Presidentti Sauli Niinistö on oikeassa ehdottaessaan armahdusvallan siirtämistä valtionpäämieheltä kokonaan oikeuslaitokselle. Näin on jo osittain tapahtunutkin.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ottaa tänään Kalevan ja kuuden muun lehden yhteishaastattelussa kiinnostavasti kantaa presidentin vanhaan valtaoikeuteen, armahdusoikeuteen. Niinistön mielestä se olisi voitu poistaa, kun viime vuoden maaliskuussa voimaan tulleita perustuslain muutoksia vietiin läpi.
Vaikka presidentin valtaa on ohennettu jo neljännesvuosisadan ajan, armahdusoikeus on pysynyt mukana jonkinlaisena historiallisena jäänteenä. Entisajan hallitsijat, joiden valta perusteltiin jopa jumalalliseksi säätämykseksi, ovat oikeutta käyttäessään voineet osoittaa jaloa mielenlaatuaan.
Suomen presidentit ovat myös käyttäneet armahdusoikeuttaan etenkin elinkautisvankien kohdalla.
Nykykäytännön pohjana ovat perustuslaki sekä laki pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelystä, joka tuli voimaan vuonna 2006. Jälkimmäisen perusteella elinkautisvangit voivat hakea Helsingin hovioikeudelta pääsyä ehdonalaiseen vapauteen. Presidentin oikeudesta määrää perustuslaki.
Helsingin hovioikeus on käyttänyt oikeuttaan. Vuodesta 2006 viime vuoden lopulle ulottuvalla jaksolla hovioikeus antoi kolmisenkymmentä päätöstä, joiden pohjalta elinkautisvanki pääsi vapauteen. Hakemuksia tuona aikana tuli 110. Osa vangeista haki päätöstä useaan kertaan.
Elinkautisvangin ehdonalaiseen vapauteen pääsyn edellytys on, että vankilassaoloa on kertynyt 12 vuotta. Jos rikos on tehty 21-vuotiaana, minimiaika on kymmenen vuotta.
Yhtenä perusteluna presidentin armahdusoikeudelle voi pitää sitä, että oikeuden kuuluukin olla tuomiovaltaa käyttävien laitosten ulkopuolella. Toisaalta nyt kahdeksatta vuotta voimassa olleesta uudesta käytännöstä ei ole tullut esiin sanottavia ongelmia.
Presidenttien armahdusoikeuden käytössä on ollut eroja. Esimerkiksi presidentti Mauno Koiviston aikana elinkautisvangin tuomio oli käytännössä kaksi vuotta lyhyempi kuin presidentti Martti Ahtisaaren kaudella. Hovioikeuden päätösten voi olettaa paremmin pysyvän linjassa.
Niinistön esiin nostamaan armahdusteemaan on syytä palata perustuslain tulevien rukkausten yhteydessä.
Muuten Niinistö on sitä mieltä, että presidentin valtaoikeudet ovat kohdallaan. Turkulaisprofessori Matti Wibergin ajatukseen koko presidentti-instituution lakkauttamisesta Niinistö reagoi olankohautuksella.
Wibergin esitys on kuitenkin suunta, johon on syytä kulkea. Nykyisenlainen presidentti-instituutio on kokonaisuutena jäänne kuningasvallan kaudelta.
Moni suomalainen haluaa edelleen maan johtoon hahmon, jota voi katsoa kunnioittaen ylöspäin, kun omaa monarkkia ei ole. Kuitenkin esimerkkejä ilman vahvaa presidenttiä mainiosti selviävistä maista on monia.
Suomessa tarpeen on vain, että kansa alkaa luottaa kykyynsä tehdä eduskuntavaaleissa oikeat valinnat johtajien paikalle. Nykyisenlaista raskasta presidentti-instituutiota ei enää tarvita kansakunnan koossa pitämiseksi.