Porvarihallitus ja sosiaalidemokraattien riveistä valittu presidentti Tarja Halonen ovat johtaneet ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa kohta vuoden. Asetelma on Suomessa poliittisesti epätavallinen. Päällisin puolin asiat ovat sujuneet hyvin, mutta eivät niin hyvin, että paineet presidentin vallan vähentämiseksi olisivat kaikonneet. Vanhasen hallitus nostaa kesän jälkeen presidentin valtaoikeudet pöydälle, ja eräät viime aikaiset tapahtumat viittaavat siihen, että kriittinen arviointipaine on vain lisääntynyt.
Presidentti ja hallituksen turvallisuuspoliittinen valiokunta sopivat yli viikko sitten Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkoihin. NRF-päätös syntyi perustuslain kirjainta noudattaen niin, että molemmat vallankäyttäjät pääsivät vaikuttamaan sen sisältöön. Päätös oli kuitenkin kompromissi, jossa hallitus perääntyi enemmän.
Halonen ei halunnut Suomen asettavan joukkojaan päivystysvalmiuteen, vaikka se olisi sopinut avainministereille. Suomi osallistuu vain niin sanottuun täydentävään NRF-toimintaan. Hallituksen perääntymisen aiheuttama hämmennys paistoi kauas keskeisten päättäjien kasvoilta, kun he selittivät päätöstä julkisuudessa.
Sattumaa tai ei, kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen lausahti heti seuraavalla viikolla Verkkouutisten haastattelussa, että presidentti pitää siirtää pois Suomen EU-politiikan päätöksenteosta. Haastattelun tämä kohta tosin poistettiin sittemmin Verkkouutisten sivulta ja arkistosta. Lausunnon ajoitus oli kiusallinen, koska sen saattoi tulkita peitellyksi uhkaukseksi presidentti-instituutiota kohtaan heti NRF-episodin jälkeen esitettynä.
Vanhasen hallituksen ja presidentin tahdot törmäsivät toisiinsa myös valmiuslakiesityksen käsittelyssä helmikuussa. Silloin nähtiin harvinainen avoin konflikti, kun presidentti liitti esittelyistunnon pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä. "Uusi esitys kaventaa olennaisesti presidentin toimivaltaa ulkopolitiikan johtajana ja ylipäällikkönä yhteiskuntamme vaikeimpina aikoina", Halonen totesi. Hän protestoi myös sitä, että presidentin ulkopoliittista valtaa oltiin leikkaamassa tavallisella lailla eikä perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Presidentin kanta ei vaikuttanut. Porvarihallitus piti päänsä ja antoi esityksensä eduskunnalle. Tämä voi olla esimakua siitä, mitä tuleman pitää presidentin vallan arviointikierroksella. Jos presidentin valtaa aiotaan kaventaa, prosessi on pantava käyntiin pikapuoliin. Muuten seuraavat presidentinvaalit painavat päälle, ja mahdollisuuksien ikkuna pamahtaa kiinni.
Esimerkiksi kokoomus saattaa ryhtyä pian miettimään, mitä valtaoikeusuudistus merkitsee Sauli Niinistön kannalta. Niinistö kun ei halua, että presidentiltä viedään ulkopoliittista valtaa. Hän tyytyisi kaventamaan vain presidentin sisäpoliittista nimitysvaltaa.
Pääministeri linjasi hallituksen uudistusaikataulun tammikuussa Suomenmaa-lehdessä. Hallitus asettaa parlamentaarisen ryhmän arvioimaan presidentin valtaoikeuksia kesän jälkeen. Aikataulu selittyy SDP:n, keskustan ja kokoomuksen puoluekokouksilla. Vanhanen odottaa niistä tukea valtiosääntöuudistukselle niin, että presidentin vallan riisumista voitaisiin jatkaa siitä, mihin jäätiin vuoden 2000 perustuslaissa. Silloin syntyi kompromissina tuo kummajainen: ulkopolitiikan jaettu johtajuus, jota ne kaksi kuuluisaa lautasta symboloivat.
Halosen valtaoikeudet eivät ole uhattuna. Hallitus valmistautuu riisumaan valtaa vuonna 2012 valittavalta presidentiltä. Halonen puolustaa siitä huolimatta tiukasti presidentti-instituutiota, aivan kuten häntä aiemmin teki myös Martti Ahtisaari. Halonen vetoaa siihen, että ennen kuin mitään ratkaisevaa tehdään, nykyisen perustuslain toimivuutta olisi järkevää arvioida myös jonkun toisen presidentin kanssa hankittujen kokemusten pohjalta.
Toive taitaa kaikua kuuroille korville ainakin eliitin keskuudessa. Hallituksessa, eduskunnassa ja valtiosääntöasiantuntijoiden keskuudessa vallitsee vahva mielipide siitä, ettei Suomen ulkopolitiikan kaksipäinen johtamisjärjestelmä sovi EU-aikaan. Paavo Lipponenkin haluaisi tehdä presidentistä arvojohtajan.
Näkemyksiä ja tahtoa siis on, mutta koko uudistuksen yllä leijuu silti suuri epävarmuus. Puolustajat lähtevät heti liikkeelle, jos presidentti-instituution valta on vakavasti uhattuna. Kun kuvioon liitetään vielä seuraavia vaaleja koskevat taktiset laskelmat ja tarve konsensukseen hallituksen ja opposition välillä, riskit ovat monumentaalisia. Korttipakka voi levitä hetkessä hallituksen käsiin.