mielestä ruokakassin sijaan tarvitaan pysyvämpiä ratkaisuja.
Ytyä-Yhteistyötä työttömät ry jakaa leipää kaikille jonoon tuleville. Jono on pahimmillaan ollut usean sadan ihmisen pituinen. Jonossa on nimenomaan pitkäaikaistyöttömiä, mielenterveysongelmaisia, mutta nyttemmin myös perheenäitejä lapsineen ja ns. valkokaulusköyhiä, joilta on mennyt yritys alta.
Jonoihin mahtuu aina muutama laitapuolen kulkija, mutta ehdoton enemmistö hakee leipää todelliseen tarpeeseen. Kynnys asettua leipäjonoon on äärimmäisen korkea.
On ihmisarvoa loukkaavaa, että joidenkin pitää elättää itsensä kerjäämällä ilmaista leipää. Se on kansallinen häpeä, mutta myös otollinen kasvupohja katkeruudelle.