Varallisuusverotuksen poisto vuoden 2006 alusta on poliittisesti kova juttu. Maan 40 000 äveriäintä ihmistä Aatos Erkosta ja Björn Wahlroosista lähtien saavat huomenlahjaksi Matti Vanhasen hallitukselta noin 125 miljoonan euron edun. Tuo on se summa, jonka valtio peri heidän varallisuutensa perusteella omiin taskuihinsa viime vuonna.
Veron poisto ei tee kohtuutonta lovea valtion kassaan, mutta sen yhteiskunnalliset vaikutukset näyttävät rumilta. Miksi hallitus suosii niitä, joiden omaisuus on niin suuri, etteivät he itsekään tiedä, mihin muuhun rahansa panisivat kuin vain tuottamaan lisää rahaa? He elävät jo ennestään kuin kroisokset eivätkä taatusti tarvitse noita veronkevennyksiä voidakseen vielä paksummin. Silti hallituksen sydän heltyi miljonääreille.
Samaan aikaan Suomessa on käyty kovaa kamppailua toimeentulotuen korotuksista. Toimeentulotuki on viimeinen turva tilanteissa, joissa henkilön tai perheen tulot ja varat eivät riitä jokapäiväisiin välttämättömyysmenoihin. Kuntien maksama toimeentulotuki on noussut äärimmäisen kitsaasti. Tuosta perspektiivistä voi olla ylivoimaista tajuta tai hyväksyä Vanhasen hallituksen järjenjuoksua.
Hallituksen linjaus pani ensimmäiseksi sekaisin sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän. Sen vasemman siiven tunnetut kellokkaat Virpa Puistosta ja Jukka Gustafssonista alkaen parahtivat oitis ja varasivat itselleen oikeuden hakea miljonäärien veronkevennyksistä hyvitystä pienituloisille.
Myös oppositiopuolueet kokoomus ja vasemmistoliitto lähtivät oitis haaskalle. Ben Zyskowicz kiirehti ivaamaan sosiaalidemokraatteja ja erityisesti tunnettua veronkevennysten vastustajaa ulkoministeri Erkki Tuomiojaa tulosta kokoomuksen linjoille. Vasemmistoliittolaiset korostavat oikeudenmukaisuusnäkökulmaa. Suuri SAK sen sijaan vain luimistelee.
Avausrepliikkien perusteella voi vain äimistellä, kuinka kuumaksi keskustelu varallisuusverosta menee, kunhan kansa tajuaa, mitä on tekeillä.
SDP:n kapinoivien kansanedustajien osa on tukala. Hallituksen avainministerit Matti Vanhanen, Antti Kalliomäki ja Jan-Erik Enestam järjestivät nimittäin heille ja kaikille muillekin täydellisen yllätyksen nivomalla varallisuusveron poiston osaksi tulopoliittista sopimusta. Kolmikantapakti on kokonaisuus. Tämä tekee äärimmäisen hankalaksi eduskunnalle ja etenkin demareille kaataa hallituksen esitys varallisuusveron poistosta.
Joka sitä yrittää, lähtee samalla romuttamaan vaivalla aikaansaatua "pyhää" tulosopimusta. Vanhanen, Kalliomäki ja Enestam ovat puristaneet demariryhmän vasemman siiven puun ja kuoren väliin.
Tämä on jo toinen kerta, kun punamultahallitus on pystynyt järjestämään ison yllätyksen veropolitiikassa. Edellisen kerran niin tapahtui viime vuonna, jolloin hallitus räväytti pöytään suhdannepoliittisesti taitavasti ajoitetut tuloveronkevennykset. Yllätysmomentti on veropolitiikassa tärkeä. Se vahvistaa päätöksen psykologista vaikutusta myönteisessä mielessä ja estää torjuntalobbauksen.
Jos julkisuuteen olisi vuodettu etukäteen tieto varallisuusveron poistoaikeista, koko päätös olisi voinut vaarantua. Hallituksen suppea sisäpiiri on oppinut toimimaan taitavasti veropolitiikassa. Se vie ja antaa poliitikkojen vikistä vieressä.
Viime kuukausina on väitelty kiivaasti hallituksen linjasta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Monet väittävät, että se on hukassa. Talous-, tulo- ja veropolitiikassa tällaiseen debattiin ei ole perusteita. Hallituksen kurssi on selvä.
Hallitus ripustautui uhkarohkeasti yhden kortin varaan talouspolitiikassaan luottaessaan maltillisen tuloratkaisun syntyyn, mutta sen arvio osui oikeaan ainakin keskusjärjestötasolla. Pitkin syksyä niskoitelleet yksityisalojen työnantajatkin tulivat hippulat vinkuen tulosopimuksen allekirjoitustilaisuuteen, kun hallitus päätti hyvittää rikkaita poistamalla varallisuusveron. Elinkeinoelämä oli vaatinut sitä pitkään.
Todellisuudessa olisi kuitenkin liioiteltua väittää, että hallitus osti Leif Fagernäsin johtaman Elinkeinoelämän keskusliiton tuen varallisuusveron poistolla. Se vain käytti avautunutta tilaisuutta ovelasti hyväksi. Varallisuusveron listintä on nimittäin ollut esillä aina siitä lähtien, kun ylijohtaja Lasse Arvelan verotyöryhmä jätti mietintönsä vuonna 2002.
Arvelan ryhmä on vetänyt ne suuret linjat, joita Vanhasen hallitus noudattaa veropolitiikassaan. Varallisuusveron poisto on sen ideoima hyvitys varakkaille yritysten omistajille kahdenkertaiseen osinkoverotukseen siirtymisestä. Vanhasen hallitushan oli päättänyt jo aiemmin Arvelan esittämästä yhteisö- ja pääomaverouudistuksesta.
Arvelan papereista löytyvät myös perustelut tuloverojen suurilta tuntuville kevennyksille. Todellisuudessa ne eivät kuitenkaan ole kovin suuria. Tulosopimuksen yhteyteen nivottavilla päätöksillä estetään vain tuloverotuksen kiristys.
Kylmä totuus löytyy kokonaisveroasteesta. Se on jähmettynyt 45 prosentin tasolle. Hallituksen verouudistusten punainen lanka johtaa kohti kansainvälisesti kilpailukykyistä verojärjestelmää, mutta Suomen nykyinen veroaste ei täytä vielä tuota ehtoa.