George W. Bushin ylevä virkaanastujaispuhe nosti yhden kysymyksen yli muiden: mitä presidentin mahtipontinen retoriikka tarkoittaa käytännössä?
Yhdysvaltain presidentti George W. Bush aloitti toisen kautensa näyttävällä seremonialla. Pääkaupunki Washingtonin keskeiset rakennukset olivat valtavia lippuja täynnä, ja mielenosoittajat pidettiin kaukana, kun kadunvarret kansoitettiin presidentin kannattajilla. Kaiken kruunasi Bushin puhe, joka oli yleviä lauseita täynnä.
Pohjoismaisille tarkkailijoille tämä kaikki jätti lähinnä hämmentävän tunteen. Yhdysvaltain poliittinen kulttuuri etääntyy yhä kauemmaksi eurooppalaisesta. Lippujen ja ihmisjoukkojen asettelu lavasteiksi ja imagovaikutuksen tehostamiseksi tuo mieleen vähemmän demokraattisten maiden paraatit ja kansankokoukset. Myös presidentti Bushin puheen paatoksellisuus vaikutti erikoiselta.
Virkaanastujaisten ulkokuoresta ei silti vielä pitäisi tehdä liian pitkälle meneviä päätelmiä. Kyse oli ennen muuta suuren luokan poliittisesta teatterista, ja Amerikassa isänmaallinen paatos kuuluu asiaan. Bushin toisen kauden luonne ratkeaa vasta, kun nähdään, mitä presidentti tekee. Olennaista ei ole se, mitä hän nyt sanoi.
Washingtonin puheesta ei konkreettisia johtopäätöksiä voi tehdä senkään vuoksi, ettei se kertonut juuri mitään. Juuri tässä ehkä onkin suurin puheen tulkintaan liittyvä ongelma. Onko se ymmärrettävä vain sarjana yleviä korulauseita vai jonkinlaisena poliittisena ohjelmana?
Kokemus puhuu ensimmäisen vaihtoehdon puolesta. Presidenttien juhlavat seremoniapuheet ja politiikan arki ovat eri asioita. Bushin kohdalla on kuitenkin lähdettävä myös siitä mahdollisuudesta, että kyseessä oli toista kautta määrittävä linjapuhe.
Siinä tapauksessa Yhdysvaltain politiikkaa lähivuodet leimaa vahva idealistinen ote, näkemys siitä, että isänmaan etua edistetään ajamalla vapauden asiaa kaikkialla maailmassa. Tällainen lähestymistapa selittäisi sen, että ajankohtaiset konkreettiset kysymykset kuten valtava talousvaje ja Irakin sodan pitkittyminen voidaan tulkita sivuseikoiksi, jotka ovat alisteisia suuremmalle asialle.
Perimmäinen tavoite on "tyrannian lopettaminen" maailmasta. Bush ei vaivannut itseään sellaisilla kysymyksillä kuten tyrannian ja vapauden määrittelyillä. Hän asetti maailman kaikille maille ja hallitsijoille moraalisen valinnan sorron ja "ikuisesti oikean" vapauden välillä.
Ihmisoikeuksien edistäminen on jo YK:n peruskirjan mukaista, ja demokratian puolesta Suomikin ulkopolitiikassaan toimii. Bushin puheet lähtevät kuitenkin toiselta pohjalta. Hän julisti, kirjaimellisesti, Amerikan viestiä maailman kansoille.
Ratkaisevaa on, muutetaanko tätä viestiä kansainvälisen politiikan käytännöksi. Jos niin tehdään - mikä ei vielä ole suinkaan ole varmaa - monet totutut käytännöt menevät uusiksi. On aihetta panna merkille, että lähes Bushin puheen aikoihin varapresidentti Dick Cheney lateli entistäkin suorempia uhkauksia Iranin johdolle. Bush itse ei maininnut mitään maita, mutta Iran on epäilemättä hänen tyrannilistansa kärkipäässä.
Yhdysvalloilla on tällä hetkellä hyvin vahva ja hyvin idealistinen presidentti. On mahdollista, että kovin kauan ei tarvitse hämmentyneenä kysellä, mitä hän oikein aikoo. Neljä vuotta on lyhyt aika päästä eroon maailman tyrannioista. Yhtä mahdollista on silti, että puhe oli eräänlainen periaatejulistus, ja politiikka määräytyy käytännön todellisuuden mukaan, kuten yleensä on tapana.