Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua presidentin perustuslaillisesta asemasta sekä etenkin presidentin ja valtioneuvoston välisistä valtasuhteista. Yleinen näkemys on, että havaitut, joskin suhteellisen vähäiset pulmat johtuvat vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain pyöreistä muotoiluista.
Kritiikissä pisimmälle menneen johtopäätöksen on tehnyt Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg. Hänen mielestään perustuslailliset jännitteet pitäisi ratkaista lopettamalla presidentin virka tykkänään. Wiberg on tunnetusti mies, jonka päätä ei palele.
Hän lupasi esimerkiksi viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan "Politiikka Suomessa" kirjapalkinnon jokaiselle, joka löytää hänen lähes 400-sivuisesta Suomen politiikkaa kartoittavasta yleisteoksestaan "ennen havaitsemattoman virheen". Eipä niitä tarvinnut edes etsiä. Arvon professori kun oli sekoittanut autuaasti toisiinsa sanomalehtien levikit ja lukijamäärät - puhumattakaan hänen mediaa koskevista kummallisista arvoistaan. Aikamoinen möhläys oppineelta mieheltä korskean esipuheen jälkeen.
Muut kriitikot iskevät yleensä silmänsä perustuslain kohtaan, jossa määritellään presidentin ja valtioneuvoston asema ulkopolitiikan johtajana. Jaettu johtajuus on aiheuttanut tunnetut ongelmansa. Milloin on kinasteltu kahdesta lautasesta EU:n huippukokousillallisella, milloin on harmiteltu sitä, että ulkoministeri joutuu jäämään ovien ulkopuolelle, ja milloin on taivasteltu presidentille jätettyä nimitysvaltaa.
Yksi tuore kritiikki liittyy presidentinesittelyyn. Kansanedustaja Kimmo Sasin mielestä sen voisi lakkauttaa nykymuodossaan. Presidentti voisi allekirjoittaa päätöksensä toimistossaan. Esittely pidettäisiin vain, jos presidentti on eri mieltä hallituksen kanssa, Sasi sanoi Iltalehdessä muutama päivä sitten.
Ulkoministeri Tarja Halosta kiukutti aikoinaan, kun hänet jätettiin ulos neuvotteluista presidentin ja pääministerin mennessä sisään. Viime vuosina sama asia on harmittanut ulkoministeri Erkki Tuomiojaa. Hän on jäänyt lehdellä soittelemaan, kun Halonen ja Matti Vanhanen ovat edustaneet Suomea EU:n kabineteissa korkeiden päättäjien seurassa.
Halosen toinen ja viimeinen kausi tarjoaisi luontevan tilaisuuden uudistaa perustuslakia, kukaan kun ei pysty sanomaan vielä, kenestä tulee seuraava presidentti. Nyt olisi mahdollista kaventaa presidentti-instituution valtaa astumatta Halosen varpaille.
Puoluejohtajien viime päivien lausunnot viittaavat kuitenkin siihen, ettei mitään erityistä ole odotettavissa. Puolueilla ei ole halua olennaisiin uudistuksiin ainakaan eduskuntavaalien alla, eikä se johdu pelkästään presidenttiä arvostavan äänestäjäkunnan reaktion pelosta. Perustuslaki on ollut voimassa vasta seitsemän vuotta. Virallinen selitys kuuluu, että kokemuksia halutaan kerätä pitempään.
Perustuslaki on paikoin hieman epämääräinen, mutta se ei ole niin tulkinnanvarainen kuin yleensä väitetään. Esimerkiksi presidentin ja valtioneuvoston välisen konfliktin ratkaisuun löytyy sen 58. pykälästä selkeä toimintamalli. Pykälän logiikka on selkeä: presidentti tekee päätöksenä valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta.
Jos hän päättää toisin kuin hallitus on esittänyt, asia palautuu valtioneuvostolle uudelleen valmisteltavaksi. "Hallituksen esityksen antamisesta ja peruuttamisesta päätetään valtioneuvoston uuden ratkaisuehdotuksen mukaisesti", perustuslaissa sanotaan.
Jos hallitus pysyy siis kannassaan ja antaa esityksensä oman mielensä mukaisesti, presidentti joutuu alistumaan. Hallituksen kanta tulee voimaan.
Suomessa on vallassa vasta toinen hallitus uuden perustuslain aikana. Toistaiseksi eteen on tullut joitakin tilanteita, joissa hallitus olisi voinut edetä ristiriitatilanteissa perustuslain 58. pykälän mukaan, mutta se ei ole halunnut niin tehdä.
Paavo Lipposen hallitus olisi voinut esimerkiksi estää eräät presidentti Halosen nimitykset Suomen Pankin johtokuntaan, koska presidentti päätti toisin kuin hallitus oli esittänyt. Hallitus ei kuitenkaan halunnut panna kovaa kovaa vastaan, vaikka se olisi voittanut kädenväännön palauttamalla nimitykset uudelleen valmisteltavakseen ja pitämällä kannastaan kiinni.
Aivan samalla tavoin hallitus voisi ratkaista kahden lautasen ongelman. Jos se päättää, ettei presidentti osallistu EU:n huippukokoukseen, hän ei sinne lähde. Hallitukset ovat kuitenkin varoneet yhteenottoa presidentin kanssa ja ovat taipuneet hänen tahtoonsa. Presidentti on osoittanut lujempaa tahtoa kuin hallitus, vaikka perustuslain hengen mukaan hallitus johtaa maata.
Näin ollen ongelma ei ole ehkä niinkään perustuslaissa kuin sen soveltajissa.