Hannu Väisänen tunnetaan parhaiten kuvataiteilijana, mutta hän on myös lahjakas kirjoittaja, joka on 14-vuotiaasta pitänyt enemmän tai vähemmän salaisesti päiväkirjaa sekä kirjoittanut kolumneja, artikkeleita, kirjallisuusesseitä ja nyt romaaninkin.
Keskiviikkona ilmestyi Väisäsen puolifiktiivinen esikoinen Vanikan palat (Otava), joka kertoo hersyvästi taiteilijan lapsuudesta ja elämästä varuskunta-alueella viisikymmentäluvun Oulussa.
Vanikan palat ei ole puhtaasti elämäkerrallinen, vaikka yhtäläisyyksiä kirjoittajan kokemuksiin runsaasti löytyykin. Kirja on Väisäsen mukaan pikemminkin fiktiivinen kudos eletystä.
"Lapselle kasarmi on omituinen kasvualue, suljettu ilmapiiri, jossa hierarkia tulee hyvin nopeasti selväksi ja sen täytyy toimia. Pienenä jo oppii aliupseerin ja upseerin eron ja että niillä on omat kerhotkin", Hannu Väisänen kertoo kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingissä.
Väisänen ei ole ensimmäinen kasarmialueella varttunut kirjailija, muita tunnettuja tapauksia ovat muun muassa Veijo Meri ja Reko Lundan.
"Minulle harmaa kasarmi oli värikkäintä mitä tiesin. Viiteen aistiin liittyvät peruselementtini ovat rakentuneet siellä. Esimerkiksi jalkaräteistä mielessäni on säilynyt kaihoisa kuva, ehkä siksi, että en ole itse suorittanut asepalvelusta. Ja ikään kuin kasarmi ei olisi yksin riittänyt, Oulussa sen naapurissa olivat lisäksi piirimielisairaala ja hautausmaa."
Väisänen on suunnitellut kasarmiaiheista kirjaa vuodesta 1969 lähtien. Silloin hän muutti pois Oulusta opiskellakseen Savonlinnan kuvataidelukiossa.
"Matkustin koko päivän bussilla ja kirjoitin ensimmäisen kerran kirjaa sillä matkalla. Silloin teoksen nimi tosin oli Lasarus Lökämä. Nimi liittyy lapsuuden kakkaongelmiini, joista joudutte valitettavasti kirjasta lukemaan."
Ranskassa asuva taiteilija aikoo seuraavaksi kirjoittaa esseekokoelman. Jatkoa kasarmimuistelmille hän ei suunnittele.