Presidentti Halonen käsitteli uudenvuodenpuheessaan itselleen läheisiä teemoja. Globalisaation hallinnasta kuullaan vielä lisää.
Presidenttien perinteisissä uudenvuodenpuheissa on viime vuosina harvoin kuultu uusia konkreettisia ehdotuksia. Ne ovat tavanneet olla pikemminkin rituaali, jossa maan isä tai äiti puhuu ajankohtaisista asioista sanomatta niistä varsinaisesti mitään uutta.
Tyyppiesimerkki tällaisesta oli tasavallan presidentti Tarja Halosen esiintyminen vuosi sitten, ja paljon samaa oli mukana myös nyt. Hän kuitenkin kuittasi "pakolliset" teemat hyvin lyhyesti ja käytti suurimman osan ajasta puhuakseen itselleen läheisistä asioista, globalisaatiosta ja sosiaalisista kysymyksistä.
Kuluneen vuoden kansainvälisiä pääpuheenaiheita Irakin sotaa tai terrorismin uhkaa Halonen ei ottanut esille lainkaan, ja kesän dramaattisen pääministerivaihdoksen presidentti ohitti vain maininnalla luonnehtimatta asiaa mitenkään. Kotimaassa paljon puhutun turvallisuuspolitiikan hän sivuutti hyvin lyhyesti, jo kuultuja näkemyksiään toistaen.
Näiltä osin puhe oli minimalistinen. Edessä on turvallisuuspoliittisen selonteon myötä painava linjaratkaisu, joka voi käytännössä testata uuden perustuslain määrittämiä valtioelinten valtaoikeuksia.
Yksityiskohtaiset linjaukset tehdään vasta selonteossa. Mielenkiintoinen silti oli Halosen lause, jonka mukaan Suomen puolustus on aina ensi sijassa omalla vastuullamme riippumatta siitä, olemmeko liittokunnan jäseniä vai emme. Viime vuonna hän korosti selvin sanoin liittoutumattomuutta ja kansan tuen merkitystä perusratkaisulle, nyt sävyjen voisi nähdä jo muuttuneen.
Tämä ei kuitenkaan vielä ollut Halosen turvallisuuspoliittinen linjanveto, vaan puheen pääteemana oli globalisaatio. Hän sanoi yksiselitteisesti, että Suomen on luotava tulevaisuuttaan varten kansallinen globalisaatiostrategia hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyöllä. Hän ilmoitti käyneensä asiasta jo keskusteluja.
Halonen ei tarkentanut, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Näin ollen jää selvä odotus ajatuksen täsmentämisestä. Presidentin toimivalta ei riitä käskyttämään hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä. Nyt testataankin Halosen mielipidejohtajuutta. On todennäköistä, että globalisaatiostrategian valmistelu polkaistaan julkisesti käyntiin tuota pikaa.
Mutta Haloselle ei riittänyt vain Suomi, vaan hän patisti "kaikkia", siis koko maailmaa, neuvottelupöytiin oikaisemaan nykymuotoinen globalisaatio oikeudenmukaiseksi ja saamaan kansainvälisen kaupan säännöt kohdalleen.
Ei mikään vaatimaton urakka, mutta ei myöskään tyhjä heitto. Julkisuudessa on jäänyt vähälle huomiolle Halosen rooli kansainvälisen työjärjestön ILO:n globalisaation sosiaalista ulottuvuutta käsittelevän maailmankomitean vetäjänä. Lykkääntynyttä loppuraporttia odotetaan kesäksi. Jo marraskuussa Halonen toi Genevessä varsin kattavasti julki ajatuksiaan nykyisen kehityssuunnan muuttamisesta.
Lisäksi globalisaatiota pohditaan presidentti Martti Ahtisaaren aloitteesta hiljan perustetussa laajapohjaisessa Helsinki-ryhmässä, johon myös Suomen nykyinen ulkopoliittinen johto on tiiviisti kytketty. Globalisaation ohjaaminen onkin nousemassa kohisten Suomen ulkopolitiikan asialistalla.
Halonen korosti tyylilleen uskollisesti myös sosiaalisia teemoja. Maininta lasten mielenterveyshoidon voimavarojen tarpeesta oli suora terveinen rahahanojen vartijoille. Tässäkin mitataan presidentin vaikutusvaltaa mielipidejohtajana.