Pääministeri Matti Vanhanen ja presidentti Tarja Halonen tekivät torstaina huomiota herättävän sopuratkaisun Euroopan unionin kahta seuraavaa huipputason kokousta koskevassa edustuskiistassa. Vanhanen lähtee lokakuussa Lontooseen, jonne unionin puheenjohtajamaa Britannia on varannut Suomelle ja muille maille vain yhden paikan. Halonen jää kotiin. Presidentti edustaa puolestaan Suomea yksin Barcelonassa EU:n ja Välimeren alueen yhteistyön kymmenvuotiskokouksessa marraskuun lopulla.
Näin kumpikin säilyttää kasvonsa, ja Suomen poliittinen eliitti välttyi testaamasta sitä, kuka määrää kaapin paikan Suomen EU-politiikassa. Sopuratkaisuksi puettu pieni väistöliike siirsi kätevästi ongelman tuonnemmaksi ja pelasti Vanhasen ja Halosen toisestakin pälkähästä: heidän ei tarvinnut ryhtyä kinaamaan pääministeri Tony Blairin ja Lontoon huippukokouksen järjestäjien kanssa illallislautasten määrästä Suomen perustuslakiin vedoten.
Suomelle on varattu huippukokouksiin yleensä paikat sekä presidentille että pääministerille siksi, että perustuslain mukaan maan ulkopolitiikkaa johtavat presidentti ja hallitus yhteistoiminnassa. EU:ssa on totuttu Suomen erikoisasemaan ja sille on järjestetty kivuttomasti kaksi paikkaa, jos Suomessa on niin pyytänyt.
Suomi sai läpi sanomansa kahdesta lautasesta Martti Ahtisaaren presidenttikaudella, kun Ahtisaari lähetti kansliapäällikkönsä Jaakko Kalelan Pariisiin selittämään Suomen perustuslain kiemuroita ranskalaisille. Ranska toimi silloin EU:n puheenjohtajamaana.
Presidentti Jacques Chiracin oli helppo ymmärtää suomalaisia, kun Ranskassa on samantapainen perustuslaki kuin Suomessa oli vielä silloin. Ranskallakin on yleensä huippukokouksissa kaksoisedustus. Episodin jälkeen Suomi on yleensä saanut pyytäessään kaksi lautasta huippukokousillalliselle.
Blair haluaa kuitenkin pitää Hampton Courtin välikokouksen tavallista suppeampana ja keskustelevampana. Sen takia britit tarjosivat Suomelle vain yhden tuolin huippukokoukseen.
Vanhasen ja Halosen väistöliike on pikkunäppärä, koska sopuratkaisu ei kanna näitä kahta kokousta pitemmälle. Hallitus päättää joulukuun huippukokouksen alla, millä kokoonpanolla Suomi lähtee sinne. Perusoletus on, että Suomi haluaa palata vanhaan kahden lautasen käytäntöön. Lontoon ja Barcelonan kokousten edustus ei vaikuta ratkaisuun millään tavalla.
Jatkuva jauhaminen Suomen kahdesta lautasesta EU:n huippukokouksissa vaikuttaa hieman huvittavalta ilmeisesti kaikista muista paitsi hallituksesta ja presidentistä, joille se on totisinta totta. Suomen perustuslaki sanoo nimittäin yksiselitteisesti, että Suomen EU-politiikasta vastaa pääministeri ja että Suomen edustuksesta huippukokouksissa päättää valtioneuvosto.
Käytännössä kuitenkin tosiasiallista päätösvaltaa on siirtynyt hallitukselta presidentille siksi, että hallitukset ovat antaneet presidentin ilmoittaa omasta läsnäolostaan huippukokouksissa. Presidentin tapana on toimittaa kirjallisesti tieto halustaan osallistua huippukokouksiin. Ilmoitus on otettu vastaan ja kirjattu hallituksen päätökseksi ilman mitään kommervenkkejä.
Yksikään hallitus ei ole uskaltanut panna vielä kovaa kovaa vastaan ja sanoa, ettei presidentillä ole mitään tekoa huippukokouksessa, koska siellä ei ole hänelle kuuluvia asioita. Halonen on kylläkin joskus ilmoittanut itse noilla perusteilla jäävänsä kotiin.
Presidentin vallan rajat ovat jääneet mittaamatta, kun Paavo Lipponen sen paremmin kuin Matti Vanhanenkaan eivät ole nähneet viisaaksi toimia vastoin presidentin tahtoa, vaikka heillä olisi ollut tukenaan vuonna 2000 voimaan tullut uusi perustuslaki. He ovat kiertäneet ongelmaa kuin kissa kuumaa puuroa. Pulmat ovat siirretty kokouspaikalle, mutta niistä on selvitty ilman suuri kolhuja.
Pääministerin nimi oli Lipponen, kun uusi perustuslaki tuli voimaan. Hän lähti sopuilulinjalle Halosen kanssa edustautumiskysymyksessä, vaikka on nyttemmin esittänyt kriittisiä huomautuksia presidentin roolista huippukokouksissa. Lipponen oli asemansa vanki: hänen oli vaikea lähteä haastamaan riitaa heti kättelyssä uuden demaripresidentin kanssa.
Vanhanen on jatkanut sopuilulinjoilla. Hänen olisi ollut epäviisasta lähteä presidentinvaalien alla taisteluun vallasta huippusuositun presidentin kanssa. Hän väisti Lontoo-miinan ja jakoi edustustehtävät Halosen kanssa.
Haloselle nykyinen järjestely sopii hyvin. Hän pääsee paistattelemaan huippukokouksissa kirkkaimpiin parrasvaloihin. Hänet sijoitetaan ryhmäkuvissa eturiviin arvopaikoille Chiracin läheisyyteen. Pääministeri poseeraa kuvissa jossakin muualla.
Kuvien viesti on selvä: presidentti on pääministeriä tärkeämpi päättäjä, vaikkei se ole totta. Hänen roolinsa huippukokouksissa on vähäisempi kuin pääministerin. Halonen puhuu vain, kun käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvia asioita. Kaikissa muissa asioissa Suomea edustaa pääministeri.
Mielikuvat ratkaisevat kuitenkin vaaleissa, ja niillä on rakennettu taitavasti kuvaa vahvasta presidentistä jo kuusi vuotta.