Tasavallan presidentti Tarja Halonen luottaa johtamansa kansainvälisen työjärjestön eli ILO:n alaisen maailmankomission menestykseen. Ylen radiouutisten haastattelema Halonen uskoo, että komissio tulee tekemään suoria esityksiä maailman taloudellisen eriarvoisuuden vähentämiseksi.
- Uskon, että tulee konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja osa niistä saattaa menestyä. En sanoisi, että tulee iso kakku vaan meille tulee toivottavasti kokonainen valikoima erilaisia leipiä, Halonen totesi.
Halonen uskoo komission muun muassa pystyvän vähentämään lapsityövoimaa.
Halonen valittiin maailmankomission toiseksi johtajaksi vuoden alussa. Hän arvelee perusteluiksi valinnalleen toisaalta omat ansionsa mutta myös taustansa Suomessa. Komission tarkoituksena on vuoden 2003 loppuun mennessä tehdä ehdotuksia siitä, miten entistä useampi ihminen maailmalla voisi hyötyä globalisaatiosta.