Hannele Pokka sai 10 ääntä

Lapin läänin maaherra Hannele Pokka, 54, sai äänestyksessä 10 ääntä.

Lapin läänin maaherra Hannele Pokka, 54, sai äänestyksessä 10 ääntä.

Pokan nykyinen kotipaikka on Muurola. Hän on oikeustieteen tohtori, Lapin läänin maaherra vuodesta 1994. Kansanedustaja 1979--1994, oikeusministeri 1991--1994. Keskustan entinen varapuheenjohtaja.

Millainen johtaja olet?

Tiimijohtaja. Viime vuosien johtamistyössäni lääninhallituksessa on painottunut myös muutosjohtaminen.

Mikä on tärkein tehtäväsi Oulun kaupunginjohtajana?

Oulun kaupungin taloudenhoidon ja henkilöstöpolitiikan johtaminen niin, että kaupunki pystyy huolehtimaan kaikissa oloissa lakisääteisistä tehtävistään ja tuottamaan palvelut kuntalaisille. Tärkeää on edellytysten luominen elinkeinoelämän kehittymiselle.

Millä Oulu saadaan uuteen nousuun?

Tähän on pakko kysyä, onko Oulu laskussa? Oulu tunnetaan vahvasta teknologiaosaamisestaan ja hyvistä verkostoistaan. Tälle pohjalle on hyvä lähteä rakentamaan entistä vahvempia it- ja muun alan yrityksiä. Bio- tai eko-sanoilla alkavilla innovaatioilla tulisi olla tulevaisuudessa vahva sija oululaisessa yrittämisessä.

Milloin voit aloittaa työt?

Ensi vuoden alussa.

Riittääkö Oulun kaupunginjohtajan nykypalkka 10 000 euroa kuukaudessa?

Riittää.

Millainen ihminen olet?

Hyvä työihminen.

Mitkä ovat salaiset paheesi?

Suklaa ja vanhojen länkkäreiden katsominen dvd:ltä.

Mitkä ovat mieliruokasi ja -juomasi?

Lähdevesi ja hirvenlihasta tehty makaronilaatikko. Niistä meidän koiratkin tykkäävät.

Ilmoita asiavirheestä