Varsinkin ammattinyrkkeilyssä lopettaminen on suhteellinen käsite; yksi jos toinenkin hansikkaat "lopullisesti" naulaan nostanut löytää ennemmin tai myöhemmin itsensä jälleen kehästä. Paidattomalla puolella useampikaan lopettaminen ei ole mitenkään harvinaista.
Kehäänpaluussa on harvoin kysymys maineen ja kunnian tavoittelusta. Jos palkkiotarjous on riittävän kova, siinä on motiivia tarpeeksi, varsinkin jos tilit ovat lipsahtaneet miinukselle, kuten miljooniakin nyrkeillään tienanneille pakkaa usein käymään.
Mutta useammat lopettamiset ja vastaavasti kehäänpaluut eivät ole amatööripuolellakaan harvinaisia. Vaikka nyrkkeily ei tunnetustikaan ole mikään ikämieslaji, monet haluavat iskeä viimeiseen tappiin asti eli 35 ikävuoteen, minkä jälkeen amatöörikehään ei ole enää asiaa.
Kun ammattinyrkkeilyssä tunnetaan vain alaikäraja, amatööriuransa täyteen iskeneillä on mahdollisuus jatkaa kehässä ilman paitaa.
Aika harva amatöörikehään yli-ikäinen siirtyy suoraan rahakehiin. Väliä saattaa olla jopa useampi vuosikin, mutta sitten kehän kutsu käy ylivoimaiseksi.
Kun pikkukilpailujen ottelupalkkiot ovat lähinnä muodollisia, raha ei voi olla ainoa kiihoke paidan riisumiseen. Miksi siis?
Ikämiehenä paitansa riisunut ei useinkaan osaa selittää edes itselleen, miksi haluaa vielä jatkaa, varsinkin kun edessä on ani harvoin nousujohteinen ura.
Eräs nyrkkeilijä selitti asian näin: Se on se kaikki, mikä siihen liittyy.
Siis mikä?