Viikon takaiset itsenäisyyspäiväjuhlat muodostavat kiintoisan rajapyykin Tarja Halosen uralla: presidentti yllätti ja ihastutti sovinnaisella eleganssillaan ja tyylikkyydellään. Hän jopa sijoittui kärkeen iltapäivälehtien lukijaäänestyksessä. Nirppanokkaiset muotigurutkin antoivat hänen asuvalinnoistaan hyväksyviä lausuntoja julkisuudessa.
Kaikki tämä tapahtui tarkkojen silmien edessä. Linnan juhlien suoraa Ylen lähetystä seurasi 2,2 miljoonaa suomalaista ja MTV3:n uusintaakin seuraavana päivänä miljoona ihmistä.
Kaksien edellisten juhlien jälkeen tv-yleisö oli jäänyt hämmennyksen valtaan presidentin persoonallisiksi luonnehdittujen asuvalintojen takia. Vuonna 2001 nähtiin "tuulipuku" ja viime vuonna "säkkipuku".
Kuka muistaa vielä Halosen presidenttikauden alun? Ensimmäisten valtiovierailujen jälkeen kevättalvella 2000 iltapäivä- ja naistenlehdissä käytiin piinallista keskustelua presidentin hatuttomuudesta ja käsilaukusta sun muista tyylin yksityiskohdista. Tai jos ajassa mennään taaksepäin, mieleen palautuvat kuvat Halosen presidenttikampanjan ajalta. Halonen korosti piinallisuuteen asti tavallisuuttaan. Valitkaa huivimummo!
Viime valtiovierailuilla Halonen on sen sijaan herättänyt huomiota naisellisella tyylikkyydellään ja asemaansa sopivalla pukeutumisella. Margaret Thatcherin pääministerikaudella lanseerattiin Britanniassa termi power dressing, valtapukeutuminen. Ilmaisu on osuva, koska se kertoo, ettei valtiollinen johtaja pukeudu vain tavan tai turhamaisuuden vuoksi. Vaatetukseen voi sisältyä myös vahva viesti.
Halosen ulkoisen olemuksen muutos ei ole tyhjänpäiväinen asia. Päin vastoin sen perusteella voi päätellä jotain myös siitä, miten hän suhtautuu asemaansa tärkeän instituution edustajana. Presidenttiuran alussa Halosessa oli aistittavissa ainakin jonkinlaista lievää henkistä kapinointia sitä vastaan, että hänen piti sovittua vuosikymmenten aikana luotuun presidentilliseen muottiin ja kansallisiin odotusarvoihin.
Halonen halusi tehdä monia asioita eri tavalla - niin kuin hänen persoonalleen parhaiten sopii. Kallion kasvatti taisi tuntea olonsa hieman vieraaksi korkeaan virkaan väistämättä kuuluvan pokkuroinnin, seremonioiden ja huomion keskellä. Vähempikin olisi riittänyt.
Virka on kuitenkin vienyt mukanaan, ja Halonen on muuttunut sovinnaisemmaksi ja sovinnaisemmaksi. Ensimmäinen vahva merkki yleisten arvojen hyväksymisestä oli avioituminen. Pitkän tien toisessa päässä ovat oma vaakuna ja oma muotokuva sekä power dressing. Enää tänä vuonna Halonen ei ole tainnut nostaa kulmakarvoja juuri muilla valinnoillaan kuin poissaolollaan Helsingin olympiakisojen 50-vuotisjuhlista- ja sen hän korjasi itsenäisyyspäiväkutsuillaan.
Valtapukeutuminen on sovinnaisuuden merkki: virassa pukeudutaan viran edellyttämällä tavalla eli vastataan rooliodotuksiin. Halonen ottaa siis huomioon yleisen mielipiteen ja ehkä jopa haluaa miellyttää sitä. Pisimmilleen vietynä valtapukeutuminen tarkoittaa sitä, että asianomainen yrittää vaikuttaa olemuksellaan äänestäjiin vahvistaakseen omaa asemaansa heidän silmissään.
Ajatus ei ole Halosenkaan yhteydessä mahdoton. Jollei hän ole tehnyt päätöstä olla vain yhden kauden presidentti, hänen on pikkuhiljaa toimittava määrätietoisesti niin, ettei hän ainakaan vaikeuta uudelleenvalintaansa. Kauden puoliväli on vain runsaan kahden kuukauden päästä.
Monet arkiset tapahtumatkin viittaavat siihen, että Halonen raivaa itselleen tietä auki vielä toisellekin kaudelle. Kukaan hänen edeltäjistään ei esimerkiksi ole käyttänyt julkisuutta yhtä laajamittaisesti ja monipuolisesti hyväkseen kuin hän.
Lähes tsaristisin valtaoikeuksin varustetut Halosen edeltäjät esiintyivät säästeliäästi mediassa ja yleisötilaisuuksissa. Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari madalsivat osaltaan presidenttien mediakynnystä, mutta Halonen on arkipäiväistänyt presidentin julkisen roolin. Hän vierailee erilaisissa yleisötilaisuuksissa, kuten asunnottomien yössä, ja puhuu milloin minkäkin tiedotusvälineen kautta eri kohderyhmille. Halonen on tämän tästä jossakin äänessä. Tuorein uusi aluevaltaus on Halosen antama haastattelu nuorten City-lehdelle.
Halosta on haastateltu tänä vuonna muun muassa Kalevassa ja Turun Sanomissa, mutta molemmat kuuluvat julkaisuihin, joissa presidentit ovat perinteisesti puhuneet. Haloselta on liiennyt haastatteluaikaa myös sellaisille pienille kohderyhmäjulkaisuille kuin esimerkiksi Yrittäjä- ja Polemiikki-lehdet. Talouselämä pääsi puolestaan toukokuussa jututtamaan Halosta.
Ehkä kaikkein kiinnostavin Halosen media-avauksista on Tasavallan presidentin kyselytunti, jossa kansa saa esittää suoraan kysymyksiä valtionpäälle pitkässä radio-ohjelmassa. Koivisto vastaili kerran MTV:n ohjelmassa samalla tavoin katsojien kysymyksiin, mutta kokeilu jäi yhteen kertaan.
Kaikki viittaa siihen, ettei Halonen suostu asettumaan riisutun presidentin rooliin. Presidentin valtaa on vähennetty, mutta Halonen käyttää jäljelle jääneitä presidentin valtaoikeuksia maksimaalisesti. Suomen Pankin nimitykset sekä Halosen mukanaolo EU:n huippukokouksissa ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa (utva) osoittavat sen.
Halonen kompensoi presidentin muodollisen vallan menetystä kansansuosionsa avulla eli epäsuorasti, mutta jotta niin kävisi, hänen on annettava periksi sovinnaisuudelle. Jos hän toimisi liian radikaalisti, kansa voisi kääntää selkänsä hänelle.
Halosen suosioon sisältyy melkoinen valtapotentiaali. Niin kauan kuin hän on maan ylivoimaisesti pidetyin poliittinen päättäjä, jopa vahvan pääministerin ja enemmistöhallituksen on vaikea toimia hänen tahtoaan vastaan. Halosella on sen takia esimerkiksi Suomen mahdollisessa Nato-päätöksessä huomattava rooli. Hän on kansansuosikkina enemmän kuin yksi henkilö utvan pöydän äärellä.