Mitäpä se hyövää...
Oulu päätti viime vuonna juhlapäätöksenään hakea vuoden 2026 kulttuuripääkaupungiksi. Tätäkin on jo ehditty moittia turhaksi rahanmenoksi, kun toisaalla pannaan nippuun kouluja ja kirjastoja.
Mitäpä se hyövää. Hävitään kuitenkin. Parasta olisi olla tekemättä mitään.
Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin hanke, jossa häviäminenkin on voitto. Kaikki hyvä, mitä kulttuuripääkaupungin eteen tehdään, jää alueelle. Jos Oulun vetovoimasta puuttuu tietty omaleimaisuus, tällä sitä voidaan terävöittää.
Eikä Oulun silti tarvitse insinööri-imagoaan hävetä: uutta ja mielenkiintoista voi syntyä juuri yhdistämällä taidetta ja teknologiaa. Sama pätee maantieteeseen: kun kerran ollaan pohjoisessa, antaa sen näkyä.
Hakuprosessi on pitkä ja tällä kierroksella aivan erilainen kuin vuoden 2011 kulttuuripääkaupungin yhteydessä. Silloin ratkaisun teki kulttuuriministeri Tanja Karpela, nyt EU:n kansainvälinen raati.
Oulun vuoden 2011 hakemus jäi pahnan pohjille, mutta kaikesta kriittisestä jälkiviisaudesta huolimatta sillä on varmasti ollut oma ansionsa Oulun kaupunkikulttuurin kehittymiseen. Oulussa ja seudulla tapahtuu nyt aivan eri tavalla kuin ennen, vaikka kaikenlaista puutetta kulttuuritiloista ilmenee.
Löytyykö niihin ratkaisu Ratapihan uumenista? Entä Pikisaari, syntysikö sinne, jos ei nyt Turun Logomoa, niin klubimainen kulttuurikeskus kumminkin?
Juuri nyt ollaan vaiheessa, jossa Oulu2026 on järjestäytynyt. Seuraavaksi kaupungin poliittisten päättäjien tulisi ratkaista, kuinka paljon asiaan satsataan. Hakemus tehdään niissä rajoissa, mitä ovat todelliset taloudelliset edellytykset ja mihin alueella on oikeasti sitouduttu.
Tätä varten on koottu myös seuraavat kaksi vuotta toimiva valtuuskunta. Sen kokoonpanoa on irvailtu tylsäksi, ihmetelty miksi taiteilijoita ei ole mukana. Sen sijaan siellä on kuntien, elyn, avin, yliopiston ja muiden viralliselta kuulostavien instanssien edustus.
Taiteilijoiden vuoro kyllä tulee. Valtuuskunnan ei ole tarkoituskaan olla mikään ideapaja, vaikkei siltä tietenkään ole ideointia kielletykään. Sen sijaan sen tulisi sitouttaa taustayhteisönsä hankkeeseen ja varmistaa, että hanke saa tarvitsemansa resurssit.
Varsinaisen ideoinnin vuoro tulee myöhemmin, jotta teemat ovat tuoreita vielä kahdeksan vuoden päästä. Tämän vuotinen kaksikko – Maltan Valletta ja Alankomaiden Leeuwarden – hoksasivat hyödyntää yhteistä perunahistoriaansa.
Viime viikolla hyväksyttiin Valovoimaisen Oulun teesit vuoteen 2026. Illan kokous jätti vahvan epäilyn valtuuston päätöksentekokyvystä. Toivottavasti yksituumaisuutta silti löytyy, sillä sitä tässä tarvitaan.
Hanketta ei myöskään edesauta minkäänlainen taiteilijapiirien sisäänpäin lämpiävä suhmurointi ja turha riitely.
Hieno lähtölaukaus Oulu2026-kampanjaan saatiin hyödyntämällä liminkalaisten Abrahamin pitojen Helsingin näytöksiä Musiikkitalolla. Kulttuuripääkaupunki ei ole pelkästään Oulun hanke. Ooppera oli seudun osaamisesta komea näyte.
Siksi olisikin reilua, etteivät Musiikkitalon näytösten kulut jäisi vain yhden henkilön kontolle. Vierailun kustansi omalla lainalla libretisti-tuottaja Helena Tornberg, jolle Helsingin-esitykset tuottavat viisinumeroiset tappiot.
Sveitsiläisen Viagogo-palvelun toiminta loi mielikuvien loppuunmyydyistä katsomoista ja vähensi näin liminkalaisoopperan yleisömääriä.