Hallitus ei lyö lukkoon tiukkoja tavoitteita, vaan haluaa neuvotteluvaraa EU:n hallitusten väliseen konferenssiin. Samaa avoimuutta se toivoo myös eduskunnalta.
Matti Vanhasen hallitus on linjannut Suomen neuvottelutavoitteita lokakuussa alkavaan EU:n hallitusten väliseen konferenssiin (hvk), jossa unionin uusi perustuslaki on määrä viimeistellä. Suomen taktiikassa on tapahtunut selkeä muutos. Muutoksia kyllä halutaan tulevaisuuskonventin esityksiin, mutta ehdottomia kantoja vältellään nyt selvästi.
Hallitus on valtaosiltaan tyytyväinen konventin esitykseen, mutta edellyttää aitoja neuvotteluja ja kompromissia hvk:ssa. Pääministeri Vanhanen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja eivät kuitenkaan kertoneet, mitä Suomi tekee, jos konventin esitys sellaisenaan hyväksyttäisiin.
Suomi haluaa muutoksia moneenkin asiaan, mutta hallitus ei etukäteen määrittele kynnyskysymyksiä saati aseta Suomen tavoitteita tärkeysjärjestykseen. Joustavuus on hyvinkin perusteltua, kun neuvotteluja pääministerien, ulkoministereiden ja virkamiesten kesken käydään EU-maiden kanssa. On hyvä, että jo ennen konferenssin alkua yritetään selvittää, saavatko Suomen muutosesitykset kannatusta ja mistä päin unionia.
Tärkeää nyt olisikin, että myös eduskunta omaksuisi yhtä joustavan suhtautumisen hvk:hon kuin hallitus. Hallituksella on oltava pelivaraa, eikä eduskunta saa sitä selonteon käsittelyn yhteydessä kaventaa. Toki sen pitää ottaa kantaa hallituksen muutosesityksiin ja jopa asettaa tavoitteita tärkeysjärjestykseen. Sen ei ole kuitenkaan viisasta lyödä Suomen tavoitteita liian tiukasti lukkoon, kuten suurlähettiläs Pertti Salolainen opastaa tänään Kalevan haastattelussa. Se heikentää Suomen neuvottelumahdollisuuksia.
Hallitus on valmis hyväksymään ehdotuksen EU:n presidentistä sillä varauksella, että toimielinten välinen tasapaino ja jäsenvaltioiden välinen tasa-arvo turvataan. Asian ilmoittaminen ei heikennä Suomen neuvotteluasetelmia, kuten on väitetty, vaan pikemmin päinvastoin. Sehän osoittaa, ettei Suomi ryhdy yksinään taistelemaan jo ennakkoon tuhoon tuomittuna.
Oman äänivaltaisen komissaarin säilyttäminen jatkossakin on kiistatta Suomen kannalta oleellisen tärkeää. Myös kiertävien tehtävien jaon on perustuttava tasapuoliseen vuorotteluun. Tälle kannalle Suomi saanee tukea myös muilta pieniltä mailta. Vastapainoksi komission tehokkuutta voidaan lisätä sisäisin järjestelyin, esimerkiksi perustamalla asioiden käsittelylle valmistelevia valiokuntia.
Suomen kannalta kiperin asia on EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Selonteossa hallitus selkeästi torjuu yhteisen puolustuksen, joka voisi merkitä myös turvatakuita Naton viidennen artiklan tapaan. Hallitus huomauttaa, että suuri osa EU-maista kuuluu Natoon eli on sitoutunut yhteiseen puolustukseen. Tässä asiassa Suomi voi jarruttaa asian etenemistä, koska yhteisen puolustuksen perustaminen edellyttää myös Suomen hyväksyntää. Sen verran kuitenkin hallitus on valmis joustamaan, että jos riittävä määrä jäsenvaltioita haluaa velvoitteeseen sitoutua, asiassa ei saa edetä julistus-mallin pohjalta, vaan on noudatettava niin sanotun tiiviimmän yhteistyön määräyksiä.
Yhtä lailla kielteisesti hallitus suhtautuu rakenneyhteistyöhön vaativissa sotilaallisissa tehtävissä eli puolustusytimen perustamiseen. Sen sijaan puolustusmateriaali-, tutkimus- ja voimavaraviraston Suomi hyväksyy. Määräenemmistöpäätöksiä halutaan laajentaa niin, että menettelystä tulisi päätöksenteon pääsääntö ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lukuunottamatta. Siinä Suomi haluaa säilyttää nykyisen yksimielisyyteen perustuvan päätöksentekotavan.
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hallituksen kannanotot ovat kaikkein tiukimmat. Kovin suurta tukea Suomi tuskin tässä asiassa saa. Britannia ei halua Natolle kilpailijaa, mutta Tony Blairin hallitus on juuri nyt heikkouden tilassa, eikä ehkä halua tehdä asiasta hvk:n kynnyskysymystä. Sitä ei saa tehdä Suomikaan.
Hallituksen ja eduskunnan kannattaisi tutustua suurlähettiläs Salolaisen visioihin. Tulevaisuudessa kaikki EU-maat ovat sekä eurooppalaisen puolustusyhteistyön että Naton jäseniä. Vain tällä tavalla Euroopasta voi tulla Yhdysvalloille tasavertainen partneri.