Raahen kaupunginhallituksen kokoonpano saatettiin torstai-iltana kuntalain vaatimusten mukaiseksi. Kaupunginvaltuusto totesi yksimielisesti, että sen 6. marraskuuta valitsema hallitus oli lainvastainen, koska jäsenistä yli puolet oli työnsä kautta sidoksissa Raahen kaupunkiin.
Torstaina käydyssä uudessa kaupunginhallituksen vaalissa Kyösti Kokkonen (kesk.), Risto Rautio (vas.) ja Maija-Leena Hirvonen (kok.) jättivät paikkansa hallituksessa. Heidän tilalleen valittiin Antero Aulakoski (kesk.), Juhani Torvela (vas.) ja Marja-Leena Haimi (kok.). Näillä muutoksilla työnsä kautta kaupunkiin sidoksissa olevien hallituksen jäsenten määrä laski yhdeksästä kuuteen.
Edelleen kaupunginhallituksessa jatkavat keskustan Marja-Leena Kyrö, Pirkko Ahokas-Tuohinto, Kauko Lumiaho ja Maarit Vähäsarja, vasemmistoliiton Eila Kähkönen ja Niilo Ojala, kokoomuksen Kari Hannula sekä demareiden Virpi Aho ja Asko Keränen.
Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kyrö, jonka valinnasta hallitukseen valtuutettu Ari Tokola (vihr.) jätti eriävän mielipiteensä. Hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kaupunginvaltuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan paikan samalla jättänyt Juhani Torvela. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa Kari Hannula.
Asioiden hoito on kärsinyt
Kaupunginhallituksen vallankahvasta luopuneet Hirvonen, Kokkonen ja Rautio toivovat hallituksen saavan nyt työrauhan. Vaikka julkinen keskustelu kokoonpanon lainvastaisuudesta ei heidän mukaansa vaikuttanut hallituksen työskentelyilmapiiriin, myöntävät he asioiden hoidon kärsineen Raahessa hallitussotkun seurauksena.
"Toiminta kaupungissa on halvaantunut", Kyösti Kokkonen sanoo.
Maija-Leena Hirvonen jättäytyi omasta tahdostaan hallituksesta. Hän sanoo, että nyt oli hyvä sauma päättää 14 vuotta kestänyt hallitustyöskentely Raahessa. Vaikuttamista hän jatkaa edelleen valtuutettuna.
Risto Rautio olisi mielellään säilyttänyt hallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajuuden. Hän kuitenkin lohduttautuu ajatuksella, että valtuuston varapuheenjohtajana hän pääsee edelleen mukaan kaupunginhallituksen kokouksiin.
"Kunnallisjärjestö katsoi, että näin on vaivattominta hoitaa tämä asia. Minua ei painostettu, vaan asia hoidettiin sovitteluhenkisesti ryhmän sisällä", toteaa Rautio.
Kyösti Kokkonen siirtyy kaupunginhallituksesta opetuslautakunnan puheenjohtajaksi.