Matti Vanhanen ei antanut ensimmäisellä käynnillään Oulussa pääministerinä suuria aluepoliittisia lupauksia. Vetoapua on turha odottaa hallitukselta. Luvassa on vain työntöapua.
Suomen keskusta on korostanut iät ja ajat toiminnassaan ja retoriikassaan aluepolitiikan merkitystä. Oppositiopuolue keskusta syytti tämän tästä Paavo Lipposen hallitusta alueellisen eriarvoisuuden kasvusta ja väestön keskittymisestä etelän suuriin aluekeskuksiin. Nyt keskusta on johtava hallituspuolue, mutta aluepolitiikassa soi sama sävel kuin Lipposen hallitusten aikana.
Asia kävi konkreettisesti ilmi maanantaina Oulussa Pohjois-Suomen koulutuskeskuksen järjestämässä Kehittyvä kunta 2006 -seminaarissa, jonka päävieraaksi järjestäjät olivat saaneet itsensä pääministeri Matti Vanhasen. Hän korvasi Anneli Jäätteenmäen, jonka kanssa osallistumisesta oli alun perin sovittu. Vanhanen sanoi suoraan, että hänen hallituksensa tehtäväksi on jäänyt Lipposen hallituksen valmistelema laki alueiden kehittämisestä. Se tuli voimaan tämän vuoden alussa.
Hallitus linjaa tämän syksyn aikana aluepolitiikkaa, kun se päättää alueiden kehittämisen valtakunnallisista tavoitteista hallituskaudeksi 2003-2007. Hallitus aikoo parantaa alueiden kilpailukykyä voimistamalla ennen muuta niiden osaamista, omia vahvuuksia ja omaehtoista kehittämistä. Päävastuu kehityksestä on kuitenkin alueilla itsellään. Vanhanen ei luvannut avata uusia rahahanoja, eikä luvannut oikeastaan mitään muutakaan konkreettista.
Pääministerin linjaus kuulostaa järkevältä. Hän ei haikaile paluuta vanhaan aluepolitiikkaan, jonka aika onkin auttamatta ohi. Aluepolitiikka perustui vuosikymmeniä valtion runsaskätiseen tukeen. Tuon politiikan konkurssin symboliksi muodostui juuri kemijärveläinen Salcomp, jonka tuotanto siirtyy Kiinaan.
Vanhanen valoi kuulijoihinsa kuitenkin myös optimismia. Sitä edusti muun muassa hänen uskonsa alueiden omiin vahvuuksiin ja erikoistumiseen. Hän näki aluepolitiikassa ja alueiden kehityksessä jopa historiallisen mahdollisuuden. Se perustuu työntekijöiden ikääntymiseen ja siitä johtuvaan työvoimatarpeen kasvuun.
Noin kymmenen vuoden kuluttua ihmiset voivat valita Vanhasen mukaan nykyistä paremmin sen, missä asuvat ja työskentelevät, koska työtä riittää kaikille eikä sen perässä tarvitse muuttaa muualle. Tämä tarjoaa myös yrityksille ja julkiselle vallalle mahdollisuuden arvioida toimintojensa sijoitusta toisin kuin nyt.
Tätä päivää on kuitenkin yhä kuntien ja valtion vaikea suhde eli rahan jako niiden kesken. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen muistutti seminaarissa, että hallitusten budjettiriihet ovat olleet kuntien kannalta painajaismaisia noin kymmenen vuoden ajan, kun kunnat eivät ole voineet luottaa valtion sanaan. Valtio on sälyttänyt niille jatkuvasti uusia velvoitteita. Nyt suhdetta yritetään vakauttaa peruspalveluohjelmalla ja -budjetilla sekä ministerityöryhmän avulla.
Mutta johtaako se käytännössä muutoksiin kuntien ja valtion välisessä suhteessa? Sitä ei usko ennen kuin näkee. Hallituksen ja kuntien välillä vallitsee nimittäin vaikea eturistiriita. Valtakunnan tason poliitikot haluavat tarjota äänestäjille jatkuvasti lisää etuuksia ja pakottavat kunnat toteuttamaan ne. Kunnat haraavat vastaan ja valittavat rahapulaansa, mutta kaikki tietävät, että jos kunnat ajautuvat vaikeuksiin, ne joutuvat tehostamaan toimiaan ja nostavat viime kädessä veroprosenttiaan - ja elämä jatkuu hälystä huolimatta.