Suomessa pyörivät kahdeksantoista sellutehdasta ovat tulleet ympäristöä suojelevien parannusten myötä yhä hajuttomammiksi, mutta samalla tuotantoon on syntynyt aivan uusia vaaratekijöitä.
Kymenlaakson ja sen ympäristön sellutehtaiden työturvallisuutta pitkään valvonut työsuojeluinsinööri Asko Munukka on sitä mieltä, että ympäristönsuojelussa otetut edistysaskeleet sellutehtaille ominaisten hajujen talteenotossa ovat usein olleet työsuojelun näkökulmasta takapakkia.
"Juuri hajukaasujen talteenotto on johtanut viime vuosien räjähdysonnettomuuksiin. Uusien menetelmien tutkimusta pitäisi kehittää, jotta kaikki kaasujen keräämiseen liittyvät riskit tunnettaisiin", Munukka vaatii.
Vielä viime vuosikymmenillä sellutehtaiden vakavimmat onnettomuudet aiheutuivat rikkivedyn karkaamisesta työntekijöiden hengitysilmaan. Rikkiä on sellun keittokemikaaleissa ja myrkyllistä rikkivetyä liikkuu useissa tuotantoprosessin vaiheissa.
"Tietoa vaaroista on usein liian vähän tehtaiden työntekijöilläkin. Tietoa pitäisi pyrkiä lisäämään, vaikka se tieto lisääkin tuskaa", Asko Munukka huomauttaa.
Kaasut kerätään ja poltetaan pois
Sulfaattisellutehtaisiin alettiin lisätä 1980-luvulla haisevien rikkiyhdistekaasujen talteenotto- ja polttojärjestelmiä.
Kaasujen säiliöiminen on johtanut räjähdyksiin tilanteissa, joissa esimerkiksi lupa hitsaustöille on hellinnyt liian lähellä kaasuja sisältävää säiliötä tai kaasut ovat päässeet kulkeutumaan tuotannossa räjähdysalttiisiin paikkoihin. Myös yksin kaasun paine on vaara.
Asko Munukka esittelee yhdessä Juho Munukan kanssa laatimassaan Mikä täällä haisee? Selluteollisuuden hajurikkiyhdisteet -kirjasessa useita viime vuosien räjähdysonnettomuuksia. Syy onnettomuuksiin on usein se, että monimutkaisen järjestelmän ja siinä liikkuvien vaarallisten aineiden käyttäytymistä ei ole ymmärretty riittävän hyvin.
Talteenottojärjestelmien lisäksi hajurikkikaasuja kertyy tehtaiden biologisiin puhdistamoihin, joissa tiivistysaltaan hapettomassa biolietteessä muodostuu rikkivetyä.
Useimmin vakavat onnettomuudet liittyvät järjestelmän huolto- ja korjaustoimenpiteisiin sekä tilanteisiin, joissa tuotantoa on ajettu alas tai käynnistetty.
Nuottasaaressa räjähdykset vältetty
Oulun Stora Enson sellutehtaalla Nuottasaaressa on otettu opiksi Itä-Suomen tehtailla tapahtuneista räjähdysonnettomuuksista.
"Meillä ei ole ollut lainkaan sen kaltaisia ongelmia. Uusien järjestelmien turvallinen toiminta on varmistettu paitsi henkilökunnan koulutuksella laitteiden käyttöön, myös erilaisilla varojärjestelmillä, kuten lämpötilan ja pitoisuuksien mittauksilla", sellutehtaan tuotantojohtaja Raimo Suominen vakuuttaa.
Ennen kaasuräjähdyksiä sellutehtaiden merkittävin työturvallisuusuhka olivat rikkikaasuvuodot. Rikkivety on kaasu, joka kyllä varoittaa itsestään läpitunkevan tympeällä hajullaan, mutta kun kaasun pitoisuus hengitysilmassa nousee vaarallisen korkeaksi, myrkky turruttaa hajuaistin ennen kuin uhri ehtii toimia.
Suomisen mukaan tehtaan ympäristössä elävät voivat aistia rikkihönkäyksiä enää sellaisissa poikkeustilanteissa, joissa kaasut pääsevät karkaamaan. "Esimerkiksi keittämön hakesiilo on kohta, josta hajuja voi joissakin tilanteissa karata. Vuoto ja haitta kestää yleensä vain joitakin minuutteja", tuotantojohtaja kertoo.