Vihreät ovat hallituksessa tehtävänsä tehneet. He saavat mennä, olipa perjantain ydinvoimaäänestyksen tulos millainen tahansa. Eduskuntavaalien jälkeen vihreillä ei ole mitään asiaa vallan kammareihin.
Ydinvoimasta tuli vihreiden hirttoköysi. He ovat olleet innolla mukana luontojärjestöjen rintamassa. Tämä on huomattu SDP:ssä ja tämän tasavallan valtakeskuksessa Hakaniemen torin laidalla. Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa ilmaisi suorin sanoin kyllästymisensä vihreisiin MTV:n uutisissa. Enää ei vetele se, että ollaan yhtä aikaa hallituksessa ja oppositiossa.
Vuorenmaan sana painaa, sillä hänestä on nopeasti tullut SAK:n vaikutusvaltaisimpia vaikuttajia, kuten Metalliliiton puheenjohtajat ovat aina olleet.
Vihreiden hallitustaival päättyy, koska ammattiyhdistysliike ja SDP ovat kääntäneet peukalonsa alaspäin. Pääministerin haastattelutunnilla radiossa Paavo Lipponenkaan ei peitellyt sitä, ettei hän jää itkemään vihreiden perään. Satu Hassin tilalle on tulijoita.
Ay-liikkeessä on listattu vihreiden syntien määrää. Ne ovat mittavia: ydinvoimavastaisuus, perusteollisuuden vastaisuus, kasvun ja hyvinvoinnin vastaisuus. Kun näiden päälle vielä lisätään ympäristöväelle tyypillinen ylimielisyys, mitään ei ole tehtävissä. Pinna on katkennut. Ja mitä ay-liike tekee, sitä demarit seuraavat perässä. Muuta he eivät voi tehdä, riippuuhan vaalimenestys ay-liikkeen rahallisesta tuesta.
Vihreiden tilalle ovat tulossa kristillisdemokraatit. He kelpaavat kaikille, oikeistolle ja vasemmistolle, porvareille ja sosialisteille. Kristillisdemokraatit lunastavat SDP:n ja ay-liikkeen luottamuksen huomisessa äänestyksessä. Puolueen kansanedustajista neljä, ehkä viisikin edustajaa kannattaa uutta ydinreaktoria.
Jos toiseksi ydinvoimakielteisin puolue osoittaa järkiintymistä, kristillisdemokraatit astelevat hallitukseen, jos vaalitulos sen suinkin sallii. Ovi valtaan avautuu jo muutamalla edustajalla, jos kristillisdemokraatit ratkaisevat myönteisen ydinvoimalapäätöksen.
Puheenjohtaja Bjarne Kalliksella on paljon pelissä: oma ja puolueen tulevaisuus. Hän on tehnyt johdonmukaista työtä ohjastaessaan perikristillisen herätysliikkeen yleispuolueeksi. Nimenmuutos onnistui yli odotusten, kuulostaahan kristillisdemokraatit vähemmän taivaalliselta kuin Suomen kristillinen liitto. Euroopassa kristillisdemokraatit ovat suuria konservatiivisia valtapuolueita.
Kallis on pätevä poliitikko, joka kaikessa hiljaisuudessa on luonut yhteyksiä Lipposeen, SDP:hen ja ay-liikkeeseen. Työn hedelmistä nautitaan vaalien jälkeen, elleivät vaaliliittosekoilut pudota puolueen kansanedustajien määrää nollille.
Aika hyvin pienen puolueen puheenjohtajalta.
Vaikka enemmistö suomalaisista on perusporvareita, ei sitä erityisemmin huomaa. Tuore STTK:n teettämä tutkimus paljasti, että keskustaa äänestävien joukossa punamulta on ylivoimaisesti suosituin hallitusvaihtoehto. Kokoomuksen ja SDP:n kannattajat taas pitävät sinipunaa mieluisimpana. Porvarihallituksen suosio jäi niukaksi.
Kaikesta tästä nähdään, miten omituinen maa Suomi on. Eduskunnassa on porvarienemmistö, mutta porvaripuolueet nuoleskelevat mieluummin SDP:tä ja ay-liikettä kuin harkitsisivat yhteistyötä.
SDP on lopultakin saanut saman itseoikeutetun aseman, joka keskusta/maalaisliitolla oli Urho Kekkosen aikana. Lipponen on luovuttanut osan parlamentaarisesta vallasta ay-liikkeelle, joka määrää, kuka kelpaa hallitukseen, kuka ei.
Kun sekä keskustan että kokoomuksen kannattajien keskuudessa SDP on suositumpi on kuin toinen porvaripuolue, SDP:n ylivalta jatkuu, tapahtuipa vaaleissa mitä tahansa. Suomi on ajautunut - jälleen kerran - vaihtoehdottomaan demokratiaan.
Keskustassa yskä on jo aikaa sitten ymmärretty. Yksi puheenjohtajaehdokas tarjoaa Lipposelle ikuista pääministeriyttä. Toinen polkee kenkänsä koroilla työreformia pohjamutiin joka toinen viikko. Kolmas ei uskalla sanoa mitään. Kahdesta muusta ei ole niin väliä.
Tuulikki Ukkola