Suomeen nimitetään uusi hallitus noin vuoden kuluttua näihin aikoihin. Kolmessa suuressa puolueessa käydään silti jo nyt hallituspeliä täyttä häkää. Kannattaisiko odottaa ja katsoa ensin vaalitulos?
Hallituspuolueiden keskuudessa ja niitä lähellä olevissa julkaisuissa on käyty jo viikon päivät kevyttä varjonyrkkeilyä seuraavan hallituksen pohjasta. Kollektiivisen varaslähdön aiheutti kokoomuksen eduskuntaryhmän uusi, puuhakas puheenjohtaja Jyri Häkämies, joka täräytti lehtihaastattelussa viikko sitten: missään ei ole sanottu, että suurin eduskuntapuolue saa automaattisesti muodostaa uuden hallituksen, vaikka sellainen on muotoutunut tavaksi Suomessa.
Häkämies muistutti, että vuonna 2000 voimaan tulleen uuden perustuslain mukaan eduskuntaryhmät vain neuvottelevat suurimman puolueen johdolla hallituksen muodostamisesta. Neuvottelujen tulos ratkaisee sen, ketkä pystyvät sopimaan eduskunnan enemmistöön nojaavan hallituksen muodostamisesta.
Vaikka Häkämies totesi yleisen ja täysin hyväksyttävän tulkinnan perustuslaista, lausunto on kuumentanut tunteita ja saanut pelimiesten vaistot heräämään. Kärkkäimmin siihen ovat reagoineet sosiaalidemokraatit, jotka johtavat gallupeja ja joihin lausunnon kärki kohdistuu tästä syystä.
Häkämiehen lausuntoa kun voidaan tulkita niin, että kokoomus yrittää pudottaa SDP:n pois hallituksesta siinäkin tapauksessa, että SDP:stä tulee uuden eduskunnan suurin puolue ja vaalien voittaja. Demarien pelkoa on lisännyt se, mitä tapahtui presidentinvaalien toisella kierroksella: keskustalaiset menivät laajalla rintamalla Sauli Niinistön tueksi.
SDP:n eduskuntaryhmän johtaja Jouni Backman ehti jo todeta pilkallisesti, että porvarit puuhaavat nyt hallitusta ilman kassakaappia. Kassakaappi viittaa pahamaineiseen sopimukseen, jonka Paavo Väyrynen, Ilkka Suominen ja Christoffer Taxell tekivät vuoden 1987 vaalien alla. He sopivat porvarihallituksen muodostamisesta, mutta eivät kertoneet siitä äänestäjille tai presidentille, jonka ohjauksessa hallitus muodostettiin vanhan perustuslain aikana. Presidentti Mauno Koivisto sai vihiä sopimuksesta ja junaili maahan Harri Holkerin johtaman sinipunahallituksen.
Vaikka Häkämies totesikin vain kylmät tosiasiat, hänen lausuntoaan voi pitää huonosti harkittuna myös SDP:n ulkopuolella edellyttäen, ettei se ole pelkkää tyhjää poliittista retoriikkaa. Häkämiehen malli voisi nimittäin merkitä paluuta Urho Kekkosen aikaiseen pelin politiikkaan. Silloinhan hallitukset muodostettiin yleensä samalle punamulta- tai kansanrintamapohjalle vaalituloksesta riippumatta.
Se sorsi aivan erityisesti kokoomusta, jota pidettiin pelin politiikan avulla oppositiossa 21 vuotta. Ei kai Häkämies tosissaan kaipaa paluuta tuollaisiin menettelytapoihin? Suomen hallitukset on muodostettu vuodesta 1991 lähtien tyylikkäästi vaalituloksen pohjalta. Esko Ahosta tuli silloin keskustan veret seisauttaneen voiton jälkeen pääministeri. 1995 valtaan nousivat sosiaalidemokraatit Paavo Lipposen johdolla oman murskavoittonsa turvin.
Neljä vuotta myöhemmin demarit kärsivät tappion, mutta säilyttivät niukasti asemansa suurimpana eduskuntaryhmänä ja muodostivat hallituksen. Lipponen jatkoi pääministerinä. Vuoden 2003 vaaleissa osat vaihtuivat. Keskusta otti nyt vuorostaan täpärän vaalivoiton. Uuden hallituksen muodosti Anneli Jäätteenmäki.
Noilla perusteilla voi jo puhua suhteellisen vakiintuneesta terveestä periaatteesta: kansan antaman mandaatin kunnioituksesta. Miksi sitä ei voisi jatkaa edelleenkin? Hallitukset on pystytty muodostamaan suurimman puolueen johdolla nopeasti.
Vain vuoden 2003 hallitusneuvotteluissa käytiin keskustan ja SDP:n välillä pientä nokkapokkaa, kun demarit yrittivät tarjota Lipposta pääministeriksi sillä perusteella, että hän oli paljon kokeneempi kuin Jäätteenmäki. Episodi meni kuitenkin nopeasti ohi, ja SDP tyytyi kunnioittaman puolueiden tekemää sopimusta marssijärjestyksestä.
Kokoomuksen kannalta vakiintuneeseen käytäntöön liittyy yksi ongelma: se on yleensä vasta kolmanneksi suurin puolue, joten sillä ei ole suurta toivoa päästä valitsijan rooliin hallituspelissä. Se joutuu odottamaan kosiokirjettä SDP:ltä tai keskustalta. Kyllähän se sieppaa ja houkuttelee miettimään pelin politiikan houkutuksia.
Poliittiset sopimukset puolueiden välillä ovat täysin luvallisia ja ne voivat muuttaa totunnaisia poliittisia asetelmia, kuten presidentinvaaleissa nähtiin. Puolueiden aiesopimukset yhteistyöstä hallitusneuvotteluissa ovat moraalisestikin kestäviä, jos niistä kerrotaan avoimesti ennen vaaleja ja niille haetaan vaaleissa tuki äänestäjiltä. Mutta niin pitkälle eivät puolueet ole uskaltaneet mennä ainakaan toistaiseksi, joten nytkin on viisasta katsoa ensin vaalien tulos ja aloittaa hallitusspekulaatiot vasta sitten.
Valkoinen talo on maailman tarkkailluin osoite. Silti sieltä paljastuu alati uusia skandaaleja. Nyt on George Bushin hallinnon korkea-arvoinen tiedottaja viety käsiraudoissa poliisin suojiin. Monet muistavat Bill Clintonin seikkailut nuoren harjoittelijan kanssa. Mikä talon ihmisiä oikein riivaa, kun julkisen häpeän riskikään ei saa heitä pysymään aisoissa?