Huh, huh, olipa näytelmä! Näin varmaan moni ajattelee kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen hallitustunnustelujen tiestä.
Kun ensimmäinen tunnustelukierros päättyi viikko sitten Kataisen ja vasemmiston edustajien ärhäkkään nokitteluun, oli vaikea kuvitella, että sama joukko lähtisi uudelleen rakentamaan hallitusta.
Politiikka on joskus ihmeellistä. Kaikki ei ole sitä, miltä se ulospäin näyttää. Uuden hallituksen syntyminen tuskin kaatuu nyt. Eiköhän yksi ja toinen ottanut opiksi ensimmäisen kierroksen virheistä. Etenkin kun muut vaihtoehdot eivät vaikuta yhtään toimivammilta.
Jyrki Kataisella on paljon pelissä. Jos hän olisi epäonnistunut nyt, hän olisi luultavasti saanut heittää samalla hyvästit puoluejohtajuudelle.
Tätä poliittisessa nousukiidossa ollut Katainen ei halunnut, niin vaikeaa kuin uuden kierroksen pyöräyttäminen onkin.
Kevään eduskuntavaaleissa kokoomus nousi ensimmäisen kerran suurimmaksi puolueeksi, ja näin sille tarjoutui pääministerin paikka.
Olisi ollut enemmän kuin noloa tyriä tämä mahdollisuus.
Hallitus on toki vielä muodostamatta, mutta on vaikea kuvitella, että yhdenkään muun neuvotteluihin osallistuneen puolueen uskottavuus antaisi tilaa toiselle epäonnistumiselle.
Vasemmistoliitolle saattaa tulla kova paikka niellä kaikkia tulevan hallituksen linjauksia.
Mutta vasemmistoliitossakin yhä useampi ymmärtää, että jos puolue haluaa edesauttaa omien tavoitteidensa toteuttamista, pitää olla hallituksessa.
Oppositiossa voi yrittää kerätä poliittisia pisteitä, mutta ne eivät paljon vähävaraista väkeä lämmitä.
Aivan yksinkertainen tilanne ei ole vihreidenkään kannalta.
Puolue kokoontuu puoluekokoukseen viikonvaiheessa surkean vaalimenestyksen varjostamana. Puoluejohto tulee kuulemaan kunniansa, ja henkilövaihdoksia johdossa pidetään todennäköisenä.
Kokoomukselle ja demareille ei yhteistyön rakentamisen pitäisi olla ylivoimaista.
Onhan siitä hyvät kokemukset menneiltä hallitusajoilta. Kummankin puolueen johdossa on nyt uudet henkilöt, ja se ei voinut olla vaikuttamatta tunnustelujen ensimmäisen kierroksen epäonnistumiseen.
Hallituksen synnyttämisen taustalla on kummitellut perussuomalaisten varjo. Niin kovaa johtajaa kuin Timo Soini esittääkin, hänestä ei löytynyt vielä miestä viedä puoluettaan hallitukseen.
Euromaiden tukeen hirttäytyminen oli helppo keino torjua muiden kosinnat. Näin puolue voi jatkaa siitä, mihin se vaalikampanjassaan jäi eikä sen tarvitse ottaa vastuuta maan asioiden hoidosta.
Toisaalta Soinin menettely on ymmärrettävää, sillä suurin osa perussuomalaisten kansanedustajista on untuvikkoja valtakunnan politiikassa ja puolueen poliittinen linja vielä varsin hahmottumatonta.
Vie oman aikansa ennen kuin joukko hitsautuu yhteen - jos hitsautuu ollenkaan-, ja kykenee tekemään politiikkaa sillä painolla, mihin sen kannatus antaa mahdollisuuden.