Kiinassa edessä oleva johtajiston nuorentaminen saattaa häiriintyä, jos Jiang Zemin takertuu valtaan.
Kiinan lähestyvän puoluekokouksen alla on tullut jälleen täysin selväksi, millainen ero on suljetulla ja avoimella yhteiskunnalla. Demokraattisissa vaaleissa saattaa olla paljonkin toivomisen varaa, mutta niissä ainakin tiedetään, ketkä ovat ehdolla ja mihin tehtäviin. Kiinassa kaikki keskeiset kysymykset ovat hämärän peitossa, ja tihkuneet tiedot viittaavat selviin vaikeuksiin johdon uudistamisessa.
Jiang Zeminin käsiin ovat nyt keskittyneet kaikki langat: hän on maan presidentti, puolueen pääsihteeri ja sotilasasiain komitean puheenjohtaja. Kiinassa, jossa todellinen valta ja muodollinen asema eivät välttämättä ole toisiinsa kytkettyjä, Jiang Zemin yhdistää molemmat. Lisäksi hierarkiassa seuraavat pääministeri Zhu Rongji ja kansankokouksen puhemies Li Peng ovat jättämässä paikkansa.
Kommunistisen puolueen 16. puoluekokouksen tarkka päivämäärä pystyttiin ilmoittamaan vasta äsken. Kokous pidetään 8. marraskuuta, siis myöhemmin kuin oli odotettu. Tämä ajankohta takaa se, että Jiang pystyy esiintymään kolmoisroolissaan sekä lokakuun tapaamisessaan Teksasissa Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin kanssa että Aasian ja Tyynenmeren maiden huippukokouksessa Meksikossa.
Jiangin seuraajaksi on pitkään odotettu varapresidentti Hu Jintaota. Mutta vaikka hänet nostettaisiin maan presidentiksi, hänen asemansa riippuu yhä siitä, mitkä tehtävät Jiang jättäisi itselleen. Presidenttiys on muodollinen virka, todellinen valta on puolueen ja asevoimien johtajalla.
Jiang on määrätietoisesti jatkanut Deng Xiaopingin aloittamaa maan uudistumislinjaa. Politiikassa ei sallita mitään, mikä vaarantaisi kommunistipuoleen valta-aseman, mutta taloudessa annetaan kaikkien kukkien kukkia. Kommunistijohto on sallinut lähes vimmaisen kapitalismin, minkä myötä tärkeimmät keskukset ovat muuttuneet kuhiseviksi metropoleiksi. Ympäristö- ja sosiaaliset ongelmat on surutta painettu taka-alalle, kun voimat on keskitetty elintason kasvattamiseen.
Yhteiskuntaa ei myöskään ole avattu. Kommunistipuolueessa on sekä laajempaa demokratisoimista tukevia voimia että vanhoillinen siipi. Puoluekokouksesta haetaan merkkejä siitä, onko muutoksen tuulia ilmassa. Uudistajat ovat kohdistaneet arvosteluaan suoraan kohti Jiangia.
Kiinan todellisuus uhmaa kaikkia totuttuja ideologisia teorioita, mutta se ei ole estänyt maan johtoa kehittelemästä tilalle omiaan. Jiangin kahden vuoden takainen oma teoria puhuu kolmesta edustavuudesta, jossa puolue edustaa edistyneitä tuotantovoimia, edistyneintä kulttuuria ja massojen intressejä yhä moniarvoisemmassa yhteiskunnassa.
Puoluekokouksen on määrä viedä tätä teoriaa eteenpäin ja vahvistaa Jiangin asemaa "perämiehenä". Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että hän saattaa luopua joistakin muodollisista tehtävistään, mutta tuskin vallastaan.
Näillä eväillä puoluekokouksesta voi muodostua joko Jiangin valtakautta jatkava välinäytös tai uudistuksiin tähtäävä vedenjakaja. Vanhoillisimman siiven vahvistuminen tuskin on todennäköistä, mutta ulkopuolisille kaikki on perimmältään arvailua. Varmaa on vain se, että Jiangin jälkeisen ajan valtataistelun mutkistuminen saattaa horjuttaa koko valtakuntaa. Ulkomaailmalle ratkaiseva kysymys on, millainen suhde uusilla johtajilla on kiinalaiseen markkinatalouteen ja demokratiaan.