Tuttu satu Hannusta ja Kertusta on saanut uudet raamit. Helsinkiläinen Juha Laukkanen sovitti sen suklaaseen.
Nukketeatteri Sytkyt vierailee Suklaateatteri Hannu ja Kerttu -esityksellä Pudasjärvellä sunnuntaina ja Oulussa ensi viikolla.
Grimmin veljesten vanha satu sopii ruokateatteriksi. Sadun ytimessä on ruoka ja rakkaus, tai oikeammin puute ja nälkä. Köyhä puunhakkaaja ja hänen vaimonsa aikovat hylätä hyvät lapsensa syvälle metsään, koska ruoka ei riitä kaikille.
Lapset ovat neuvokkaita ja löytävät aina takaisin kotiin, kunnes linnut nokkivat heidän pudottelemansa eväsleivän muruset pois polulta.
Vanhempien ratkaisu vaikuttaa nykylapsen silmissä aika erikoiselta armeliaisuudelta.
"Suklaaversiossa Hannu ja Kerttu eivät tiputtele leivänmuruja, vaan lähtevät etsimään metsästä leivänjatketta ruokapöytään, että perhe voisi selviytyä", Juha Laukkanen kertoo.
Sulavaa taidetta
Suklaateatteri on lajina ainutlaatuinen. Näin makeaa teatteria ei ole Suomessa ennen tehty.
Juha Laukkasen kertoman mukaan suklaateatterin juuret voisi löytää Euroopan hoveista, missä ruokien koristelusta tehtiin taidetta.
Suklaateatterin hahmot ja lavasteet suunnitteli alunperin helsinkiläinen gourmet-kokki ja keittiömestari Markus Aremo. Suklaan visualisointia muovasi eteenpäin Sytkyjen teknikko Arto Ollikainen.
Esityksen puolivälissä lapsetkin pääsevät mukaan värittämään suklaahahmoja elintarvikeväreillä.
"Olemme oppineet, ettei suklaata saa laittaa jääkaappiin; suklaa muuttuu kylmässä vaaleaksi. Eikä suklaahahmoja voi pitää kädessä; suklaa sulaa jo käden lämmössä. Niinpä roolihahmot täytyi sijoittaa keppien päähän",Juha Laukkanen selittää.
Suklaateatterissa tulee tutuksi myös kaakaon historia. Tarina alkaa Etelä-Amerikan sademetsistä, missä muinaiset intiaanit popsivat kaakaopuun hedelmien lihaa, mutta pitivät siemeniä kitkerinä.
"Kaakaon on arveltu syntyneen sattumalta, kun kaakaopapu putosi nuotioon ja sen jännä tuoksu valloitti ihmiset. Kolumbus ja muut maailmanmatkaajat toivat kaakaon Eurooppaan, missä pavut olivat haluttuja. Orjan tai vaimon saattoi ostaa sadalla pavulla, kanin sai kymmenellä!"
Pöytätapoja lapsille
Nukketeatteri Sytkyt on lanseerannut meille ruokateatterin. Ensimmäinen tätä sorttia oli Helsingin kaupunginteatteriin syyskuussa 1996 valmistunut Teatteria ruoka suussa.
Siinä prinsessa Haarukka ja prinssi Veitsi kertoivat, kuinka ruokailuvälineet kulkeutuivat Suomeen.
"Kaikki lähti siitä, että tykkään ruuasta. Mummilla ja vaarilla oli 60-luvulla tapana käyttää minua sunnuntailounaalla ja opettaa, miten ravintolapöydässä käyttäydytään. Silloin opin, kummalle puolelle lautasta veitsi ja haarukka laitetaan", Laukkanen muistelee.
Sitten hän huomasi, ettei pöytätapoja opetettu enää missään. Niinpä Laukkanen otti tehtäväkseen kummipoikansa kouluttamisen ja opetti Oskarille, miten jokirapuja kuoritaan.
"Toin mummin ja vaarin 60-luvun koulutuksen 2000-luvulle. Rupesin järjestämään eri hotelleissa lasten päiviä, joihin kuulu pöytätapakoulutus. Kuopion maatalousmessuille tein jutun kotimaisista vihanneksista, jotka loruttelivat.
Perunateatteria!
Seuraavaksi on vuorossa perunateatteri. Vuosi 2008 on YK:n kansainvälinen perunavuosi. Suomessa pottua kuluu henkeä kohti reilut 60 kiloa vuodessa. Nukketeatteri Sytkyt aikoo tehdä potaatista teatteria.
Oulun lasten ja nuorten teatteripäivien paneelissa 1997 Teatteria ruoka suussa -esitys leimattiin keittokirjadramatisoinniksi.
Piakkoin "keittokirjadramaatikko" Juha Laukkanen lyödään harrastajajäsenenä Rotisseuriksi eli paistinkääntäjäksi ansioistaan lasten pöytätapakouluttajana.
Nukketeatteri Sytkyjen Suklaateatteri Hannu ja Kerttu vierailee Pudasjärven nuorisotalotalossa 6.4. kello 15 ja Oulun kaupunginteatterin kabinetissa 8.-10.4. kello 9.15 ja 10.15, 11.4. klo 10.15 ja 18, 12.4. kello 13 ja 14.
Esitys on suunnattu 4-10-vuotiaille vanhempineen. Kesto noin 30 minuuttia.