Ham­mas­lää­kä­ri poisti ham­pai­ta ura­kal­la – "Lap­sil­la Yli­kii­min­gis­sä on pi­dem­mät ham­pai­den juuret kuin lap­sil­la Hel­sin­gis­sä"

"Nisukulttuuri" ja sokerin ylenkäyttö johtivat hammasmädän yleistymiseen.

Hammaslääketieteen laitoksen opetuslaboratorio otettiin käyttöön 1978 Oulussa. Tarve hammaslääkäreille oli lisääntynyt huomattavasti 1972 kansanterveyslain jälkeen, kun hammashuolto määrättiin kuntien tehtäväksi.
Hammaslääketieteen laitoksen opetuslaboratorio otettiin käyttöön 1978 Oulussa. Tarve hammaslääkäreille oli lisääntynyt huomattavasti 1972 kansanterveyslain jälkeen, kun hammashuolto määrättiin kuntien tehtäväksi.
Kuva: Kalevan arkisto

"Nisukulttuuri" ja sokerin ylenkäyttö johtivat hammasmädän yleistymiseen.

Yhdeksänvuotias Sirkka Niemelä Ylikiimingin Rekelän koulusta avaa suunsa reippaasti hammaslääkäreille. Tage Sundelin ja Heikki Jaskari kyselevät, koskeeko kovasti vai pikkaisenko vain sattuu. Sirkka-tyttö ei myönnä mitään, vaan antaa lääkäreiden tehdä työnsä rauhassa. Myöskään vanhemmat eivät tuppaudu häiritsemään.

- Mukavia nämä ylikiiminkiläiset, ei vielä yksikään ole edes purrut sormeen, Heikki Jaskari kertoo Kalevassa 26. kesäkuuta 1963.

Hammaslääketieteen kandidaatit Jaskari ja Sundelin ovat saapuneet Helsingistä kesäkuun puolivälissä Ylikiiminkiin hoitamaan kansa- ja kansalaiskoululaisten hampaita. Kahden kuukauden urakkaan kuuluu Ylikiimingin 14 eri koulun 864 oppilaan hampaiden alkutarkastus sekä tarvittavat hoidot. 

Miehet ihmettelevät, miksi lapsilla Ylikiimingissä on pidemmät hampaiden juuret kuin lapsilla Helsingissä. Johtuisiko tämä degeneroitumisesta, he arvelevat. Kaupunkilaislasten hammasjuurista olisi rappeutunut esi-isien purukalustolle kuuluvia ominaisuuksia.

Jaskari ja Sundelin päättelevät myös, että lapset eivät harjaa hampaitaan riittävästi Ylikiimingissä, mikä johtuu osittain olosuhteista. "Maalaisoloissa koko toimitus on mutkallisempaa, koska puhdasta vettä ei ole tulossa vesihanasta vaan ensi täytyy hakea vesi sangosta ja tehdä monet temput, ennen kuin harjaamiseen voidaan ryhtyä", he kertovat.

Sirkka Niemelän hampaat hoidettiin Mannerheim-liiton ja kunnan yhteisessä kiertävässä hammashoitoloissa kesällä 1963.
Sirkka Niemelän hampaat hoidettiin Mannerheim-liiton ja kunnan yhteisessä kiertävässä hammashoitoloissa kesällä 1963.
Kuva: Kalevan arkisto

Sieviläinen-lehti (30.8.2017) julkaisi Arvi Herttuan muistelua hampaiden hoidosta 1950-luvulla. Herttua kertoo pesseensä lapsena hampaitaan vasta kun heille tuli vesijohto. Isä nykäisi maitohampaat karhulangalla pois. Lapsi sai viisi markkaa kustakin irrotetusta hampaasta. Rautahampaat reikiintyivät nopeasti ja isän piti viedä poika pian lähimpään hammaslääkäriin Nivalaan. Hammaslääkäri poisti jonossa ihmisiltä hampaita. Arvi Herttua muistaa naislääkärin sanoneen äänekkäästi, ettei hänellä ole aikaa paikkaamiseen.

- Lääkäri vaikutti hyvin hermostuneelta. Hampaitani paikattiin ensimmäisen kerran vasta keskikoulussa, jolloin kunnassa toimi kouluhammaslääkäri. Muistan hänenkin olleen hermostunut ja aika lailla vihainen.

Hampaiden historia osoittaa, että metsästäjä-keräilijöiden hampaissa esiintyi vähän hammasmätää eli kariesta. Pysyvä maanviljelys noin 10 000 vuotta sitten lisäsi hiilihydraattipitoista ja pehmeää ruokaa, minkä arvioidaan tuoneen hammasmädän.

Sotien jälkeen sokerin kulutus lisääntyi huomattavasti Suomessa. Samalla karies valtasi lasten ja nuorten hampaat. Hammasharja ymmärrettiin ylellisyystarvikkeeksi, joita hankittiin alkuvaiheessa vain yksi saunaan yhteiskäyttöön. Tekohampaista tuli yleinen rippi- tai häälahja 1960-luvulla.

Inarilainen Pekka Wäre kertoi (Hammaslääkäri-lehti 12/2016) yli 90-vuotiaasta potilaastaan, joka kertoi 1850-luvulla syntyneen vanhan isänsä hampaiden säilyneen ehjänä kuolinpäivään saakka. Potilaan mielestä tämä johtui siitä, että isä söi koko ikänsä poroa, kalaa ja metsän riistaa sekä tarvittaessa pettuleipää. Hampaat olivat kuluneet käytössä, mutta kova työ oli pitänyt ne terveenä.

Wäre työskenteli liki 40 vuotta koulu- ja terveyskeskushammaslääkärinä Inarissa. Hänen mukaansa Ylä-Lapissa poistettiin harvemmin hampaita kuin Peräpohjolan ja Kainuun "nisukulttuurialueella", joissa ihmisten ruokavaliossa oli paljon enemmän pehmeitä viljatuotteita.