Ruokakauppojen halpojen hintojen takana voi olla työntekijöiden oikeuksien polkemista tuotantomaassa. Kauppaketjujen valvonta on asiassa nukahtanut.
Moni suomalaiskuluttaja tietää, että jotkin tonnikalalajit ovat muuttuneet uhanalaisiksi ryöstökalastuksen takia. Samoin pyynti väärin menetelmin voi uhata delfiinikantoja.
Näihin epäkohtiin on jo puututtu muun muassa sertifioinnin avulla. Maanantaina kuitenkin kuultiin, että kauppojen hyllyillä olevien tonnikalapurkkien taustoilla on muutakin kyseenalaista.
Suomalaisyritysten toiminnan vaikutuksia maailmalla tarkkailevan Finnwatch-järjestön mukaan tänne tuodaan tonnikalaa laitoksista, joissa työntekijöiden oikeuksia poljetaan räikeästi ja joissa on lapsityövoimaa.
Tällaisista thaimaalaisista laitoksista tulee Suomeen kalaa purkitettuna Pirkka-, Rainbow-, ja Eldorado-tunnusten alle. Todennäköisesti iso osa suomalaisista on pitänyt näitä tuotteita taustoiltaan taattuina ja puhtoisina. Thaimaan tonnikalan kohdalla kyse on ollut harhaluulosta.
Samoin Finnwatchin selvityksessä kävi ilmi, että Thaimaasta tulee Suomeen ana-nasmehun raaka-ainetta laitoksesta, jossa työolot ovat vielä heikommat kuin kalanjalostamoissa.
Työntekijöiden ansiot voivat laitoksessa jäädä alle paikallisen minimipalkan. Myös työolot ovat vaaralliset. Yritys on takavarikoinut väkensä passeja ja työlupia, jotta työntekijöiden olisi vaikea jättää työpaikkansa. Mehuja suomalaisille tehdään siis käytännössä pakkotyönä.
Suomalaisille keskusliikkeille kaukaisten tuotantolaitosten työolojen selvittäminen lienee kohtalaisen työlästä. Sillä ei kuitenkaan voi puolustella sitä, että täällä on kaupan tuotteita, joiden edullinen hinta perustuu karkeaan työntekijöiden riistoon.
Kaupan keskusliikkeet kertoivat Finnwatchin mukaan tutkimusten aikana eri tavoin alihankintaketjuistaan. S-ryhmä antoi kaikki pyydetyt tiedot alihankintaketjuistaan, muut rajoitetusti. Tutkijat saivat kuitenkin selvitetyksi myös pimentoon jääneet hankintaketjut.
Se on sentään myönteistä, että kaupan keskusliikkeet suhtautuivat esille tulleisiin epäkohtiin vakavasti. Käytännön toimia pitää nyt alkaa tulla.
Tavallisen senttejä venyttävän kuluttajan asema on hankala. Onko nyt alettava karttaa kaikkia edullisia tuotesarjoja? Ovatko kalliimmatkaan sen eettisempiä?
Ruokakauppa ei ylipäätään ole ainoa syntinen. Kauhutarinoita pulpahtelee pintaan esimerkiksi kehitysmaissa sijaitsevista vaatetus- ja elektroniikkatehtaista, joista niinikään tuodaan tavaraa Suomeen.
Jos haluaa tehdä eettisesti kestäviä ostopäätöksiä, paljon jää yhä kuluttajan oman tiedonhankinnan ja valistuneisuuden varaan. Varman päälle pelaava voi valita esimerkiksi reilun kaupan tuotteita, joiden tuotantotapa ja hankintaketjut tunnetaan.
Tavoitteeksi kaupan keskusliikkeiden pitää asettaa se, että asiakkaat voivat ostaa kaikkia ruokakaupassa tarjolla olevia tuotteita ilman pelkoa siitä, että samalla antaa tukensa perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien tai ympäristön riistolle.