Hallitustunnustelija Antti Rinteen (sd.) on määrä ilmoittaa alkavalla viikolla, minkä puolueiden kanssa demarit yrittävät rakentaa toimivan enemmistöhallituksen. Sitä ennen SDP käy kaikkien puolueiden kanssa vielä tarkentavia keskusteluja.
Näin se on pitkään mennyt, näin se mennee nytkin ja näin se taitaa mennä vastakin: hallituksen muodostavat ne puolueet, jotka pääsevät keskenään yhteisymmärrykseen hallitusohjelmasta ja -pohjasta. Suomessa on hyvä toimia maassa maan tavalla tässäkin asiassa.
Hallituksen muodostamisprosessin nosti vappupuheessaan esille perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Hän pohdiskeli sitä, pitäisikö kahden tai kolmen suurimman puolueen muodostaa automaattisesti hallitus.
Halla-aho nosti muiksi vaihtoehdoiksi Ruotsin tapaisen blokkipolitiikan ja Tanskan mallin, jossa eniten ääniä saanut puolue muodostaa vähemmistöhallituksen.
Halla-aho näki pulmaksi sen, että Suomessa melkein kaikki puolueet voivat liittoutua hallitukseen melkein kaikkien muiden puolueiden kanssa. Ja vielä senkin, että muut puolueet voivat irtisanoutua yhteistyöstä yhden puolueen kanssa.
Pohdiskelu liittyy tiiviisti meneillään olevaan hallitustunnusteluun. Nyt on menossa peli, jossa ratkaistaan, sulkeeko SDP, tai jokin muu puolue, perussuomalaiset hallituksen ulkopuolelle vai tekeekö PS sen itse.
Perussuomalaiset vakuuttaa haluavansa hallitukseen, mutta jotenkin vaikuttaa siltä, ettei näin välttämättä ole. Hallitukseen meneville olisi edullisinta, että perussuomalaiset sulkisi hallitusoven itseltään kun taas perussuomalaisille olisi edullisinta, että muut löisivät puolueen pois pelistä.
Erilaisten hallituksen muodostamisvaihtoehtojen mietiskely on sinänsä tervetullutta. Eri asia on, miten esimerkiksi Ruotsin tai Tanskan mallit toimisivat Suomessa.
Vaikka pohjoismaiset yhteiskuntamallit ovat pitkälle samanlaisia, niiden parlamentaariset ratkaisut perustuvat omiin historioihinsa ja puoluerakenteisiinsa. Ja niin kauan kuin Suomen puoluekenttä on suurin piirtein nykyisen kaltainen, ei ole perusteita muuttaa hallituksen muodostamisperiaatteita.
Suomessa on totuttu muutaman viime vuosikymmenen aikana siihen, että valtaa pitää koko vaalikauden istuva enemmistöhallitus. Se on tuonut Suomeen kaivattua poliittista vakautta ja jatkuvuutta, jota sillä ei etenkään presidentti Urho Kekkosen aikana ollut.
Suomessa on totuttu myös siihen, että Ruotsin tapaista (tosin nyt sielläkin murtunutta) blokkirajaa ei ole ja että hallituksessa istuu puolueita oikealta, vasemmalta ja vielä keskeltäkin.
Tähän perinteeseen tuli särö päättyneellä vaalikaudella. Juha Sipilän (kesk.) porvarihallituksen aikana Suomen talous kyllä saatiin kuntoon, mutta blokkirajan ylittämättömyys kostautui vaaleissa etenkin keskustalle. Sipilä on tästäkin syystä kohta entinen puoluejohtaja.
Rinne haikaili, ehkäpä taktisista syistä, ennen vaaleja SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden hallituksesta, mutta vaalien jälkeen moista haihattelua ei ole, onneksi, kuulunut. Kokoomus tai keskusta ei ensinnäkään lähtisi tuollaisen hallituspohjan takuumieheksi. Toiseksi Rinne toistaisi Sipilän tekemän virheen.
Suomalainen tapa rakentaa hallituksia tuottaa ehkä tylsää politiikkaa ja kompromisseja kompromissien perään. Se on kuitenkin ajan kanssa testattu ja havaittu ei-niin-hirveän-huonoksi malliksi.
Pienellä, viennistä riippuvaisella Suomella ei ole varaa räväköihin hallitus- ja politiikkakokeiluihin. Blokkirajan ylittävä hallitusyhteistyö on ensinnäkin vaalitulosten sanelema pakko. Toiseksi se tuottaa kohtuullisen tasalaatuista politiikkaa, olipa hallituspohja mikä tahansa. Se on Oy Suomi Ab:lle hyvä asia.
Puhe muiden puolueiden irtisanoutumisesta yhteistyöstä yhden, perussuomalaisten, kanssa on sekin näkökulmakysymys. Asian voi nähdä joko niin, että vika olisi kaikissa muissa puolueissa tai niin, että vika olisikin perussuomalaisissa.
Niin kauan kuin puoluejärjestelmä on nykyisen kaltainen tilkkutäkki, ei auta muu kuin neuvotella ja tehdä kompromisseja. Niin voi päästä vaikuttamaan hallituksessa.
Jos ei ole valmis näin tekemään ja jos poliittinen voima ei muuhun riitä, päätyy oppositioon.