
Puheterapian koulutuksen kevään hakijamäärät lähes kaksinkertaistuivat edellisvuoteen verrattuna useissa yliopistoissa. Oulun yliopistoon puheterapeutin opintoihin oli keväällä yli 900 hakijaa. Se on lähes 80 prosenttia enemmän hakijoita kuin viime vuonna.
Aloituspaikkojen määrä, 30 paikkaa, sen sijaan ei ole kasvanut.
Suomen Puheterapeuttiliitto on tehnyt jo vuosien ajan työtä, jotta logopedian koulutuksen aloituspaikkoja lisättäisiin. Liiton puheenjohtaja Sirpa Tarvaisen mukaan tarve koulutuspaikoille on suurempi kuin yliopistojen nykyiset sisäänottomäärät.
Logopedian koulutus on verrattain kallista, koska opetus vaatii enemmän yksilöllistä ohjausta kuin monilla muilla aloilla. Tarvaisen mukaan yksi syy siihen, että aloituspaikkojen määrää ei haluta nostaa, voi olla juuri taloudellinen.
– Puheterapeutteja tulisi valtakunnallisesti olla kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Ammattilaisten vähäinen määrä kuormittaa jo työssä olevia puheterapeutteja.
Taattu työllistyminen houkuttelee hakemaan puheterapeutin koulutukseen. Oulun yliopiston logopedian lehtorin, dosentti Anneli Ylihervan mukaan suurimmalla osalla valmistuvista opiskelijoista on jo työpaikka valmiina, kun tutkinnon lopputyö eli pro gradu on tehty.