Venäjä on väärä vertailukohta perustella sitä, ettei tasavallan presidentin valtaoikeuksiin tulisi kajota.
Keskustelu tasavallan presidentin valtaoikeuksista käy taas kovilla kierroksilla. Vilkas keskustelu on tietysti merkki siitä, että valtaoikeuskysymys tulee saranavaiheeseen lähivuosina ja että siihen liittyy suuria intohimoja. Väittelyä lietsoo sekin, että ministeri Christoffer Taxellin työryhmä alkaa näinä aikoina arvioida perustuslain uudistamistarpeita.
Uusimman puheenvuoron aiheesta käytti tasavallan presidentti Tarja Halonen TV1:n Ykkösaamussa lauantaina. Halosen kannanotoissa ei ollut sinänsä mitään uutta: hän on jo pitkään puolustanut presidentin nykyisiä valtaoikeuksia. Sen sijaan presidentin perustelut olivat paitsi uusia ja yllättäviä myös ja ennen kaikkea ontuvia.
Yllättävintä Halosen perusteluissa oli Suomen ja nimeltä mainiten Venäjän rinnastaminen toisiinsa. Ensinnäkään Venäjä ei ole millään muotoa Suomelle viiteryhmävaltio, koska maiden demokratiakäsitykset ja sitä myöten demokratiat poikkeavat toisistaan suuresti. Toiseksi Venäjä on perustuslailtaan erittäin presidenttikeskeinen valtio, jossa on nyt kaksipäinen valtajärjestelmä lähinnä siksi, että sen pääministerinä on entinen presidentti Vladimir Putin. Venäjän kaksipäinen järjestelmä ei johdu perustuslaista, vaan henkilöistä.
Halonen sanoi, ettei hän usko yhteen henkilöön perustuviin demokratioihin. Kantaan on helppo yhtyä. Presidentin sanoista voisi kuitenkin tulkita, että presidentin valtaoikeuksien karsimista kannattavien tavoite olisi hänen mielestään yhteen vahvaan henkilöön eli pääministeriin perustuva järjestelmä. Tämä on väärä todistus.
Presidentin valtaoikeuksien tarkistamisen johtoajatus on jatkaa 1980-luvulla alkanutta Suomen poliittisen järjestelmän parlamentarisointia. Sen pani liikkeelle Halosen edeltäjä ja puoluetoveri Mauno Koivisto, joka sai aivan aiheesta sieluunsa vamman edeltäjänsä Urho Kekkosen ylipitkän valtakauden ylilyönneistä. Kekkosen kauden jälkipuoliskossa oli Halosen kavahtaman yhden miehen demokratian piirteitä.
On hupaisaa, että presidentin valtaoikeuksien säilyttämistä kannattavat vahvasti nyt osa SDP:stä ja vasemmistoliitto; parlamentarismi on ollut molempien vasemmistopuolueiden pitkän linjan johtoajatuksia. On suorastaan populistista hölynpölyä, että presidentin valtaoikeuksia karsimalla valmisteltaisiin Nato-jäsenyyttä.
Tarve jatkaa parlamentarisointia ei perustu Halosen henkilöön - kuten hän on itse antanut ymmärtää - vaan siihen, että aika on yksinkertaisesti muuttunut. Se mikä saattoi olla perusteltua sodan jälkeisinä vuosikymmeninä, istuu huonosti tähän aikaan. Nykyiselläkin järjestelmällä voitaisiin kyllä tulla toimeen, mutta jo tähän mennessä ilmi tulleet valuviat vain korostuisivat.
Lisäksi presidentin vaihdos 2012 on luonteva kohta tarkastella kiihkottomasti, miten järjestelmää voidaan kehittää. Ja vaikka pääministerin ja hallituksen valta kasvaisivatkin presidentin vallan kustannuksella, pääministeri ja hallitus ainakin olisivat sen käytöstä parlamentaarisessa vastuussa eduskunnalle.
Niin keskusta kuin kokoomuskin kannattavat järjestelmää, jossa EU:n huippukokouksiin osallistuisi Suomesta vain pääministeri eikä enää presidentti. Näin ajattelevia löytyi myös SDP:n ryhmästä, vaikka valtaosa myötäilikin Halosen kantaa eli nykykäytännön jatkamista. Lähiaikojen sisäpolitiikan kiinnostavimpia kysymyksiä onkin, kuinka kauan SDP peesaa luopuvaa presidenttiä ja missä määrin hahmottuva ehdokasasettelu ja gallupit muokkaavat demarien ja myös keskustan kantoja.