Kolumni

Hallitus ottaa pieniä askelia osaamisen ja uuden teknologian kehittämisen suuntaan

Hallitusohjelman yksi tavoite on yritysten kasvuhakuisuuden ja uudistumiskyvyn vauhdittaminen.

-
Kuva: Brand Photo Oy

Hallitusohjelman yksi tavoite on yritysten kasvuhakuisuuden ja uudistumiskyvyn vauhdittaminen. Keinona mainitaan tutkimus, kehitys ja innovaatiotoiminnan (TKI-toiminta) määrärahojen kääntäminen kasvu-uralle. Näille panostuksille on tutkimuksellista näyttöä. Pitkän aikavälin talouskasvu perustuu tuottavuuden kasvuun, ja tuottavuuden kasvuun tarvitaan TKI-panostusta.

Valtion määrärahoja tarvitaan yksityisen rahan rinnalle, sillä yritykset saattavat panostaa TKI-toimintaan vähemmän kuin olisi koko kansantalouden kasvun ja hyvinvoinnin kannalta parasta. Rahoitusmarkkinoiden puutteiden vuoksi jotkut yritykset eivät ehkä saa hankkeilleen riittävästi rahoitusta, vaikka hanke olisi liiketaloudellisesti lupaava.

Luultavasti merkittävämpi perustelu valtion tuelle ovat kuitenkin TKI-toiminnan ”positiiviset ulkoisvaikutukset” – omien voittojensa kasvattamiseen tähtäävä yritys ei ota laskelmissaan huomioon kaikkia niitä hyötyjä, joita sen TKI-toiminnasta saattaa koitua muille yrityksille ja kuluttajille.

Hallitusohjelmassa luvataan huolehtia sekä viennin reaalisesta kilpailukyvystä että kustannuskilpailukyvystä. Suomen kaltaisen pienen avotalouden on tärkeää pitää huolta siitä, että se on riittävän kilpailukykyinen sijaintipaikka, kun yritykset tekevät sijoittumis- ja investointipäätöksiään. Nämä päätökset syntyvät lukuisten kilpailukykytekijöiden kokonaisuuden perusteella.

Reaalisella kilpailukyvyllä tarkoitetaan yleensä kasvukilpailukykyä, jota valtio voi edistää TKI-toimintaa sekä osaamista lisäämällä. Suomi kilpailee yhä enemmän tuotteiden koettuun laatuun liittyvillä tekijöillä. Viime vuosina 60–70 prosenttia viennin arvonlisästä on tullut tuotteista, joissa kilpailevien yritysten tuotteet ovat erilaisia tai joissa joidenkin yritysten tuotteet on saatu kuluttajien silmissä vaikuttamaan erilaisilta. Olennaista ovat silloin tuotteiden ominaisuudet, koettu laatu ja yrityksen maine. Niiden takana on hyvä teknologia ja osaavat työntekijät.

Loput 30–40 prosenttia viennin arvonlisästä tulee tuotteista, jotka ovat samankaltaisia. Silloin saatetaan kilpailla hinnalla, jolloin kustannuskilpailukyvyllä on suuri merkitys. Kyse on edelleen laajasta kokonaisuudesta, josta yritystuet ovat yksi osa. Muita ovat työn ja muiden tuotannontekijöiden hinta sekä yritysten voittojen verotus. Olennaista on myös se, kuinka paljon panoksilla saadaan tuotosta aikaan eli mikä on kokonaistuottavuus. Sitä taas parannetaan TKI-panostuksilla.

TKI-toiminnan tukien painopisteen tulisi olla laajoissa ja kunnianhimoisissa teknologiaohjelmissa, jotka onnistuessaan lisäävät tuottavuutta monilla aloilla. Parhaimmillaan näissä hankkeissa syntyy sekä teknologista tietoa että osaamista. Molempia tarvitaan tuottavuuden kasvuun perustuvaan ja ympäristön kannalta kestävään talouskasvuun. Hankkeiden toteuttaminen laajoina ohjelmina helpottaa teknologisen tiedon leviämistä kansantaloudessa.

Tuettavien toimialojen ja teknologioiden valinnassa valtion on syytä olla varovainen. Historiassa on varoittavia esimerkkejä epäonnistumisista. Valtiovallalla on houkutus osallistua aktiivisesti innovaatiojärjestelmien ja osaamiskeskittymien rakentamiseen ja painotuksiin. Menestykselliset innovaatiot ja teknologisen osaamisen keskittymät ovat kuitenkin usein syntyneet spontaanisti ja sattumalta. Rakentuminen on usein muistuttanut pikemminkin evolutionääristä kehitystä kuin valtiovallan ”älykkään suunnittelijan” ohjausta. Varmempaa on panostaa innovaatiotoiminnan yleisiin edellytyksiin kuten perustutkimukseen ja korkea-asteen koulutukseen.

Hallitusohjelman suunnitelmissa on TKI-panostuksen lisääminen, mutta toisaalta teollisuuden energiaverojen palautuksen poistaminen. Painopisteen muutos on tutkimustiedon valossa perusteltu. Energiaverojen palautusta ei voi perustella kasvukilpailukyvyn vahvistamisella. Tuki kohdentuu harvoille energiaintensiivisille aloille ja painottuu suurille yrityksille. Pahimmillaan tuki vääristää kilpailuasetelmaa sekä toimialojen että pienten ja suurten yritysten välillä. Se voi olla jopa kasvukilpailukyvylle haitaksi. Tukiohjelma merkittävä laajennus vuonna 2011 ei tutkimustiedon perusteella tuottanut toivottuja kilpailukykyvaikutuksia – tuen ei havaittu lisäävän tuen piiriin tulleiden tuotantolaitosten kilpailukykyä tuotannon määrällä, liikevaihdolla tai arvonlisäyksellä mitattuna. Tuen ei myöskään havaittu parantaneen työllisyyttä.

Hallitusohjelma kertoo pienistä askelista osaamisen ja uuden teknologian kehittämisen suuntaan. Tällä tavalla haetaan nostetta tuottavuuden kasvulle. Tältä osin elinkeinopolitiikassa seurataan ainakin hieman aikaisempaa tarkemmin talouden kasvututkimuksen politiikkasuosituksia.

Marita Laukkanen on johtava tutkija Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa, Mika Maliranta on tutkimusprofessori Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.