Kekrin vietto on jäänyt modernin ajan ja kaupungistumisen jalkoihin. Esivanhemmillemme kekri oli vuoden tärkein juhla. Se merkitsi vuoden ja satokauden päättymistä ja uuden alkua.
"Kerkinä alkoi myös palveluväen, renkien ja piikojen vapaat. Palvelusväki saattoi vapaasti vaihtaa taloa viikon aikana ja vertailla niitä etuja, mitä taloilla oli annettavanaan", kertoo Kainuun maakunnallinen kulttuurituottaja Satu Hiltunen. Hiltunen on järjestämässä tämän syksyn Kajaanin kekritapahtumaa.
"Tällä kertaa tapahtuma on tavallista laajempi. Mukana on myös elementtejä muista kulttuureista kuten meksikolaisten kuolleiden yöstä", Hiltunen kertoo.
Kajaanin kekriviikko huipentuu kekripukin polttoon Kauppatorin rannalla.
Kekriä on vietetty agraarisessa Euroopassa sadonkorjuujuhlana ja kiitosjuhlana. Suomessa osa kekriperinteestä siirtyi kristinuskon leviämisen myötä jouluun, kertoo opetusneuvos Tuulikki Yli-Lonttinen Kajaanista.
"Laatikot ja rasvaiset ruuat nautittiin ennen kekrinä. Kirkko kielsi kekrin vieton pakanallisena. Kekrin viettoa jatkettiin navetoissa. Suomesta löytyy paljon oikeuden päätöksiä, joissa tilallisia on tuomittu kekrin vietosta."
Kirkko siirsi satokauden päättymiseen pyhien miesten kunnioittamisen. Kekrilauantai on kalenterissamme nykyisin pyhäinpäivä.
Irlantilaisten oma kekrijuhla siirtyi siirtolaisten mukana uudelle mantereella ja on nyt palaamassa kaupallistuneessa muodossa takaisin Eurooppaan Halloweeninä. Kansanperinteeseen perehtynyt Tuulikki Yli-Lonttinen toivoo, että kekriperinteen elvyttäminen selättäisi Amerikan tuliaisen.
"Kekrillä olisi paljon annettavaa myös nykypäivän kaupunkilaisille. Hienointa kekrissä on se, kun ihmiset kerääntyvät yhteen pimeässä ajassa hetkeksi hiljentymään."
Kekrin henkisyys viehättää myös Satu Hiltusta.
"Kekrinä katsottiin myös tulevaan. Hengille ja haltioille lämmitettiin sauna ja katettiin pöytä. Vainajilla oli lupa vaeltaa elävien seurassa", Hiltunen kuvaa.
Kekripukin polttoon liittyi omat uskomuksensa.
"Kotiin piti lähteä heti kun tuli oli sammumassa. Jos jäi pukin tuhkille, kantoi huonoa onnea mukanaan koko tulevan vuoden", varoittaa Hiltunen.
Tuulikki Yli-Lonttinen on iloinen siitä, että kekriperinne on 2000-luvulla herännyt henkiin Kajaanissa.
"Itse olin mukana 1950-luvulla Kokemäellä kekrijuhlissa. Siellä kekripukkina oli kaksi miestä karhuntalja niskassaan. Sarvet olivat tehty isoista kauhoista, kuono kirveestä ja häntänä oli varsiluuta", Yli-Lonttinen muistelee.
