Ennen kevät toi rakennuksille muurarin, maalarin ja hanslankarin, kuten laulussa sanotaan. Edelleen kevät tuo muurarin ja maalarin, mutta ei välttämättä hanslankaria - ammattitaidotonta miestä tai naista, jota tarvittiin erilaisissa aputöissä.
"Työt tehdään monitoimiurakoina. Urakkaporukan sisällä on ammattimiehiä: kirvesmiehiä, mittamiehiä, raudoittajia ja rakennusmiehiä. Urakkaan sisällytetään kaikki työt siivouksesta, laudan- ja tiilenkannosta lähtien", aluepäällikkö Ensio Pynninen Rakennusteollisuuden Oulun aluetoimistosta kuvailee kehitystä.
Tänään ei toimita niin kuin vielä pari vuosikymmentä sitten, jolloin kadulta saatettiin napata mies työmaalle. Rakentaminen on ammattitaitoa vaativaa työtä. Sekarit ovat hävinneet. Tilalle ovat tulleet monitaitoiset osaajat. Alan työehtosopimuskaan ei tunne ammattitaidotonta sekatyömiestä.
"Rakennusalalta sai aikoinaan töitä helposti. Se tarjosi työnteon paikan monille riuskoille nuorille ihmisille. Alalla oli sosiaalinen, yhteiskuntaan sitouttava merkitys", toteaa apulaisosastopäällikkö Matti Harjuniemi Rakennusliitosta.
Harjuniemen mukaan hanttihommat eivät tyystin ole kadonneet. Osittain niitä on siirretty aliurakoitsijoille, joista jotkut toimivat "sopimustoiminnan rajamailla, pimeän ja harmaan talouden sektorilla". Siellä työsuhteet ovat epämääräisiä, epävarmoja pätkäsuhteita.
Yksi apumies kahdella muurarilla
Rakennusväen vähyys on käsin kosketeltavissa kohtuullisen suurella työmaalla, jollaisena Kärsämäen keskuskoulun rakennustyömaata voidaan pitää. "Vähäksi ovat apumiehet käyneet. En tiedä, kuinka vähäksi väki tästä voi enää mennä", huokailee muurari Tuomo Viitala Haapavedeltä samalla kun panee kuraa tiilen pintaan.
Ulkoseinää muuraavalla kahdella ammattimiehillä on tällä hetkellä vain yksi yhteinen apuri, yleensä heitä yksi kummallakin. "Kiirettä pitää", myöntää haapajärvinen Seppo Mattila, joka välillä kantaa tiiliä muurarien käsien ulottuville ja välillä pudottautuu alas telineiltä leikkaamaan rälläkällä tiilestä lohkareen muurarin piirtämän mallin mukaan.
Viitala sanoo koneiden tullen miesten tilalle. Tiilet nostetaan telineille konevoimin. Telineetkin, jotka miehet tekivät ennen, on tässä työpisteessä automatisoitu: lavetti nousee ja laskee nappia painamalla.
Rakennustyömaalta ovat siivoojat hävinneet miltei tyystin. Timpurit siivoavat omat jälkensä ja muurarien repsikka muurarien sotkut. Sosiaalitilat käy joku muu putsaamassa. "Ei täällä siivoojia näe ennen kuin loppusiivousta tehtäessä", kuuluu miesporukasta.
Rakennusala on kuvaava esimerkki siitä suuresta rakennemuutoksesta, mikä perinteisillä aloilla teollisuus mukaanlukien on tapahtunut. Ennen tehtiin käsin, rakennettiin paikan päällä. Siihen tarvittiin ihmistyövoimaa. Osa rakennustöistä on siirretty tehtaaseen ja automatisoitu.
"Koko teollinen ketju on rationalisoitu sellaiseksi, ettei ihmisiä tarvita paljon", korostaa tutkija Risto Nakari Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksesta.
Talokuution rakentamiseen tarvitaan puolet vähemmän työvoimaa kuin pari vuosikymmentä sitten. Niinpä ei ihme, jos ammattitaidottomalle väelle ei ole töitä. Tai, jos työtä on, se on jossain muualla, kuten palvelualoilla.
Nakari muistuttaa, ettei rakennuksilta ja teollisuudesta vapautunut väki kuitenkaan ole välttämättä siirrettävissä palvelualoille. Ihminen kun ei veny mihin työhön tahansa.
"Palvelutyöt vaativat kokonaisvaltaisen otteen, mikäli niissä haluaa viihtyä. Läheskään kaikissa palvelutöissä ei pärjää hoitamalla hommansa suu mutrussa", hän tokaisee.
Ongelma on myös rakenteellinen. Palvelutyöt mielletään pienipalkkaisiksi eikä niitä usein arvosteta muutenkaan. Palvelualoilla teetetään paljon pätkätöitä. Palkka ei riitä elämiseen. "Se sulkee halukuutta sekä se, ettei niissä töissä ole useinkaan etenemismahdollisuuksia", Nakari lisää.