Kolmetoista vuotta on historiassa silmänräpäys, mutta yhden yrityksen historiassa siinä ajassa voi tapahtua paljon. Kun Jorma Ollilaa alettiin vängätä Nokian johtoon vuoden 1991 lopulla, sekatavarakauppaa muistuttanut yritys rämpi syvässä kriisitilassa. Nokia teki tuona vuonna historiansa huonoimman tuloksen, jota sitäkin oli vielä kaunisteltu reippaasti tasekikkailulla.
Ollila nimitettiin toimitusjohtajaksi 16. tammikuuta 1992. Alku ei luvannut hyvää, sillä seuraavana aamupäivänä pörssikurssi tipahti kymmenen prosenttia. Talouslehti Wall Street Journalin otsikko oli sen mukainen: "Nokia nimitti Jorma Ollilan ylimpiin tehtäviin; odottamaton järjestely pudotti kursseja".
Jatkoa seurasi, kun Ollila julkisti ensimmäisen vuosikolmanneksen tuloksen, joka oli kaikkien aikojen huonoin. Julkistus ajoitettiin juhannuksen aatonaaton myöhäisiltapäivään.
Viime maanantaina, reilut 13 vuotta myöhemmin, asiat olivat jo paljon paremmin. Ollila ilmoitti luopuvansa Nokian pääjohtajuudesta ensi kesäkuun alussa ja jäävänsä joksikin aikaa hallituksen sivutoimiseksi puheenjohtajaksi. Hänen saappaisiinsa astuu Nokian matkapuhelinryhmää nyt johtava Olli-Pekka Kallasvuo.
Ollilan lähtöloitsua oli jo odoteltu, mutta siitä huolimatta ilmoitus on tämän vuoden merkittävimpiä ja dramaattisimpia suomalaisia talousuutisia. Riitti, kun kuunteli Ollilan mielenliikutuksesta karheaa ääntä.
Lähtöilmoituksen jälkeen on suorastaan lumoavaa lukea dosentti Martti Häikiön taidokkaasti tekemästä Nokian historiasta runsaan 13 vuoden takaisista värikkäistä vaiheista. Tuolloisen Nokian pääomistajat ja niiden isoegoiset pomot taistelivat yrityksen suunnasta kuin pahaiset kakarat. Pääjohtaja Simo Vuorilehto ja toimitusjohtaja Kalle Isokallio tappelivat keskenään. Kun Ollilaa alettiin nostaa yhtiön johtoon, häneltä kysyttiin, voisiko Isokallio jatkaa hänen alaisuudessaan. Ollila vastasi, että Isokallion pitäisi lähteä, koska "hän ei ole lojaali mihinkään suuntaan".
Sekä Vuorilehto että Isokallio saivat lähteä. Sittemmin kolumnistiksi ja kirjailijaksi ryhtynyt Isokallio veti takataskustaan pikkupiirissä sovitun kultaisen kädenpuristuksen; se takasi tuolloin 42-vuotiaalle vuoden palkan ja sen jälkeen täyden eläkkeen loppuiäksi.
Loppu on niin sanotusti historiaa. Valitsijoita ei Nokian tuosta kriisivaiheesta alkaneesta menestystarinasta päätellen voi moittia väärästä valinnasta. Sota ei ole tunnetusti kiinni yhdestä miehestä tai naisesta, mutta kyllä tärkeimmällä paikalla oleva on paljon vartijana.
Nokialla oli 13 vuotta sitten hyvin vähän menetettävää verrattuna siihen, mitä sillä on menetettävää nyt. Nokian brändi kuuluu maailman huippuihin, ja yhtiö takoo rahaa kuin Sampo. Etenkin maailmalla yhtiöt henkilöityvät ykkösjohtajan nimeen ja kasvoihin. Juuri näistä syistä Ollilan seuraajavalinta on tavattoman tärkeä.
Koska Nokian yrityskulttuuri on varsin sulkeutunut, yhtiön sisältä ei hevin vuoda julkisuuteen mitään, mitä ei julki haluta päästää. Siksi Nokian johtajapeliä pitääkin yrittää lukea vanhan kunnon kremlologian keinoin; on tulkittava sitä mitä sanotaan, miten sanotaan ja mitä jätetään sanomatta.
Tähän mennessä valintaprosessista on yleisessä tiedossa vain se, mitä Ollila, Kallasvuo ja hanskat naulaan lyövä toimitusjohtaja Pekka Ala-Pietilä sanoivat maanantaina. Avainkysymys on se, miten olisi käynyt, jos Ala-Pietilä olisikin löytänyt itsestään tulta Ollilan seuraajaksi. Koska Ala-Pietilä oli kakkospaikalla, luontevinta olisi ollut, että hän olisi noussut ykköseksi.
Ala-Pietilä kertoi ilmoittaneensa maaliskuussa Ollilalle haluttomuudestaan siirtyä tämän paikalle. Tiedotustilaisuudessa ei kysytty saati kerrottu, missä vaiheessa Kallasvuo nousi ehdokaspakan päällimmäiseksi. Tapahtuiko se ennen vain jälkeen Ala-Pietilän ilmoituksen? Ehkäpä saamme joskus lukea Nokian seuraavasta historiasta, mitä kulissien takana kaiken kaikkiaan tapahtui.
Nokian valinta on maailmanlaajuisen spekuloinnin kohde. Maailman arvostetuimman taloussanomalehden Financial Timesin mukaan Ala-Pietilää on pidetty Nokian yhtenä suurena strategina. Se myös viittasi analyytikkojen uumoiluihin, että Ala-Pietilä olisi päättänyt lähteä, kun selvisi, ettei hänellä ole nostetta. Lehdessä yksi analyytikko epäili Kallasvuon kykyjä vastata Motorolan heittämään strategiseen haasteeseen.
Kallasvuo on pidempiaikainen nokialainen kuin Ollila. Hän on noussut yhtiön herrahississä kerros kerrokselta. Ollilan tukena oli vuosien mittaan yhteen hitsautunut dream team, unelmajoukkue, joka kulkee kansainvälisissä piireissä lempinimellä Jorma's gang, Jorman jengi. Se on hajonnut vajaassa vuodessa. Matti Alahuhta lähti Koneen toimitusjohtajaksi, Sari Baldauf lähti oloneuvoksettareksi ja nyt Ala-Pietilä lähtee muuten vain.
Kallasvuon valinnan saattoi taata se, että hän on ollut Nokian kansainvälistymisen pääarkkitehteja. Hänen rahoitusjohtajavuosinaan suuri amerikkalainen raha sikäläisistä eläkerahastoista ui omistamaan Nokiaa.
Nokian johtokuntaan on nostettu lyhyessä ajassa tuoreita voimia, joista Kallasvuo voi rakentaa oman unelmajoukkueensa. Hautausmaat ovat tunnetusti täynnä korvaamattomia ihmisiä. Tosiasia on kuitenkin se, että kantavia voimia on lähtenyt yhtiön kaikkein korkeimmilta paikoilta poikkeuksellisen tiheään tahtiin.
Selitys voi olla tietysti yksinkertaisesti se, ettei ihminen kestä loputtomiin eläimellistä työtahtia. Joka tapauksessa Kallasvuolla on edessään amerikkalainen sananlasku: Vanukkaan totuus paljastuu syödessä.