Kesä ei ole vielä ohi, ei ollenkaan, vaikka helteet näyttävätkin loppuneen. Mistäkö sen muka tietää? Tietysti siitä, että lehtien lööppejä hallitsevat edelleen kesäjutut — tai oikeastaan yksi ainoa kesäjuttu, joka tänä vuonna on Tony Halme. Vasta sitten kun iltapäivälehtien lööppeihin ilmaantuu jotakin muuta kuin Tony Halmetta, voidaan alkaa odotella syksyä.
Siihen menee vielä aikaa, sillä esimerkiksi Halmeen todellisesta tilasta on vielä ainakin kahdenlaista tietoa: Iltalehden mukaan kansanedustaja on suunnilleen tiedottomassa tilassa, Ilta-Sanomien mielestä paranemaan päin.
Kumpaakaan lehteä ei tosin voi syyttää perättömän tiedon levittämisestä, sillä tarkasti tulkittuna molemmat voivat olla oikeassa: kyllähän kansanedustajan siirtymistä tiedottomaan tilaan voidaan joissakin tapauksissa pitää askeleena toipumisen suuntaan.
Tällaisten yhden asian kesien perinne alkoi viimeistään Ruokolahden leijonasta 1980-luvulla. Sen jälkeen olemme saaneet seurata milloin Liekki-sonnia, milloin karanneita käärmeitä, milloin mitäkin. Ja tänä kesänä siis Tony Halmetta.
Jos kysymyksessä olisi Halmetta kokeneempi poliitikko, voisi epäillä hänen ovelasti välttelevän hankalia kysymyksiä, joita aiheutuu kansanedustajien palkankorotussuunnitelmasta. Vaikka edustajat itse eivät enää päätäkään palkoistaan, heitä niistä kuitenkin syytetään. Selittäminen on tietenkin hyvin kiusallista, mutta jos edustaja on korotuspäätöksen aikaan todistettavasti tiedottomassa tilassa, se saattaa jonkin verran helpottaa.
Silloin voi aika uskottavasti harmitella, että menivät ruojat korottamaan palkkoja, kun en pystynyt vastustamaan. Jos olisin jotain tajunnut, olisin kyllä hanttiin pannut.
Tällainen järjestely vaatisi kuitenkin niin monimutkaista taktikointia, että Tony Halmetta on tuskin aihetta sellaisesta epäillä. Halmehan on niin sanotusti aito kansan mies, jonka tekoset kääntyvät loppujen lopuksi hänen hyväkseen, tekipä hän mitä tahansa. Esimerkiksi Halme on saanut kiltin miehen maineen, kun ei pyssyllään osunut mihinkään, vaikka asuu Tarkk'ampujankadulla, ja hänen tilansa on pääasiassa poliisien syytä.
Suomen poliittinen nykyhistoria tuntee ainakin pari vastaavaa tapausta. Mitä värikkäämpiä sanontoja Veikko Vennamo aikoinaan keksi, tai mitä surkeampia aikoja kansakunnalle Mauno Koivisto lupasi, sitä suuremmaksi heidän suosionsa kasvoi.
Nykyaikana vain eivät tahdo enää pelkät puheet riittää, tarvitaan tekoja ja tosielämää, vähän samaan tapaan kuin tositelevisio-ohjelmissa. Mikäpä sopisi entiselle nyrkkeilijälle paremmin kuin makaaminen tiedottomana kanveesissa vaikkapa kuukauden ajan. Se lisää sekä myötätuntoa että uskottavuutta. Vaaleissa aikanaan päätetään, saako Halme jatkaa, vai äänestetäänkö hänet ulos. Jos arvata pitää, Halme saa jatkaa, mikäli on edes pätkittäin tajuissaan.