Tänä keväänä tulee täyteen 30 vuotta siitä kun Suomessa alkoi perinne, jossa hallitukset ovat istuneet koko nelivuotisen vaalikauden. Se oli tervetullut muutos aiempaan lyhyiden hallitusten aikaan.
Yhä useammin kuulee kysymyksiä, venyykö putki 32 vuoteen ja kestääkö Jyrki Kataisen hallitus vaalikauden loppuun vai olisivatko edessä ennenaikaiset vaalit ensi syksynä.
Hallituksen veri punnitaan kohta, kun hallitus pitää puolivälitarkastelunsa ja kehysriihen. Ei lupaa hyvää, että Katainen joutui sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla peräämään hallitukselta vastuunkantoa.
Sekametelihallituksen nykytila on oikeastaan ajankuva. Suomessa menee kaikkialla muuallakin huonosti, eikä päätöksiä osata tehdä oikein mistään.
Työmarkkinajärjestöt ovat sotajalalla lopun perin melko olemattomasta asiasta eli kolmen päivän koulutusvapaasta. Neuvottelut työurien pidentämisestä eivät ole edenneet minnekään.
Hallitus patistelee työmarkkinaosapuolia käymään tuloneuvottelut jo ennen kehysriihtä. Osapuolten luottamus on niin hukassa, että olisi yllätys, jos aiennuksesta tulisi jotakin.
Hallituksen elinpäiville ei kannata silti julistaa äkkiloppua. Se on selviytynyt monista tiukoista paikoista. Suurin saavutus on se, että hallitus on kestänyt finanssikriisin.
Sixpack-hallitusta ei liimaa yhteen ideologia, vaan huoli siitä, että jos mentäisiin ennenaikaisiin vaaleihin, tulos voisi olla mitä sattuu.
Lama on hallituspuolueille aina pahin mahdollinen vaaliajankohta. Siksi Kataisen hallitus varmasti yrittää kärvistellä vaalikauden loppuun siinä toivossa, että talous ehtisi kääntyä nousuun vaaleihin mennessä.
Hallitus on pysynyt pystyssä myös siksi, että oppositio on luvattoman hampaaton.
Perussuomalaiset ovat saaneet aikaan lähinnä jäsentenvälisiä. Keskustan asema on heikko, koska se on se pienempi oppositiopuolue. Oppositiopuolueet eivät ole pystyneet puhaltamaan yhteen hiileen. Varapuhemiesvaalinäytelmä saattoi myrkyttää välit loppuvaalikaudeksi.
Talous alkaa olla niin huonolla tolalla, että on oikeastaan ihme, mikseivät oppositiopuolueiden kannatuskäyrät ole jo ampaisseet jyrkkään nousuun.
1990-luvun laman aikana SDP lihoi oppositiossa niin, että sen kannatus oli välillä jopa yli 30 ja vaaleissakin vielä 27 prosenttia. Päähallituspuolue keskusta sai vuoden 1995 vaaleissa kunnon selkäsaunan.
Nyt näyttää siltä, että kokoomus seilaa gallupista toiseen ylivoimaisena ykkösenä, vaikka mitä tapahtuisi. Riippuu tulossa olevan hevoskuurin ankaruudesta, joutuuko kokoomuksen paalupaikka vakavaan testiin seuraavissa vaaleissa.
Tukalimmassa pinteessä on SDP, joka on jäänyt hallituksessa kokoomuksen jyrän alle vähän samaan tapaan kuin kokoomus jäi keskustan jalkoihin Esko Ahon porvarihallituksessa.
SDP:n ahdinkoa vain pahentaa, että suhteet ay-liikkeeseen ovat pahan kerran tulehtuneet. Tästä oli kärkevin esimerkki STX:n Turun-telakan tukinäytelmä, jossa ay-demarit polttivat päreensä puoluedemareille.
Ennenaikaiset vaalit toisivat tietenkin sirkushuveja, mutta eivät niinkään leipää. Uudet vaalit veisivät huomiota muusta ja paljon oleellisemmasta.
Vaikka oppositiopuolueet veikkaavat hallituksen kaatumista, tuskinpa nekään aidosti haluavat ennenaikaisia vaaleja. Ne nimittäin voisivat joutua tekemään itse likaisia töitä, jotka Kataisen hallitus kohta tekee niiden puolesta.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ennustanut, että vaalit olisivat edessä syksyllä. Politiikassa on vain suuri ero sillä, mitä suu sanoo ja mitä itse asiassa ajattelee ja tavoittelee.
Oppositio pystyy hyödyntämään tulossa olevia leikkauksia ja veronkorotuksia parhaiten pysymällä oppositiossa ja haukkumalla niistä hallitusta seuraaviin sääntömääräisiin vaaleihin asti.
Siksipä veikkaan, että jos maankaatoihmeitä ei tapahdu, hallitus istuu täydet neljä vuotta.