Presidentti Tarja Halonen on saanut luoduksi toimivat välit Venäjän johtoon. Siinä hän seuraa Suomen presidenttien pitkää perinnettä. Tapaamisten varsinainen sisältö on silti arvoitus ulkopuolisille.
Huhtikuussa Venäjän presidentti Dmitri Medvedev kävi Suomessa. Kesäkuussa seurasi pääministeri Vladimir Putin. Pari päivää myöhemmin presidentti Tarja Halonen matkusti Pietariin tapaamaan Medvedeviä. Toissapäivänä tiistaina Halonen poikkesi Sotshissa Medvedevin kutsusta ja tapasi kaupan päälle siellä Putininkin.
Presidentti Halonen on viime kuukausina tavannut Venäjän johtoa useammin kuin moni näkee omia sukulaisiaan. Jos Halosen ja Medvedevin elekielestä voi uutiskuvien perusteella mitään päätellä, presidentit - kaksi juristia - näyttävät tulevan keskenään toimeen mainiosti.
Putinin ja Halosen toissapäiväisestä "yllätystapaamisesta" ei ollut jaossa kuvia, ei paljon tietoakaan. Putinin käynnistä Mäntyniemessä kesäkuussa presidentin kanslia tiedotti seuraavaa: "Tarjolla oli soppaa, sienipiirakkaa ja suorasukaista keskustelua, jälkiruokaa ja hyvää tunnelmaa".
Sotshissa Halonen sanoi Putinin tapaamisen olleen "pohdiskelua", joka liittyi Suomen ja Venäjän väliseen taloudelliseen yhteistyöhön.
Suomi ja Venäjä ovat toisilleen tärkeitä kauppakumppaneita, ja kaupassa on tarpeettomia Venäjän byrokratian aikaansaamia ongelmia. Siinä riittää puhumista, mutta ne asiat olivat juuri äsken esillä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen ja talouskehitysministeri Elvira Nabiullinan kesken, jotka ovat kauppakysymyksissä toimivaltaisia ministereitä. On vaikea uskoa, että puutulleissakaan on koko ajan puimista Suomen ja Venäjän ylimmän valtiojohdon kesken.
Enemmän alkaa näyttää siltä, että Putin ja Medvedev ovat löytäneet Halosesta puhekumppanin, eräänlaisen läntisen konsultin tai jopa terapeutin. Muiden naapurien kanssa yhteydenpito sujuu eri sävelellä, jos sujuu ollenkaan.
Halosen vierailun aikaan Medvedev jyrisi Ukrainan suuntaan avoimessa kirjeessä, jossa läksytettiin rajusti Ukrainan johtoa. Tämä oli uusi pohjanoteeraus Venäjän ja Ukrainan väleissä ja Moskovalta räikeää puuttumista naapurimaan sisäisiin asioihin. Samana päivänä Halonen ja Medvedev ajelivat sähköautolla rantabulevardia.
Kontrasti on valtava. Suomen presidentit ovat perinteisesti pyrkineet luomaan toimivat henkilösuhteet itänaapurin johtoon, ja Halonen näyttää jatkavan Kekkosen ja Koiviston luomaa perinnettä.
Tapaamisiin ei liity dramatiikkaa, sillä Suomella ja Venäjällä on nykyään luonteva naapuruus. Sen sijaan ongelmana on, että Halosen kontaktien laatua ja merkitystä on vaikea arvioida. Niiden sisällöstä tiedetään hyvin vähän mitään konkreettista, eikä muita paikalla näy.
Perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Tämä näyttää tarkoittavan käytännössä, että Halonen soitti ulkoministeri Alexander Stubbille ja kertoi kuulumiset.
Tällaisiin kontakteihin kuuluu tietty luottamuksellisuus kuten aina korkean tason diplomatiaan. Silti olisi suotavaa, että Halosen kahdenvälisten kontaktien sisällöstä tiedettäisiin paremmin. Yrittikö hän nyt saada suomalaisfirmoja mukaan Sotshin talviolympialaisten urakoihin, moittiko Venäjän johtoa jatkuvista ihmisoikeusaktivistien murhista, antoiko neuvoja Venäjän ja EU:n välien kohentamisesta? Kaikkea tätä vai jotain muutakin?
Toivottavasti näiden idänsuhteiden arvioinnissa ei tarvitse odottaa Halosen muistelmia tai nykyisten asiakirjojen avautumista tutkijoille vuonna 2034.