Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmasta tehtiin kesäkuussa kaikkien aikojen pisin, peräti 90-sivuinen. Näin saatiin soviteltua yhteen kuuden puolueen ja niiden taustaryhmien keskenään ristiriitaisetkin toiveet.
Hallitusohjelman nimikin on komea, "Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi". Suurta linjaa ja keskeisiä suuntaviittoja siitä on kuitenkin vaikea hahmottaa.
Jälkeen päin katsottuna sekä hallituksen vaikealla synnyttämisellä että toiveiden tynnyriä muistuttavalla hallitusohjelmalla on ollut oirearvoa. Hallituksen linja muutamaan aivan keskeiseen poliittiseen kysymykseen on toistaiseksi jäänyt kellumaan.
Energiaa käytetään sen sijaan kysymyksiin, jotka eivät Suomen menestyksen kannalta ole mitenkään olennaisia. Tällainen on esimerkiksi operointi Kreikka-lainojen vakuuksien saamiseksi.
Perussuomalaisten nousun patoamiseksi kehitetty äänestäjien korvantauksenrapsutin ei sytytä muita EU-maita, sillä toimivaa vakuusjärjestelmää on lähes mahdotonta toteuttaa. Suomessa asian parissa ahkeroi valtiovarainministeri ja joukko virkamiehiä, pääministerin nyökkäillessä vieressä.
Samaan aikaan Suomen talouskasvu on taittumassa, viennin kasvu yskii pahasti, ja monen talousasiantuntijan mukaan edessä häämöttää uusi taantuma.
Viimeksi huolensa toi tiistaina julki Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Hänen mukaansa Suomen edessä saattaa olla uusi notkahdus, jos valtiontaloutta ei saada tasapainoon. Tämän tiukempaan hän tuskin voi häveliäisyyssyistä lähettää terveisiä puoluetoverilleen Jutta Urpilaiselle, joka maanantaina vakuutti, että "talouden perustekijät ovat kunnossa".
Samaan aikaan hänen johtamansa ministeriö ennakoi valtion vuosittaisen velanottotarpeen olevan lähivuosina 7--8 miljardia euroa vuodessa.
Ei olisi äänestäjien pettämistä, jos Urpilainen toteaisi heikentyneen taloustilanteen vaativan aiempien linjausten tarkistusta.
Valtiovarainministerin ohella katseen voi kääntää pääministeri Kataiseen. Hallituksen saaminen kokoon oli epäilemättä voimia koetteleva kokemus, mutta hallituksen elämän tarkoitus ei ole se, että se on saatu pystyyn. Hallituksen ja etenkin sen johtajan pitää näyttää suuntaa.
Johtajuuden tarve vain korostuu, kun ajat uhkaavat heikentyä. Herättely, esimerkiksi Euroopan taloustilanteen toteaminen vaaralliseksi, ei vielä ole johtajuutta. Jos samaan aikaan ei kuulla, miten tilanteesta päästään ulos, syntyy vain kuva neuvottomuudesta.
Pääministerin tehtävä on myös katsoa pitemmälle tulevaisuuteen, sillä Suomen haasteet eivät lopu siihen, jos tämän hetken talousuhkista selvitään. Suomen EU-politiikan johtajalta Katainen ei vielä ole näyttänyt.
Vaikutelmaksi valitettavasti jää, ettei pääministeri halua panna arvovaltaansa näkyvästi peliin aroissa kiistakysymyksissä siinä pelossa, ettei arvovalta riitäkään.
Toivottavasti syksy tuo tilanteeseen muutoksen. Rohkeutta vaaditaan Suomen ohella myös muiden maiden päättäjiltä.