Suomen suurimpiin halpahalliketjuihin kuuluva Tokmanni Oy aikoo levittäytyä Pohjois-Pohjanmaalle parin kolmen vuoden kuluessa. Myös Oulu kiinnostaa yritystä kauppapaikkana erittäin paljon, myöntää toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen.
"Oulussa pitää kuitenkin ensin löytää sellainen ratkaisu, joka ei riko yhteistyökuvioita", hän muotoilee.
Yhteistyökuvioilla hän viittaa suomalaisten halpakauppojen omistamaan hankintayhtiöön Pick Import Finland Oy:hyn. Maahantuontiyrityksen omistajiin kuuluu Tokmannin lisäksi Säästökuoppa Oy, jolla on Oulussa tällä haavaa kolme myymälää. Pick Importin muita omistajia ovat Veljekset Keskinen Oy, Säästöpörssi Oy, Löytötex Oy, Ale-Makasiini, Tampereen Säästötex Oy, Jukka Saastamoinen Oy sekä Tarjousmaxi Oy.
Lähivuosina Tokmannin aikeissa on perustaa keskeisille paikkakunnille Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle 20-25 uutta myymälää.
Keskisuuret kaupungit kiinnostavat
"Meitä kiinnostavat kaikki kaupungit, joiden alueella asuu ainakin noin 7 000-10 000 ihmistä, samoin meitä kiinnostavat muutoin kaupallisesti ja liikenteellisesti merkittävät paikat", Kakkonen sanoo. Näin yrityksessä arvioidaan "sillä silmällä" myös esimerkiksi Raahea, Oulaista ja Ylivieskaa.
Niin ikään yhtiö on alkanut tähyillä ulkomaille, lähinnä Venäjälle. Itälaajentuminen ajankohtaistuu, kunhan Suomen-myymälöitä on riittävästi, Kakkonen sanoo.
Tokmanni Oy:llä on tällä haavaa kaikkiaan noin 60 kauppapaikkaa. Itä-Suomessa yhtiöllä on Tokmanni-ketjun alla 25 myymälää. Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Pirkanmaalla yhtiön Vapaa Valinta -ketjuun kuuluu 36 myymälää. Viimeksi kesäkuussa yhtiö osti Milleri Oy:n halpakaupan Kylmäkoskelta.
Toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen kertoo Tokmanni Oy:n liiketoimintaidean kilpistyvän laadukkaaseen edullisuuteen. Yhtiön hankinnoissa kannetaan eettistä vastuuta eli esimerkiksi kaihdetaan lapsityövoimalla teetettyjä tekstiilejä. Kemikaliotuotteissa kuluttajille tarjotaan sekä brändi- että huokeampia private label -tuotteita, "ja lisänä saattaa olla vielä joku kolmaskin vaihtoehto".
Tehokkuus tuo
halvat hinnat
Myymälöiden edullinen hintataso perustuu Kakkosen mukaan muun muassa tiukkaan logistiikkaohjaukseen, erittäin pieniin hallinnointikuluihin sekä omaan maahantuontiin.
Erityisen tiukka logistiikan ketjuohjauskonsepti on Vapaa Valinnoissa. Ketjun 1 200-1 700 neliön liiketilat sijaitsevat kaupunkien tai kuntien keskustapaikoilla sekä kauppakeskuksissa. Konsepti keskittyy erityisesti kemikaliotuotteisiin ja tekstiileihin.
Tokmanni-ketjun myymäläkonsepti on laajempi. Ketjun 3 000-6 000 neliön myymälät sijoittuvat marketalueille sekä kaupan erilaisiin keskittymiin. Konsepti käsittää halpakaupan keskeiset osa-alueet autojen varaosatarvikkeista ja työkaluista tekstiileihin ja kemikaliotuotteisiin.
"Riippuu lähinnä tontti- ja liikepaikkaratkaisuista, millä konseptilla menemme mihinkin", Kyösti Kakkonen sanoo.
"Sen tiedämme, että yli 2 000 neliön kaupan suuryksiköiden perustaminen on tehty lainsäädännöllä vähän vaikeaksi Suomessa."