Oulu on joutunut tällä viikolla ikävään valokeilaan pöyristyttävän lapsen hyväksikäyttöjutun vuoksi. Nyt 51-vuotias mies oli käräjäoikeuden päätöksen mukaan käyttänyt tytärtään seksuaalisesti hyväkseen vuosina 1999–2008. Tyttärelle oli tehty useita raskauden keskeytyksiä. Tytär oli myös synnyttänyt isälleen lapsen.
Vaikka oikeus tuomitsi keskiviikkona syytetyn kahdeksan vuoden vankeuteen, asia ei ole tällä selvä.
Insestitapaus herättää taas kysymyksiä Oulun kaupungin viranomaisten toiminnasta. Jokin aika sitten Oulussa paljastui vauvasurma, jossa äiti käräjäoikeuden mukaan murhasi viisi vastasyntynyttä vauvaa.
Törkeä hyväksikäyttö alkoi tyttären ollessa yhdeksänvuotias ja jatkui vuosia, mutta lastensuojelu- tai terveysviranomaiset eivät havainneet hälytysmerkkejä, eivät ainakaan reagoineet niihin. Se on käsittämätöntä.
Kuinka on mahdollista, että 2000-luvun Suomessa lastensuojelu ei ymmärrä selvittää perheen tilannetta tarkemmin, jos lapselle tehdään useita abortteja ja häntä on selvästi pahoinpidelty? Esitutkinta-aineiston mukaan tyttärestä oli tehty lastensuojeluilmoitus ja hän oli lastensuojelun asiakkaana.
Vaikuttaa siltä, että kaupungin viranomaiset uskoivat enemmän manipulointikykyistä isää kuin uhria. Alkoivatko jotkut ottaa uhrin kokemukset tosissaan vasta Kalevan julkaistua tapahtumista artikkelin lokakuun alussa? Poliisi päätti tutkia viranomaisten toimet vielä uudelleen. Oulun kaupunki aloitti sisäisen selvityksen, ja myös Pohjois-Suomen aluehallintovirasto alkoi penkoa asiaa.
Tapaukset ovat mahdollisesti vanhentuneet, mutta vanhenemispykälän taakse ei auta nyt piiloutua. Ne pitää selvittää pohjamutia myöten ja ottaa opiksi.
Vaikka yksittäisiä viranomaisia ei virkarikoksista enää tapausten vanhentumisen takia epäiltäisikään, uhrin ei pitäisi sivistysvaltiossa jäädä nähdyllä tavalla viranomaisavun ulkopuolelle.
Siksi jokainen kivi on käännettävä ja katsottava, kestääkö lapsen kanssa vuosien mittaan tekemisissä olleiden viranomaisten menettely kaikilta osin päivänvaloa.
Perusteellinen selvitys on paikallaan senkin vuoksi, ettei vastaava laiminlyönti toistuisi uudesta, tiukemmasta sosiaalihuoltolaista huolimatta. Yksikään lapsi ei saisi tipahtaa näin hirvittävällä tavalla yhteiskunnan suojaverkon läpi.
Oikeuskäsittely oli uhrin pyynnöstä julkinen. Tällä hän halusi viestiä, ettei tällaisesta pidä vaieta. Peruste on hyvä.
Julkisuudella on myös toinen puoli. Oikeustalolta lähti sosiaaliseen mediaan kuvia ja kirjoituksia, joilla on aivan muitakin päämääriä kuin vain kertoa tuomiosta.
Pahimmillaan tapaukseen liittyviä mutta ikänsä ja asemansa puolesta suojelua tarvitsevia henkilöitä tullaan todennäköisesti riepottelemaan valemediassa nimiltä mainiten. Some voi olla yksittäisille ihmisille raaka paikka, koska siellä ei päde journalismin etiikka.