Oulu Uutta perustuslakia sovelletaan pääministerin ja hallituksen valinnassa ensimmäistä kertaa nyt alkavissa hallitusneuvotteluissa. Eduskuntaryhmien väliset hallitusneuvottelut alkavat torstaina.
Pääministerin valinta on uuden perustuslain mukaan eduskunnan käsissä, presidentti tarkkailee sivusta. Aiemmin presidentin vaikutusvalta oli merkittävä. Ennen uutta perustuslakia presidentti keskusteli eduskuntaryhmien kanssa hallituksen muodostamisesta ja nimitti hallituksen muodostajan. Hallituksen nimittäjänä presidentillä oli todellista valtaa myös henkilövalintoihin.
Nyt asiasta keskustelevat eduskuntaryhmät ja eduskunta valitsee pääministerin. Perustuslain henki on se, että valtioneuvoston kokoonpanon on vastattava eduskunnaan tahtoa, niin pitkälle kuin mahdollista. Uuden perustuslain oloissa eduskunta johtaa hallituksenmuodostamisprosessia, ei presidentti. Presidentin tehtäväksi jää nimittää pääministeri tehtäväänsä. Presidentti on myös sidottu pääministerin tekemiin ministeriehdotuksiin.
Suurin aloittanut tunnustelut
Vanhan perustuslain oloissa presidentit käyttivät vaihdellen valtaansa. Vuosien 1999, 1995 ja 1991 hallitusta muodostettaessa presidentti käytti vakiintunutta tapaa eli nimitti eduskuntavaaleissa suurimmaksi eduskuntaryhmäksi nousseen puolueen puheenjohtajan hallituksen muodostajaksi.
Sen sijaan presidentin aktiivinen vallankäyttö koettiin 1987 hallitusratkaisussa, jossa presidentti käveli porvaripuolueiden ennen vaaleja tekemän sopimuksen yli ja nimitti mieleisensä henkilön hallituksen muodostajaksi ja sittemmin pääministeriksi.
Toisen maailmansodan jälkeen vakiintui tapakulttuuri, jonka mukaan hallituksen muodostamista edeltää presidentin kierros, jossa kaikki puolueet käyvät esittämässä näkemyksiään presidentille. Sen jälkeen presidentti antoi jollekin henkilölle tunnustelijan tai suoraan hallituksen muodostajan tehtävän.
1990-luvun alussa presidentin kierros kirjattiin myös perustuslakiin. 1970-80-luvulla puolestaan vakiintui tapa, jonka mukaan puhemies teki tunnusteluja.
Vuosien 1995 ja 1999 vaaleissa perustuslaki edellytti presidentinkierrosta. Valtio-opin dosentti Heikki Paloheimo Turun yliopistosta muistuttaa, että sotien välisenä aikana presidentti saattoi hallituksen kaatuessa antaa hallituksen muodostajan tehtävät suoraan jollekin toiselle.
Vuoden 1995 vaaliessa SDP nousi suurimmaksi puolueeksi. SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen valittiin 1995 ensin puhemieheksi, jonka jälkeen hän aloitti tunnustelut. Presidentti Martti Ahtisaari nimitti Lipposen hallituksen muodostajaksi ja tuloksena oli ensimmäinen sateenkaarihallitus.
Sama toistui 1999 vaalien jälkeen, jolloin SDP säilyi suurimpana eduskuntaryhmänä. Lipposta ei kuitenkaan valittu erikseen puhemieheksi, koska hän oli istuva pääministeri. Hallitustunnustelija Lipponen sai presidentiltä tehtäväksi muodostaa maahan toimintakykyinen enemmistöhallitus.
Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa puolestaan keskusta nousi suurimmaksi puolueeksi. Keskustan puheenjohtaja Esko Aho valittiin puhemieheksi, hän aloitti tunnustelut ja presidentti Mauno Koivisto nimitti Ahon hallituksen muodostajaksi.
Porvarihallituksen synty kävi pian ilmeiseksi, kun SDP:n puheenjohtaja Pertti Paasio ilmoitti ennen varsinaisten hallitusneuvottelujen käynnistymistä, että puolue siirtyy oppositioon. Sen seurauksena hallituspohjaratkaisu jäi pitkälti Ahon tehtäväksi.
Paloheimon mukaan hallituksen muodostajan valta on suurimmillaan, kun ratkaistaan hallituksen puoluepohja. "Salkkujako ja ohjelmakysymykset ovat sitten puolueiden keskustelun, kädenväännön ja viilauksen tulosta", Paloheimo sanoo.
Koivisto inhosi
Väyrystä
Vuoden 1987 hallitusratkaisu herättää mielenkiintoa presidentin voimakkaan väliintulon takia. Keskustan, kokoomuksen ja RKP:n puheenjohtajat sopivat etukäteen, että ne muodostavat vaalien jälkeen porvarillisen enemmistöhallituksen, jonka pääministeriksi tulee keskustan Paavo Väyrynen.
Suunnitelman mukaisesti kokoomuksen puheenjohtaja Ilkka Suominen valittiin puhemieheksi. Presidentti Mauno Koivisto ei kuitenkaan halunnut asettua valmiiksi katettuun pöytään, vaan nimitti yllättäen tunnustelijaksi ja myöhemmin hallituksen muodostajaksi kokoomuslaisen pankinjohtaja Harri Holkerin.
"Manuaalisen" ohjauksen seurauksena kassakaappisopimus jyrättiin ja Holkeri kokosi kokoomuksen ja SDP:n varaan rakentuvan sinipunahallituksen.
Koivisto oli valituksi tultuaan korostanut määrätietoisesti parlamentarismia, joten Koiviston menettely oli yllätys. Paloheimon mukaan Koiviston tärkein syy jyrätä porvaripuolueiden hahmottelema malli oli vastenmielisyys Väyrystä kohtaan.
Porvaripuolueiden tekemän sopimuksen vika oli kuitenkin siinä, että se oli salainen. Paloheimo huomauttaa, että presidentillä tuskin olisi ollut edellytyksiä asettua vastahankaan, jos kolmen porvaripuolueen johtajat olisivat kertoneet halustaan muodostaa hallitus.